Tampereen yliopisto

Väitös: Psykiatrisia häiriöitä ja päihdeongelmia on tärkeää hoitaa samanaikaisesti

Jaa
Kun potilaalla todetaan sekä psykiatrinen että päihteiden käyttöön liittyvä häiriö, puhutaan kaksoisdiagnoosista tai kaksoishäiriöstä. Kaksoishäiriöt ovat tavallisia ja niiden hoitoon liittyy monitahoisia haasteita. Väitöskirjassaan LL Kaisa Luoto tarkastelee kaksoishäiriöiden hoitoa psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Tutkimuksen erityisenä teemana on masennuksen hoito silloin, kun potilaalla on lisäksi runsasta alkoholin käyttöä.
Kaisa Luoto (Kuva: Topi Luoto).
Kaisa Luoto (Kuva: Topi Luoto).

Kaisa Luoto selvitti väitöstutkimuksessaan hoidon tuloksia ja siihen vaikuttavia tekijöitä kahdessa potilasaineistossa. Aineistot koostuivat psykiatrisen erikoissairaanhoidon potilaista, joilla on tyypillisesti monia päällekkäisiä hoitoa vaativia ongelmia.

– Hoitojen vaikuttavuutta on tärkeää arvioida myös tällaisten niin sanottujen tosielämän aineistojen avulla, mikä onkin yksi tutkimukseni vahvuuksista Kaisa Luoto kertoo.

Ensimmäisen aineiston 330 potilaalla oli psykiatrisen häiriön lisäksi runsasta alkoholin käyttöä tai muiden päihteiden käyttöä. Havainnoivassa tutkimuksessa tarkasteltiin todetun päihdehäiriön vaikutuksia hoitoon ja hoidon toimivuutta erityisesti potilaiden toimintakyvyn näkökulmasta. Todettu päihdehäiriö vaikutti tutkimuksen mukaan esimerkiksi määrättyihin lääkkeisiin ja hoidon tiiviyteen. Potilaiden toimintakyvyssä ei havaittu suuria muutoksia.

Toisen aineiston 242 potilasta kärsivät masennuksen lisäksi muistakin psykiatrisista ongelmista, ja osalla heistä oli runsasta tai häiriötasoista alkoholin käyttöä. Tässä potilasjoukossa masennusta hoidettiin käyttäytymisen aktivaatiolla, joka on kognitiivisen käyttäytymisterapian sovellus. Runsaasti alkoholia käyttävien potilaiden hoidon alkuun lisättiin motivoivaa haastattelua, jonka tekniikoilla pyritään aktivoimaan potilasta omien arvojensa mukaisiin muutoksiin. Hoidon vaikuttavuutta arvioitiin mittaamalla masennusoireiden, toimintakyvyn, elämänlaadun ja alkoholinkäytön muutoksia. Lisäksi selvitettiin runsaan alkoholinkäytön vaikutusta hoidon onnistumiseen.

Tutkimustulosten mukaan käyttäytymisen aktivaatio näytti auttavan masennuksesta kärsiviä potilaita siitä huolimatta, että että he tarvitsivat muuta päällekkäistä hoitoa.

Masennusoireet vähenivät ja potilaiden toimintakyky parani enemmän kuin tavanomaista hoitoa saaneiden verrokkien. Myös potilaiden elämänlaatu parani. Luoto pitää erittäin tärkeänä havaintoa, että potilaat hyötyivät hoidosta, vaikka heillä oli hoidon alkaessa runsasta alkoholinkäyttöä.

Päihteiden käyttö ei estä psykiatrista hoitoa

Mielenterveys- ja päihdehäiriöiden hoidon järjestämiseen liittyvät asiat ovat ajankohtaisia. Yhteiskunnallisessa keskustelussa puhutaan erityisesti hoitoon pääsyn helpottamisesta sekä näyttöön perustuvien hoitomuotojen lisäämisestä.

– Väitöskirjatyöni tulokset kannustavat kiinnittämään erityistä huomiota päihdehäiriöiden tunnistamiseen ja hoitoon psykiatrisilla potilailla ja kehittämään palveluita niin, että samanaikainen päihteiden käyttö ei ole este tarvittavalle psykiatriselle hoidolle, Kaisa Luoto toteaa.

Luoto muistuttaa, että vaikuttavaksi osoitettujen hoitojen systemaattista käyttöä sekä mielenterveys- että päihdehäiriöiden hoidossa olisi mahdollista edelleen lisätä.

Kaisa Luoto on psykiatri ja hänellä on päihdelääketieteen erityispätevyys. Luoto työskentelee Pirkanmaan hyvinvointialueella vastaanottotoiminnan toimialueella mielenterveys- ja päihdepalveluiden vastuualuejohtajana.

Väitöstilaisuus perjantaina 9. kesäkuuta

Lääketieteen lisensiaatti Kaisa Luodon psykiatrian alaan kuuluva väitöskirja Improving Care for Patients with Dual Disorders: Depression and co-occurring alcohol use tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa perjantaina 09.06.2023 kello 12 Arvo-rakennuksen auditoriossa F114 (Arvo Ylpön katu 34). Vastaväittäjänä toimii dosentti Outi Linnaranta, Helsingin yliopisto ja McGill University, Kanada. Kustoksena toimii professori Olli Kampman, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto ja Umeå universitet, Ruotsi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kaisa Luoto
kaisa.luoto@tuni.fi

Kuvat

Kaisa Luoto (Kuva: Topi Luoto).
Kaisa Luoto (Kuva: Topi Luoto).
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Tekoälypohjainen videomonitorointi mahdollistaa epilepsiakohtausten automaattisen dokumentoinnin ja tukee hoitoa2.5.2024 13:15:00 EEST | Tiedote

Epilepsiakohtausten dokumentointi on pitkään nojannut kohtauspäiväkirjoihin. Ne ovat kuitenkin alttiita epätarkkuuksille kohtausten vajavaisen havaitsemisen ja kohtausten tulkinnanvaraisuuden vuoksi. Lääketieteen lisensiaatti Petri Ojanen tutki väitöskirjassaan tekoälypohjaisen liikeanalyysin toimivuutta kohtausten automaattisessa havaitsemisessa ja luokittelussa.

Väitös: Kirjallisuuden eläinkuvaukset antavat äänen pohjoisten alkuperäiskansojen kokemuksille Neuvostoliitossa2.5.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

FM Eeva Kuikka tutki väitöskirjassaan eläinten roolia Venäjän pohjoisten alkuperäiskansojen kirjallisuudessa. Tutkimus osoittaa, että alkuperäiskansoja edustavat kirjailijat hyödyntävät ihmisten ja eläinten välisen suhteen kuvauksia käsitelläkseen pohjoisten alkuperäiskansojen ja Neuvostovallan välistä suhdetta. Väitöskirjatutkimus syventää ymmärrystä alkuperäiskansojen kokemuksista Neuvostoliitossa ja tarjoaa näin välineitä etnisten vähemmistöjen tilanteen ymmärtämiseksi myös nyky-Venäjällä.

ProDigial testaa nyt infra-alan tuottavuutta parantavia ratkaisuja käytännössä – myös tekoälyn käyttöä tutkitaan25.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Infra-alan tuottavuutta ja digitalisaatiota kirittäneen, Tampereen yliopiston johtaman ProDigial-tutkimusohjelman jatkokaudella testataan kehitettyjen ratkaisujen toimivuutta tilaajaorganisaatioiden arjessa. Laajaan yhteistyöhön ja sen kehittämiseen nojaava tutkimusohjelma selvittää lisäksi tekoälyn käyttömahdollisuuksia infrahankkeiden elinkaarella.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye