Suomen Vuokranantajat ry

Valitse kimppakämppään sopiva sopimusmalli asukkaiden mukaan

30.7.2019 08:00:00 EEST | Suomen Vuokranantajat ry | Tiedote

Jaa
Muuttaminen kimppakämppään yhdessä kaverin kanssa voi olla varsinkin monelle opiskelijalle houkutteleva vaihtoehto. Kimppakämpässä asuminen on yhteisöllistä ja usein myös asumiskustannukset jäävät pienemmiksi kuin yksin asuessa. Vuokranantaja puolestaan voi saada ison asunnon vuokrattua helpommin useammalle henkilölle. Kimppakämpän vuokrasopimuksen tekemiseen on olemassa useita eri vaihtoehtoja. Sopimusmalli kannattaakin valita sen mukaan, millainen kokoonpano vuokralle on muuttamassa.

1. Yksi yhteinen vuokrasopimus helpoin vaihtoehto

Yksi kaikille vuokralaisille yhteinen sopimus on vuokranantajan kannalta yleensä helpoin vaihtoehto. Silloin kaikki vuokralaiset vastaavat vuokrasta ja muista vuokrasopimuksen mukaisista velvoitteista yhteisvastuullisesti. Tällainen sopimus on myös irtisanottavissa vain yhtenä kokonaisuutena, ellei muusta sovita. Yksi yhteinen sopimus on järkevä erityisesti silloin, jos vuokralle muuttaa pariskunta tai kaverukset, jotka eivät ole riippuvaisia asumistuesta.

2. Jos asukkaat hakevat asumistukea, päävuokralaismalli voi olla fiksu

”Opiskelijoille yhden vuokrasopimuksen tekeminen ei ole houkuttelevaa, koska yhteisen sopimuksen tehneiden katsotaan asumistukea haettaessa kuuluvan samaan ruokakuntaan. Tällöin Kela laskee kaikkien asukkaiden tulot yhteen, mikä johtaa yleensä asumistuen pienenemiseen”, toteaa Suomen Vuokranantajien päälakimies Sanna Hughes.

Jos yhden yhteisen vuokrasopimuksen tekeminen ei ole mahdollista, sekä vuokranantajan että kimppakämpän vuokralaisten kannalta toistaiseksi paras malli on valita yksi päävuokralainen, joka ottaa koko vuokrasopimuksen vastattavakseen.

Päävuokralainen tekee itse alivuokrasopimukset muiden asukkaiden kanssa, ja nämä maksavat vuokran päävuokralaiselle. Kela katsoo, että päävuokralainen ja alivuokralainen ovat eri ruokakuntaa. Täten asumistuen hakeminen on vuokralaisille helpompaa.

Mikäli joku alivuokralaisista haluaa vaihtaa asuntoa, vastaa päävuokralainen uuden asukkaan hankinnasta. Jos taas päävuokralainen haluaa muuttaa, vapautuu asunto vuokranantajalle kokonaisuudessaan uudelleenvuokrattavaksi. Vuokralaisten sopimukset ovat kaikki erillisiä, jolloin Kela katsoo jokaisen asukkaan omaksi ruokakunnaksi.

”Avio- ja avopuolisot ovat yhteisvastuussa vain toisenkin osapuolen nimiin tehdystä vuokrasopimuksesta ja heidän katsotaan kuuluvan samaan ruokakuntaan. Tätä ei voida alivuokrausjärjestelyillä kiertää”, Hughes muistuttaa.

3. Erilliset sopimukset riski vuokranantajalle

Kolmas vaihtoehto on tehdä kaikille asukkaille omat erilliset sopimukset, jotka sovitaan ja ovat irtisanottavissa kukin itsenäisesti.

”On ymmärrettävää, että osa kimppakämppään muuttavista haluaisi tehdä erilliset vuokrasopimukset. Vuokranantajan kannalta erillisten sopimusten tekeminen lisää kuitenkin riskejä esimerkiksi vuokralaisten vaihtuessa. Jos jokainen vuokralainen voi irtisanoa oman sopimuksensa itsenäisesti, vuokranantaja kantaa riskin uuden asukkaan löytämisestä tyhjään huoneeseen”, kertoo Hughes.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Vuokranantajat ry
Suomen Vuokranantajat ry
Annankatu 24
00100 HELSINKI

09 1667 6421http://www.vuokranantajat.fi

Suomen Vuokranantajat on yksityisten vuokranantajien ja asuntosijoittajien valtakunnallinen järjestö, joka tekee vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on yli 18 000 vuokranantajaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Samat kaupungit johtavat vuokrakehitystä – pääkaupunkiseudulla vuokrat yhä laskussa16.7.2026 09:16:17 EEST | Tiedote

Tilastokeskus on julkaissut vuokratilastot vuoden 2026 toiselta neljännekseltä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat jatkoivat laskuaan pääkaupunkiseudulla, mutta muualla Suomessa vuokrat nousivat maltillisesti. Pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat 0,3 prosenttia vuoden takaisesta, kun muualla maassa nousua kertyi 0,4 prosenttia. Kehitys jatkuu pitkälti ennallaan: vahvat korkeakoulukaupungit vetävät vuokrakehitystä, kun taas pääkaupunkiseudulla runsas vuokra-asuntojen tarjonta pitää vuokrat edelleen laskussa, kommentoi Suomen Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.

Turku putosi seitsemänneksi Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – asuntosijoitusmarkkinan painopiste on muuttunut10.7.2026 12:24:44 EEST | Tiedote

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Turku sijoittui tänä vuonna seitsemänneksi, kun se vielä vuonna 2024 oli rankingissa toinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa9.7.2026 09:43:58 EEST | Tiedote

Rovaniemi nousi viime vuonna Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa ykköspaikalle ja tuoreessa rankingissa onnistui säilyttämään kärkipaikkansa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Pohjalaiskaupungit vahvistavat asemiaan asuntosijoittajien suosikkeina – Kokkola jo viidenneksi, Vaasa kymmenen parhaan joukossa3.7.2026 10:56:49 EEST | Tiedote

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa, Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu pysyi kärkikolmikossa. Pohjaiskaupunkien tulokset olivat kuitenkin varsin vahvoja: Kokkola nousi viidenneksi, Vaasa sijoittui kymmenenneksi ja Seinäjoki säilytti asemansa sijalla 13. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit jäivät vertailun häntäpäähän. Kaupunkirankingissa arvioidaan Suomen 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Rovaniemi säilytti ykköspaikkansa asuntosijoittajien kaupunkirankingissa – Helsinki vajosi toiseksi viimeiseksi24.6.2026 06:05:00 EEST | Tiedote

Rovaniemi nousi viime vuonna kaupunkirankingin kärkeen ja säilytti ykkössijansa myös Suomen Vuokranantajien tuoreimmassa vertailussa. Hämeenlinna nousi toiseksi ja Oulu kolmanneksi. Samalla pääkaupunkiseudun kaupungit putosivat rankingin häntäpäähän: Vantaa sijoittui sijalle 24, Espoo 25 ja Helsinki 26. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye