FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Vakuutusasioissa rehellisyys koituu kaikkien eduksi, epärehellisyydestä maksavat kaikki

Jaa

Epäilyt vakuutusvilpeistä ovat yleistyneet. Usein tapaukset liittyvät autoihin, koti-irtaimistoon tai matkalla sattuneisiin vahinkoihin, joissa vakuutusyhtiön mielestä korvauksen hakija yrittää saada korvausta vilpillisin keinoin. Vilppiepäilyn tausta voi olla kuitenkin myös väärinymmärrys, eivätkä kaikki epäselvät tapaukset ole vilpeiksi epäiltyjä.

FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonnassa käsitellään säännöllisesti korvaushakemusten hylkäämisiä tai muita erimielisyyksiä vakuutuksenottajan ja vakuutusyhtiön välillä. Valtaosa asioista selviää neuvonnassa, mutta osa päätyy riita-asiaksi mm. siitä, mitä vakuutus korvaa ja mitä ei. Osassa tapauksista vakuutusyhtiön mielestä vakuutuksenottaja yrittää saada korvausta vilpillisin tiedoin. Tällaisten tapausten määrä on ollut korona-aikana nousussa.

”Tavallinen tarina on, että auton kerrotaan vaurioituneen törmäysvahingossa, mutta vakuutusyhtiö huomaa, että moottori on ollut viallinen jo aiemmin ja se on ollut myös selvästi havaittavissa ja tiedossa. Silloin yhtiöllä herää epäilys, onko vahinko aiheutettu tahallaan. Melko paljon on myös tapauksia, joissa auton vauriot eivät ole vakuutusyhtiön mielestä voineet syntyä sillä tavalla kuin vahinkoilmoituksessa on kerrottu”, FINEn johtava lakimies Tuomas Siirala sanoo.

”Kaikki epäselvät tapaukset eivät silti suinkaan ole vilppejä tai vilpeiksi epäiltyjä tapauksia. Joskus vahinkotapahtuma on todella epätavallinen tai epäselvä ja vakuutusyhtiön epäilykset johtuvat väärinymmärryksestä, kun tapauksen kaikki olosuhteet eivät aukea pelkästä vahinkoilmoituksesta”, Siirala jatkaa.

Tärkeintä vakuutuksenottajan kannalta on vahingon tapahduttua ottaa heti yhteyttä omaan vakuutusyhtiöönsä ja täyttää vahinkoilmoituslomake huolella.

”Jos vakuutusyhtiö pyytää lisätietoja, ilmoita asiat rehellisesti kuten ne ovat ja ole itse aktiivinen asian selvittämisessä, ettei jää mitään väärinkäsityksiä. Asioiden selvittäminen on luonnollinen ja tärkeä osa prosessia molemmin puolin”, Siirala sanoo.

Vakuutusvilppiepäilyjä selvitetään huolella

Vakuutusyhtiöt käyttävät eri alan asiantuntijoita apuna tapausten selvittelyssä. Yhtiöillä on myös vakuutustutkijoita selvittämässä epäselviä vahinkotapahtumia ja mahdollisia vilppiyrityksiä.

”Erilaisten analytiikkamenetelmien avulla epäilyttävät vahinkotapahtumat nousevat nykyisin aiempaa useammin tutkittaviksi ja sen seurauksena myös vilpit paljastuvat helpommin. Jos jää kiinni vakuutusvilpistä, siitä on monia ikäviä seurauksia: silloin esimerkiksi vapaaehtoiset vakuutukset irtisanotaan. Vakuutusyhtiö voi tehdä asiasta myös rikosilmoituksen, joka johtaa tuomioon. Kaikkien vakuutusmaksut nousevat turhaan, jos vakuutusyhtiöt korvaavat asioita, jotka eivät niille kuuluisi”, Siirala sanoo.

FINEn tehtävänä on käsitellä riita-asiat puolueettomasti molempien osapuolten antamien tietojen perusteella ja antaa sen jälkeen asiasta ratkaisusuositus.

Lue lisää FINEn artikkelista: Vakuutusasioissa rehellisyys koituu kaikkien eduksi.

Yhteyshenkilöt

Tuomas Siirala, johtava lakimies, 09 6850 1243, tuomas.siirala(at)fine.fi
Elina Antila, viestintäpäällikkö, 040 548 3838, elina.antila(at)fine.fi

Tietoja julkaisijasta

FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta
Porkkalankatu 1
00180 Helsinki

http://www.fine.fi

FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta neuvoo asiakkaita vakuutus-, pankki- ja arvopaperiasioihin liittyvissä ongelmatilanteissa ja valitusasioissa. FINEn neuvonta- ja riidanratkaisupalvelut eivät maksa asiakkaalle mitään.

FINE on riippumaton ja puolueeton toimija, jonka toiminta perustuu Finanssivalvonnan, Kilpailu- ja kuluttajaviraston ja Finanssiala ry:n väliseen sopimukseen.

FINEn neuvonta on avoinna ma-to, klo 10–16, p. (09) 6850 120.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Asiointivaikeudet, huijaukset ja vesivahingot näkyivät yhteydenotoissa FINEen viime vuonna14.1.2022 07:00:00 EET | Tiedote

FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvontaan otettiin vakuutus-, pankki- ja sijoitusasioissa vuoden 2021 aikana yhteyttä noin 9 000 kertaa. Aiempien vuosien tapaan FINEen tulleista asiakkaiden yhteydenotoista valta-osa, noin 2/3 liittyi vakuutusasioihin. Reilu neljännes kysymyksistä koski pankkiasioita. Sijoitusasioista kysyttiin aiempia vuosia vähemmän. Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä asia ratkesi neuvonnassa ja noin joka kymmenes ratkaistiin asiakkaan ja palveluntarjoajan välisenä riita-asiana. Riita-asioista annettiin noin 800 ratkaisusuositusta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme