Väitös: Uudet optimointimenetelmät paljastivat jakelukeskusten parhaat sijaintipaikat
Javad Rouzafzoonin väitöskirja keskittyy kolmeen tapaustutkimukseen, joissa käsitellään yleisiä toimitusketjun hallinnan ja logistiikan ongelmia.
Väitöskirjan ensimmäisessä tapaustutkimuksessa tunnistettiin verkko-optimointityökalujen avulla viisi ihanteellista sijaintia jakelukeskukselle Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa.
– Esimerkiksi kolmen Pohjoismaan alueella viisi parasta jakelukeskusta olisivat Tukholma Ruotsissa, Hämeenlinna Suomessa, Oslo Norjassa, Halmstad Ruotsissa ja Steinkjer Norjassa, sanoo torstaina 16. maaliskuuta väittelevä Javad Rouzafzoon.
Muuttujina käytettiin väestötiheyksiä, matka-aikaa ja etäisyyttä. Mallissa tarkasteltiin kullakin viiden neliökilometrin alueella asuvien ihmisten lukumäärää ja jakelukeskuksen sijaintia ja matka-aikaa suhteessa kuluttajiin. Hämeenlinna olisi yksi viidestä parhaimmasta sijainnista jakelukeskukselle Pohjoismaiden tasolla.
Optimoidut keräyspisteet ja kaluston määrä alentavat metsätoimitusketjun kustannuksia
Metsäteollisuuden toimitusketjua käsittelevässä tapaustutkimuksessa Rouzafzoon mallinsi koko prosessin puutukkien keräämisestä useilta alueilta ja niiden kuljettamisesta lähimpään keräyspisteeseen. Hän käytti kahta erilaista skenaariota; ensimmäisessä raakapuu kuljetettiin kahteen keräyspisteeseen, kun taas toisessa skenaariossa ne kuljetettiin kolmelle rautatieasemalle ja yhdelle tehtaalle.
Tutkimuksen mukaan kuljetuskustannukset olivat edullisimmat toisessa skenaariossa, kun kuusi kuorma-autoa kuljetti raakapuun ensimmäiseen keräyspisteeseen. Ne olivat yhteensä 920 859 euroa. Pienimmät logistiikkakustannukset eli 755 345 euroa saavutettiin, kun käytettiin viittä ajoneuvoa, jotka veivät puut toiseen keräyspisteeseen. Rouzafzoon käytti mallinnuksessa useita keskeisiä suorituskykyindikaattoreita kuten varastotasot, matkan pituus ja käytössä olevien kuorma-autojen määrä.
Optimoitu kalusto ja aikataulutus tehostavat helposti pilaantuvien materiaalien keräilyä
Toisessa tapaustutkimuksessa Rouzafzoon optimoi ajoneuvojen määrän ja aikataulut helposti pilaantuvien materiaalien keräilyä varten. Hän teki kolme skenaariota, joissa kuorma-autojen kokonaismäärä oli kaksi, neljä ja kuusi, ja arvioi kuorma-autojen saapumis- ja lähtöaikojen vaikutusta kaluston kokoon ja varastotasoihin nähden käyttämällä erilaisia suorituskykyindikaattoreita, kuten tuotantoyksikön varastotasoa ja käytössä olevien kuorma-autojen määrää.
Neljän kuorma-auton skenaario todettiin tehokkaimmaksi. Tuolloin tuotantoyksikön varastot pysyivät alle 45 tonnissa ja kaikki materiaalit toimitettiin ennen viikon loppua. Lisäksi neljättä kuorma-autoa käytettiin vain kolmena päivänä viikossa.
Rouzafzoonin väitöskirja osoittaa, miten agenttipohjaista mallinnusta voidaan käyttää toimitusketju- ja logistiikkaongelmien ratkaisemiseen. Mallinnuksessa agentit voivat olla mitä tahansa kohteita, kuten kuorma-autoja, tiloja tai tilauksia. Agentit voivat kommunikoida toisten agenttien kanssa ja tehdä päätöksiä ja asettaa tavoitteita toimiensa perusteella. Näin ollen jokainen toimitusketjun komponentti voidaan mallintaa yksittäisenä agenttina, jolla on omat prioriteettinsa ja ehtonsa.
Rouzafzoon ehdottaa, että toimitusketjujen monimutkaisia ongelmia käsiteltäessä kannattaa käyttää agenttipohjaista mallintamista.
– Agenttipohjaisessa mallintamisessa voidaan yhdistää monenlaisia toimitusketjun komponentteja agenttipohjaisen rakenteen ansiosta, Rouzafzoon sanoo. Lisäksi mallinnukseen voidaan sisällyttää reititysmenetelmiä ja paikkatietoja, mikä tekee siitä entistäkin monipuolisemman työkalun.
Väitöskirja
Rouzafzoon, Javad (2023)Development of transportation and supply chain problems with the combination of agent-based simulation and network optimization. Acta Wasaensia 503. Väitöskirja. Vaasan yliopisto / University of Vaasa.
Väitöstilaisuus
KTM Javad Rouzafzoonin tuotantotalouden alaan kuuluva väitöstutkimus ”Development of transportation and supply chain problems with the combination of agent-based simulation and network optimization” tarkastetaan torstaina 16.3.2023 klo 8 Vaasan yliopistossa.
Väitöstilaisuus järjestetään etäyhteyden kautta (Zoom, salasana: 412431)
Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori, tohtori Youssef Boulaksil (United Arab Emirates University) ja kustoksena professori Petri Helo.
Lisätietoja
Javad Rouzafzoon, sähköpostiosoite: Rouzafzoon@gmail.com
Javad Rouzafzoon on syntynyt Iranissa. Hän on suorittanut tekniikan kandidaatin tutkinnon tuotantotaloudessa, järjestelmäanalyysissä ja ohjelmoinnissa Azad University of Shirazissa, Iranissa (2010) ja kauppatieteiden maisterin tutkinnon tuotantotaloudessa (2016). Hän työskentelee tällä hetkellä datatieteilijänä terveydenhuoltoalan yrityksessä Teksasissa, Yhdysvalloissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka KalmiTiedeviestinnän asiantuntijaVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498231riikka.kalmi@uwasa.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Vaasan yliopisto jälleen ykkönen suomalaisten yliopistojen kuntotestissä3.7.2025 15:15:42 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto on jälleen kärjessä suomalaisten yliopistojen kuntotestissä. Testissä arvioitiin yliopistojen kehitystä vuosina 2018–2024 viidellä eri osa-alueella: julkaisut, suoritetut tutkinnot, henkilöstön kansainvälisyys, kansainväliset hakijat sekä kansainväliset opiskelijat.
Biokaasu vauhdittaa vihreää siirtymää Pohjanmaan maakunnissa – uusi digitaalinen alusta yhdistää toimijat2.7.2025 09:03:45 EEST | Tiedote
Biokaasulla on merkittävä rooli alueellisen energiaomavaraisuuden ja kiertotalouden edistämisessä. Vaasan yliopiston, Centria-ammattikorkeakoulun ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteinen tutkimushanke DigiBiogasHubs tuo biokaasumarkkinoiden toimijat yhteen digitaalisen verkkoalustan avulla ja luo pohjan uudenlaiselle yhteistyölle. Alueellisten biokaasukeskittymien kehittäminen ja niiden välisten yhtymäpintojen tunnistaminen ovat keskiössä, kun tavoitteena on moninkertaistaa biokaasun tuotanto ja käyttö.
Vaasan yliopisto monipuolisesti Wasa Future Festivalin ohjelmistossa 11.–16.8.202530.6.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Wasa Future Festival toteutuu tänä vuonna suurempana kuin koskaan. Vaasan yliopiston kanssa läheistä yhteistyötä vuosia tehnyt Wasa Future Festival on koko viikon kestoinen kansainvälinen tapahtuma, joka sisältää luentoja, paneeleja, avajaisia, näyttelyitä ja osallistavia performansseja hyvin monenlaisille kohderyhmille asiantuntijoista ja poliitikoista koululaisiin.
Vaasan yliopiston tutkijoiden uusi politiikkasuositus: Valmiutta vapaaehtoisesti – kansalaisten osaaminen käyttöön27.6.2025 09:13:31 EEST | Tiedote
Vapaaehtoisten valmiusrekisteri mahdollistaisi turvallisuuskoulutettujen kansalaisten osaamisen hyödyntämisen kriisitilanteissa – erityisesti niiden, jotka eivät kuulu asevelvollisuusrekisteriin tai reserviin. Vaasan yliopiston tutkijoiden tuore politiikkasuositus esittää, että vapaaehtoisten valmiusrekisterin suunnittelussa tulee huomioida osallistujien näkemykset. Tällöin osaaminen voidaan hyödyntää tehokkaasti ja yhdenvertaisesti osana kokonaisturvallisuutta.
Vaasan yliopisto ja Vaasan ammattikorkeakoulu perustivat vahvan ja kilpailukykyisen konsernin26.6.2025 11:34:15 EEST | Tiedote
Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun muodostama uusi korkeakoulukonserni on virallisesti perustettu tänään 26.6.2025. Osakassopimuksen allekirjoittaminen ja omistusjärjestelyjen tekeminen ovat merkittävät askeleet pitkäjänteisessä ja tiiviissä yhteistyössä, jota on rakennettu korkeakoulujen kesken vuosien ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme