Asuntosäätiö

Välittämistä viherhuollon avulla

Jaa

Olemme mukana Lasten ja nuorten säätiön HuippuHarkka-hankkeessa, jonka kautta pyrimme työllistämään alle 30-vuotiaita asukkaitamme. Yhteistyökumppanimme Lassila&Tikanoja tarjoaa nuorille työharjoittelujakson viherpalvelujen tehtävissä ja mahdollisuuden sen jälkeen oppisopimuskoulutukseen.

12 nuorta on ilmoittautunut mukaan ja ainakin osa heistä tullaan näkemään leikkaamassa nurmikoita ja pensaita, istuttamassa kasveja sekä kitkemässä rikkaruohoja. Työ on onneksi ulkona tapahtuvaa ja tehdään pääosin yksin, joten koronavirus ei ainakaan tämänhetkisten ohjeiden ja määräysten valossa estä työskentelyä.

Pidän tätä hanketta erittäin tärkeänä ja arvojemme mukaisena. Asuntosäätiön tavoitteena on toimintansa alusta lähtien ollut perheiden hyvinvoinnin edistäminen sekä turvallisten ja viihtyisien asuinympäristöjen kehittäminen. Näiden tavoitteiden taustalla ja niihin suorastaan sisäänkirjoitettuna arvona on välittäminen.

Ihan samalla tavalla kuin asuminen vaikuttaa olennaisesti jokaisen ihmisen perusedellytyksiin elämässä, myös työ on tärkeässä roolissa pitämään ihmistä mukana yhteiskunnassa.

Jokainen tietää, että elämä ei aina solju suunnitellusti, vaan elämänhallinta vaihtelee matkan varrella. Milloin tahansa voi sattua sellaista, joka sysää varsinkin nuoren ihmisen pois normaalin arjen raiteilta ja turvaverkostoista.

Haluamme olla mukana auttamassa nuoria löytämään elämänhallintansa raiteet keinoilla, jotka ovat meille mahdollisia. L&T vastaa pääkaupunkiseudulla noin 150 Asuntosäätiön kohteen viheralueiden hoidosta ja on siten meille luonteva yhteistyökumppani. He pystyvät tarjoamaan asuntokantamme kautta nuorille paljon tärkeää tekemistä. Hyvin hoidetut viheralueet ovat yhä tärkeämpi asia asukkaille ja viihtyisää asuinympäristöä arvostetaan entistä enemmän.

Asuntosäätiössä viihtyisän miljöön merkitys on ollut selvä asia jo Tapiolan rakentamisesta lähtien. Puutarhakaupunki haluttiin luoda juuri siksi, että erityisesti lapsilla olisi viihtyisä ja turvallinen kasvuympäristö. Ymmärrettiin, että asuinmiljöö vaikuttaa olennaisesti ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja tasapainoisen elämän edellytyksiin.

Haluamme, että kaikilla asukkaillamme olisi mahdollisuus tuohon samaan. Siksi olemme panostaneet viherhuoltoon erottamalla sen muusta kiinteistöhuollosta. Vihreän ympäristön hoitaminen vaatii omaa ammattiosaamistaan.

Kilpailutimme pääkaupunkiseudulla viherhuollon ja laadimme talven aikana kohdekohtaiset viherhoitosuunnitelmat, jotka käydään läpi asukkaiden kokouksissa tai asukastoimikunnissa.

Asukkaiden kommentit ja ehdotukset ovat tärkeitä, jotta lopputuloksesta saadaan heitä tyydyttävä. Tavoitteena on, että asukkaat voivat saada ammattilaisten avulla pihastaan omannäköisen. Malli laajennetaan myös muualle Suomeen ensi vuonna, kunhan olemme keränneet pääkaupunkiseudun kokemukset uudesta toimintatavasta. 


Asukkaat ovat myös itse valmiita tekemään töitä pihojensa eteen. Yhä edelleen taloissamme pidetään perinteisiä kevät- ja syystalkoita. Monet asukkaat rakentavat myös asuntopihoistaan viihtyisiä keitaita. Ihmisillä on halu maan möyhentämiseen, kuten eräs Kruunuvuorenrannassa asuva asukkaamme osuvasti totesi nettiartikkelissamme.

Keskellä korona-pandemiaa viherhoitoon liittyvä puuhastelu voi myös tuoda tarvittavaa hengähdystaukoa ikävistä uutisista. Ulkona touhuamista ei onneksi ole rajoitettu, vaan päinvastoin suositeltu ja todettu, että se on mitä parhainta mielenterveystyötä. Mielen lisäksi myös keho kiittää.

Toivotan kaikille blogini lukijoille voimia lähiviikoille kaikkeen siihen, mitä korona tuo tullessaan. Kyllä tämä tästä. Tärkeintä viruksen voittamiseksi on, että itse kukin noudatamme viranomaisten antamia ohjeita ja määräyksiä. Suosittelen myös nauttimaan kevätkeleistä tavalla tai toisella aina kun se on mahdollista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Asuntosäätiö
Tuulikuja 2
02100 Espoo

020 161 2400http://www.asuntosaatio.fi

Asuntosäätiö-konserni on Suomen neljänneksi suurin asuinkiinteistöjen omistaja. Asuntosäätiön tarkoituksena on ollut perustamisestaan (1951) saakka työskennellä yleisen asumistason kohottamiseksi eikä sen tarkoituksena ole välittömän voiton tai taloudellisen edun tavoittelu. Asuntosäätiön suurin tytäryhtiö Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy (Asokodit) omistaa lähes 16 500 asuntoa 31 paikkakunnalla. Konsernin toiminta perustuu jatkuvaan kehittymiseen sekä hyvien asumispalveluiden tuottamiseen yhdessä huolella valittujen kumppaneiden kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme