Väitös: Vauvaiän yöheräily on yhteydessä lapsen kehitykseen

Pitäisikö vanhempien olla huolissaan heräilevistä lapsistaan?
– On totta, että tutkimuksessa löydettiin eroja näiden kahden ryhmän välillä. On silti tärkeää muistaa, että erot lasten välillä olivat pieniä, Mäkelä muistuttaa.
– Signaloidun yöheräilyn määrää olisi hyvä systemaattisesti arvioida neuvolakäyntien aikana. Mikäli lapsella on useita signaloituja yöheräämisiä vielä kahdeksan kuukauden iän jälkeenkin, lapsen unta ja kehitystä tulisi seurata. Lisäksi vanhempia tulisi ohjata lapsen unen ja itsesäätelyn taitojen tukemiseen, Mäkelä jatkaa.
Tiina Mäkelän väitöskirjatutkimus vahvistaa, että erityisesti sosio-emotionaalinen käyttäytyminen, toiminnanohjaus ja sosiaalisen informaation prosessointi ovat yhteydessä varhaisvaiheen heräilyyn. On mahdollista, että signaloitu yöheräily on osa itsesäätelyn kehityksellistä vaikeutta, joka saattaa altistaa lapset mahdollisille myöhemmille itsesäätelyn ja tunteidensäätelyn vaikeuksille.
Tiina Mäkelä on neuropsykologian erikoispsykologi, joka työskentelee Tampereen yliopistossa CHILD-SLEEP-tutkimushankkeessa. CHILD-SLEEP-tutkimuksessa seurataan samojen lasten kehitystä myös kouluiässä.
Väitöstilaisuus lauantaina 7. tammikuuta
Psykologian maisteri Tiina Mäkelän psykologian alaan kuuluva väitöskirja Signaled night awakening in infancy: Associations with psychomotor development, executive functioning, social information processing, and socio-emotional behavior tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa 7.1.2023 klo 12, Päätalon auditoriossa D11 (Kalevantie 4, Tampere). Vastaväittäjänä toimii professori Mari Hysing Bergenin yliopistosta. Kustoksena toimii dosentti Anneli Kylliäinen yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Mäkelä
tiina.makela@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Eurooppalaiset opiskelijaradiot jakavat vahvan identiteetin4.12.2025 07:59:40 EET | Tiedote
Vaikka opiskelijaradio on ilmiönä yli satavuotias, on tätä ruohonjuuritason median muotoa tutkittu varsin niukasti, etenkin Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Väitöstutkimuksessaan eurooppalaisen opiskelijaradion organisaatiokulttuuria tutkinut Ari Hautaniemi selvitti ensimmäistä kertaa, minkälaiset arvot ohjaavat niiden toimintaa.
Väitös: Puolueilla on eri tavoitteita kaupunkien kehittämisessä3.12.2025 13:43:20 EET | Tiedote
Kaupunkisuunnittelu on polttava kysymys monissa kaupungeissa. Yhteiskuntatieteiden maisteri Mikko Vesterisen mukaan kaupunkirakenteen kasvu, ympäristönsuojelu ja kaupunkitilan muutos ovat keskeisiä puolueita jakavia kysymyksiä.
Väitös: Ekososiaalinen kasvatus voi parantaa ihmisen ja muiden lajien välistä vuorovaikutusta3.12.2025 08:45:00 EET | Tiedote
FM Sami Keto selvitti väitöstutkimuksessaan, miten kasvatus voi huomioida ihmisen monilajisen elinpiirin ja siihen liittyvät eettisesti merkitykselliset erot. Kedon tutkimus tarkentaa ekososiaalisen kasvatuksen teoreettisia ja käsitteellisiä perusteita. Niitä ei aiemmin ole jäsennetty yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
Väitös: Hävittäjälentäjien lentokyky heikkenee pitkäkestoisesti hapenpuutteesta aiheutuneen hätätilanteen jälkeen3.12.2025 08:20:00 EET | Tiedote
Lentäminen korkealla ilmakehässä altistaa elimistön hapenpuutteelle, mikäli lentokoneen paineistukseen tai happilaitteistoon tulee ongelma. Väitöstutkimuksessaan lääketieteen lisensiaatti Nikke Varis tutki hävittäjälentäjien lentokykyä simulaattorissa toteutetun hypoksia-altistuksen jälkeen.
Väitös: Perheen sisäisiä henkirikoksia voidaan ennaltaehkäistä2.12.2025 12:45:48 EET | Tiedote
TtM Marianne Ellilän väitöstutkimus osoittaa, että suomalaisiin perheen sisäisiin henkirikoksiin liittyy taustatekijöitä ja niitä voidaan ennaltaehkäistä. Ellilä kuvasi kolmen eri aineiston kautta tutkimuksessaan perheen sisäisten henkirikosten taustatekijöitä ja ennaltaehkäisyä. Äitiys- ja lastenneuvoloiden terveydenhoitajien näkemykset, henkirikosten uhrien läheisten kokemukset ja tekijöiden mielentilatutkimukset antoivat arvokasta tietoa aiheesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
