Oulun yliopisto

Väitös: Raskausajan poikkeava painonnousu lisää lapsen riskiä sairastua aivoverenkiertohäiriöön myöhemmin elämässä

Jaa

Poikkeavan runsas tai vähäinen painonnousu raskausaikana on yhteydessä syntyvän lapsen aivoverenkiertohäiriön riskiin aikuisuudessa, osoittaa Oulun yliopistosta väittelevän LL Milja Kivelän väitöstutkimus. Kivelä tunnisti tutkimuksessaan myös useita lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyviä tekijöitä, jotka olivat yhteydessä nuorella aikuisiällä sairastettuihin aivoverenkiertohäiriöihin.

Nuorten aikuisten aivoverenkiertohäiriöt ovat lisääntyneet viime vuosina, ja niistä jopa kolmasosa jää ilman selitystä.

Tutkimus paljasti ensimmäistä kertaa yhteyden äidin raskausajan poikkeavan painonnousun ja jälkeläisen kohonneen aivoverenkiertohäiriöriskin välillä. Sekä tavallista vähäisempi että runsaampi painonnousu raskausaikana lisäsivät lapsen myöhempää aivoverenkiertohäiriön riskiä. Löydetty yhteys oli riippumaton lapsen syntymäpainosta.

Myös vastasyntyneen pienikokoisuus oli tutkimuksen mukaan yhteydessä myöhempään aivoverenkiertohäiriön riskiin. Alhaisen syntymäpainon lisäksi pieni pituus sekä vastasyntyneen laihuus ennustivat suurentunutta aivoverenkiertohäiriöriskiä aikuisuudessa.

Tutkimus osoitti lisäksi, että tytöillä keskimääräistä vähäisempi painonnousu tai pituuskasvu kahden ensimmäisen elinvuoden aikana, sekä keskimääräistä suurempi painoindeksi ennen kouluikää, olivat yhteydessä kohonneeseen aivoverenkiertohäiriön riskiin myöhemmin. Myös lapsuuden motorisen ja kielellisen kehityksen poikkeavuuksien osoitettiin ennustavan aivoverenkiertohäiriöitä nuoressa aikuisiässä.

”Varhaisten olosuhteiden pitkäaikaisvaikutuksilla tiedetään olevan tärkeä merkitys monien kansansairauksien kehittymisessä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että alhainen syntymäpaino voi altistaa sydän- ja verisuonitaudeille ja aikuisiän aivoverenkiertohäiriöille. Tietämys varhaiskehityksen yhteydestä aikuisiän aivoverenkiertohäiriöriskiin on kuitenkin ollut melko vähäistä, sillä kattavia tutkimuksia ei ole tehty”, väittelijä kertoo.

Väitöskirjatutkimuksen tulokset osoittavat, että useilla lapsen varhaiseen kehitykseen ja kasvuun liittyvillä tekijöillä on yhteys lisääntyneeseen riskiin sairastua aivoverenkiertohäiriöön jo nuorena aikuisena. ”Tulokset tukevat käsitystä siitä, että perusta aikuisiän terveydelle alkaa rakentua jo hyvin varhain, jopa ennen syntymää”, väittelijä kiteyttää.

Tutkimus perustui Pohjois-Suomen syntymäkohorttiin 1966. Aineisto sisältää tiedot yli 12 tuhannen naisen raskaudesta ja syntyneestä lapsesta, joiden terveyttä ja elinoloja on seurattu läpi elämän. Tutkimuksessa hyödynnettiin tietoja tutkittavien henkilöiden sairauskertomuksista, kansallisista rekistereistä, kliinisistä tutkimuksista ja erilaisista kyselyistä. 54 vuoden seuranta-aikana tutkittavilla rekisteröitiin yhteensä 521 aivoverenkiertohäiriötä.

---

Lääketieteen lisensiaatti Milja Kivelä väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 16. syyskuuta 2022. Epidemiologian ja neurologian alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on: Childhood Risk Factors for Young Adult Strokes – The Northern Finland Birth Cohort Study 1966 (Lapsuusajan riskitekijät nuorten aikuisten aivoverenkiertohäiriöille - Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus 1966). Vastaväittäjänä toimii dosentti Jukka Putaala (HUS ja Helsingin yliopisto) ja kustoksena dosentti Markus Paananen (Espoon kaupunki, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue). Väitöstilaisuus alkaa Helsingissä, Unioninkadun juhlahuoneiston juhlasalissa 303 (Unioninkatu 33, Helsinki) klo 12. Väitöstä voi seurata myös etänä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

LL Milja Kivelä
milja.kivela@gmail.com
puh. 050 575 15 82

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Oulun yliopisto
Oulun yliopisto
Pentti Kaiteran katu 1
90570 Oulu

0294 480 000https://www.oulu.fi/fi

Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto

Sepelvaltimotautiin liittyvän äkkikuoleman syistä paljastui uutta tietoa – akuutin sydäninfarktin sijasta taustalla on useimmiten sydänlihaksen sairaus30.9.2022 09:23:01 EEST | Tiedote

Oulun yliopiston tutkimus haastaa vallalla olevan käsityksen sepelvaltimotautiin liittyvien äkkikuolemien syistä. Kardiologian alan merkittävimmässä kansainvälisessä julkaisusarjassa esitetyt tulokset viittaavat vahvasti siihen, että perinteinen sydäninfarkti ei olekaan niin merkittävässä roolissa sepelvaltimotaudin aiheuttamissa äkkikuolemissa kuin aiemmin on ajateltu.

Autojen jakohihnojen rikkoutumisen taustalla ferrokromikuonan eli OKTO-murskeen aiheuttama kuluminen20.9.2022 12:30:00 EEST | Tiedote

Uudet tutkimustulokset selventävät, miksi Oulun seudulla autojen jakohihnoja rikkoutuu useammin kuin muualla maassa. Tutkimuksessa oli mukana useita tutkimusorganisaatioita, ja tutkimustyössä selvitettiin erilaisia mahdollisia syitä ilmiön taustalla. Lopulta ongelman aiheuttavaksi tekijäksi varmistui Oulun seudulla laajasti tiestössä asfaltin runkoaineena käytetty ferrokromikuona.

EMBARGO 19.9. klo 14.00 Mikroyrittäjyyden professuuriin lahjoituksia 125 000 euroa – Kerttu Saalasti -palkinto yrittäjyystutkijalle19.9.2022 14:00:00 EEST | Tiedote

19.9. järjestetyssä Kerttu Saalasti -seminaarissa julkistettiin merkittävät lahjoitukset Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituuttiin yhteistyössä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa perustettavalle mikroyrittäjyyden professuurille. Joki-Pohjanmaan, Suomenselän ja Alavieskan Osuuspankit antoivat yhteislahjoituksen 50 000 euroa ja Nivalan kaupunki saman verran. Lisäksi Raahen kaupunki lahjoitti 25 000 euroa. Seminaarissa jaettiin myös Kerttu Saalasti -palkinto yrittäjyyttä merkittävästi edistäneelle henkilölle. Palkinnon sai yrittäjyyden professori Ulla Hytti Turun yliopistosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme