Vajaa viidennes kotitalouksien kulutusluotoista myönnetty muista rahoituslaitoksista
7.3.2023 10:00:00 EET | Suomen Pankki | Tiedote

Vuoden 2022 viimeisen neljänneksen aikana kotitaloudet nostivat muista rahoituslaitoksista[1] vakuudettomia kulutusluottoja 80 milj. euron edestä, mikä on hieman enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Uusien vakuudettomien kulutusluottojen sovittu vuosikorko oli 9,3 %. Vajaa neljännes kulutusluotoista nostettiin kulutusluotto- ja pienlainayhtiöistä. Näiden nostojen keskikorko oli 20 %.
Pikaluottoyrityksinäkin tunnettujen kulutusluotto- ja pienlainayhtiöiden kulutusluottokanta supistui ja keskikorko laski vuoden 2022 aikana[2]. Joulukuun 2022 lopussa kulutusluotto- ja pienlainayhtiöiden suomalaisille kotitalouksille myöntämien kulutusluottojen kanta oli 154 milj. euroa ja kannan keskikorko 35 %. Pikaluottoyritysten kulutusluottokanta on supistunut merkittävästi vuoden 2018 jälkeen, jolloin pikaluottoyritysten lainasaamiset kotitalouksilta olivat arviolta 700 milj. euroa. Vuoden 2019 syyskuussa tuli voimaan kuluttajaluottojen 20 prosentin korkokatto, ja sen jälkeen osa pienlainoja myöntävistä yrityksistä on lopettanut uusien lainojen myöntämisen tai koko toimintansa. Lainakannan supistumiseen vaikuttavat osaltaan myös taseesta pois myydyt lainat.
Muut rahoituslaitokset myöntävät suurimman osan ajoneuvolainoista
Kokonaisuudessaan muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen kanta oli 4,9 mrd. euroa vuoden 2022 lopussa. Muiden rahoituslaitosten myöntämät kulutusluotot kattavat 19 % kotitalouksien koko kulutusluottokannasta (25,1 mrd. euroa). Suurimman osuuden (68 %) kotitalouksien kulutusluotoista ovat myöntäneet pankit (luottolaitokset).
Suurin osa (88 %) muiden rahoituslaitosten myöntämistä kulutusluotoista oli ajoneuvolainoja.
Ajoneuvolainat muodostavat tällä hetkellä entistä merkittävämmän osan muiden rahoituslaitosten liiketoiminnasta. Kun markkinaosuutta mitataan lainakannan mukaan, joulukuun 2022 lopussa muiden rahoituslaitosten osuus kaikista ajoneuvolainoista (7,6 mrd. euroa) oli 56 % ja pankkien osuus 44 %.
Suomalaiset kotitaloudet nostivat muista rahoituslaitoksista uusia ajoneuvolainoja 1 mrd. euron edestä vuoden 2022 viimeisen neljänneksen aikana. Vastaavana aikana luottolaitoksista nostettiin ajoneuvolainoja 375 milj. euron edestä, eli yhteensä ajoneuvolainoja nostettiin 1,4 mrd. euron edestä vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä. Vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä muista rahoituslaitoksista nostettujen uusien ajoneuvolainojen sovittu vuosikorko (3,4 %) oli alhaisempi kuin luottolaitoksista nostettujen ajoneuvolainojen korko (4,7 %). Myös muut kulut huomioiva todellinen vuosikorko[3] oli alhaisempi (5,5 %) muiden rahoituslaitosten myöntämissä ajoneuvolainoissa kuin pankkien myöntämissä (6,8 %).
Lisätietoja antavat
Tommi Salenius, puh. 09 183 2156, sähköposti: tommi.salenius(at)bof.fi,
Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi.
Seuraava Muut rahoituslaitokset -tiedote julkaistaan syksyn 2023 aikana.
[1] Pl. panttilainaamot.
[2] Vuoden 2021 lopussa kanta oli 214 milj. euroa ja keskimääräinen korko yli 40 %.
[3] Muiden rahoituslaitosten tiedonkeruun todellinen vuosikorko on uusien nostojen ja pankkitilastojen korkoprosentti uusien sopimusten.
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
I december 2025 hade hushållen nästan lika mycket banklån som ett år tidigare30.1.2026 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Beloppet av de finländska hushållens sammanlagda utestående banklån var nästan oförändrat från året innan och uppgick till 140,9 miljarder euro i december 2025. Det förekommer emellertid skillnader i utvecklingen av utbetalningarna av lån för olika ändamål.
Kotitalouksilla oli joulukuussa 2025 pankkilainaa lähes saman verran kuin vuosi sitten30.1.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu pankkilainakanta pysyi lähes muuttumattomana vuodentakaisesta; se oli 140,9 mrd. euroa joulukuussa 2025. Eri käyttötarkoituksiin otettujen lainamäärien kehityksessä on kuitenkin eroja.
Household bank loans almost unchanged year-on-year in December 202530.1.2026 10:00:00 EET | Press release
Finnish households’ aggregate stock of bank loans remained almost unchanged from a year earlier, at EUR 140.9 billion in December 2025. However, developments in loan volumes by different purposes vary.
Internationella valutafonden ger ut en landrapport om Finlands ekonomi19.1.2026 10:10:00 EET | Nyheter
Internationella valutafonden (IMF) har slutfört sin årliga utvärdering av det ekonomiska läget och de ekonomiska utsikterna för Finland. Utvärderingen grundar sig på diskussioner som IMF:s delegation i oktober-november 2025 förde i Finland med myndigheter, forskningsinstitut, privata finansinstitut, arbetsmarknadsparter och andra instanser. Den nu utgivna rapporten representerar IMF:s experters bedömningar och åsikter och den godkändes av IMF:s direktion den 9 januari 2026.
Kansainvälinen valuuttarahasto julkaisee maaraportin Suomen taloudesta19.1.2026 10:10:00 EET | Uutinen
Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) on saanut päätökseen vuosittaisen arvionsa Suomen talouden tilasta ja näkymistä. Arvio perustuu keskusteluihin, joita Suomessa loka-marraskuussa 2025 vieraillut IMF:n asiantuntijaryhmä kävi viranomaisten, tutkimuslaitosten, yksityisten rahoituslaitosten, työmarkkinaosapuolten ja muiden tahojen kanssa. Nyt julkaistu raportti edustaa IMF:n asiantuntijoiden arvioita ja näkemyksiä, ja se hyväksyttiin IMF:n johtokunnassa 9.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

