Valituslupajärjestelmän käyttöönotto ja asioiden sähköinen käsittely lyhentäneet asioiden käsittelyaikaa KHO:ssa
23.2.2023 11:48:50 EET | Korkein hallinto-oikeus | Tiedote
Suurin asiaryhmä oli edelleen ulkomaalaisasiat, joiden osuus kaikista saapuneista asioista oli 39 prosenttia. Seuraavaksi suurimmat asiaryhmät olivat sosiaali- ja terveydenhuollon asiat sekä veroasiat.
Korkein hallinto-oikeus on valituslupatuomioistuin eli muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta hallinto-oikeuksien päätöksiin saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Viime vuonna KHO:een saapui 3 277 valituslupahakemusta, mikä oli 88 prosenttia kaikista saapuneista muutoksenhakuasioista. KHO ratkaisi 3 164 valituslupahakemusta ja myönsi valitusluvan 9,5 prosentissa tapauksista. Suoria valituksia KHO:een saapui 305 ja ylimääräisiä muutoksenhakuja 118.
Oikeus- ja hallintokäytäntöä ohjaavia vuosikirjaratkaisuja annettiin 150. Eniten vuosikirjaratkaisuja annettiin veroasioissa (21 %) sekä valtio-oikeuteen ja yleishallintoon liittyvissä asioissa (15 %).
Käsittelyaika lyhentynyt
Ratkaistujen asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli viime vuonna 7,2 kuukautta, kun se vielä edellisvuonna oli 8,1 kuukautta.
- Viime vuonna aloimme nähdä selvästi sekä valituslupajärjestelmän käyttöönoton ja sähköisen asiankäsittelyn tuomat hyödyt. Erityisesti niiden valituslupa-asioiden käsittelyaikaa, joissa valituslupaa ei myönnetä, saatiin lyhennettyä ja samalla myös vireillä olevien asioiden määrä pieneni. Viimeksi mainittuun vaikutti myös meille tulleiden asioiden määrän vähentyminen edellisvuosiin verrattuna, sanoo korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi.
Korkein hallinto-oikeus teki Euroopan unionin tuomioistuimelle viime vuonna yhden ennakkoratkaisupyynnön, joka koski ulkomaalaisen käännyttämistä. Kaikkiaan unionin tuomioistuimessa oli vireillä viime vuonna neljä KHO:n tekemää ennakkoratkaisupyyntöä.
Korkein hallinto-oikeus voi tarvittaessa järjestää katselmuksia asioiden lisäselvitystä varten. Viime vuonna KHO järjesti katselmuksen Marian sairaalan asemakaavan muutosalueella Helsingissä.
Päätösten lisäksi korkein hallinto-oikeus antoi viime vuonna 20 lausuntoa eri ministeriöiden lainsäädäntöhankkeista.
Yhteyshenkilöt
Jaana Lappalainenviestintäpäällikkö / kommunikationschefkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 259etunimi.m.sukunimi@oikeus.fiTietoja julkaisijasta
Korkein hallinto-oikeusFabianinkatu 15 / Fabiansgatan 15
00130 Helsinki / Helsingfors
029 56 40200http://www.kho.fi
Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee asiakirjajulkisuutta6.11.2026 09:12:32 EET | Päätös
Asiassa oli kysymys siitä, oliko muutoksenhakijalla, jolle oli annettu ensihoitoa hätäkeskukselle tehtyjen ilmoitusten seurauksena, oikeus saada hätäilmoituksista tehdyistä tehtäväraporteista sellaiset tiedot, jotka yksilöivät ilmoitusten tekijän.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee perintöveroa5.11.2026 09:20:38 EET | Päätös
A ja B olivat vuonna 2025 kuolleen E:n rintaperilliset. E:llä oli vakuutusyhtiössä säästöhenkivakuutus, jonka edunsaajamääräyksenä oli ”lapset”. A aikoi luopua osuudestaan henkivakuutuskorvaukseen. A:n lapset C ja D aikoivat ottaa osuutensa korvauksesta vastaan osittain siten, että he kummatkin luopuvat korvauksesta 19 999 euroa ylittävin osin. C:llä oli kaksi ja D:llä kolme lasta.
KHO:n muu päätös, joka koskee poikkeamista rakentamisessa (kylpylähotellirakennus, Helsinki)4.11.2026 09:14:26 EET | Päätös
Korkein hallinto-oikeus myönsi poikkeamista rakentamisessa koskevassa asiassa Töölön kaupunginosat – Töölö ry:lle ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry:lle valitusluvan osittain ja tutki asian niiden valitusperusteiden osalta, jotka koskevat Helsingin maankäyttöjohtajan poikkeamispäätöksen lainmukaisuutta. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen edellä mainittujen yhdistysten valituksen hylkäämisestä sekä Helsingin maankäyttöjohtajan poikkeamispäätöksen. KHO hylkäsi muilta osin ja Asunto-osakeyhtiö Taivalkulman, Asunto Oy Merikannontie 3:n ja Kiinteistö Oy Töölön Kylätalo Hietsun tekemänä valituslupahakemukset. KHO hylkäsi Soulmade Finland Oy:n poikkeamishakemuksen. Helsingin maankäyttöjohtaja oli myöntänyt Soulmade Finland Oy:lle luvan poiketa alueella voimassa olevasta asemakaavasta kylpylähotellin rakentamiseksi Etu-Töölössä sijaitsevalle kiinteistölle. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 4.11.2026
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee asiakirjajulkisuutta4.11.2026 09:13:46 EET | Päätös
Asiassa oli kysymys Maahanmuuttoviraston kansalaisuushakemusten automaattiseen ratkaisumenettelyyn liittyvien käsittelysääntöjen yleisöjulkisuudesta.
KHO:n muu päätös, joka koskee asemakaavan valituslupahakemusta (Kasarmitorin liikerakennuksen korvaamisen korkeammalla toimisto- ja liikerakennuksella mahdollistava asemakaavan muutos, Helsinki)3.11.2026 09:19:58 EET | Päätös
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Asunto Oy Sturio Bostads Ab:n ja sen kolmen asiakumppanin sekä ICOMOSin Suomen osasto ry:n ja Helsinki-Seura ry:n valituslupahakemukset hallinto-oikeuden päätöksestä, joka koski asemakaavan muutosta, joka mahdollistaa Kasarmitorilla sijaitsevan nykyisen kaksikerroksisen liikerakennuksen purkamisen ja sen korvaamisen uudella kolmikerroksisella toimisto- ja liikerakennuksella. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 3.11.2026 T 3006
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme