Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Väljyys, virkistävä luonto ja turvallisuus lisäävät maaseutumatkailun vetovoimaa koronakriisin keskellä ja myös tulevina vuosina – buumi mökki- ja luontomatkailussa

Jaa
MTK:n ja Lomalaitumen maaseutumatkailuyrityksille tekemän kyselyn mukaan maaseutumatkailun näkymät tulevina vuosina nähdään positiivisina. Suomea pidetään monipuolisena matkailumaana. Väljyys, luonto ja turvallisuus houkuttelevat maaseudulle. Maaseudun matkakohteiden vetovoima on korona-aikana lisääntynyt. Tämä näkyy jo esimerkiksi mökki- ja luontomatkailun buumina. Lähes kaksi kolmasosaa maaseutumatkailuyrityksistä näkee koronapandemian pitkäaikaisvaikutukset maaseutumatkailuun positiivisina.

Tilanne on kuitenkin hyvin kaksijakoinen, selviää syyskuussa tehdystä kyselystä. Valtaosa maaseutumatkailuyrityksistä arvioi liiketoimintansa supistuvan tänä vuonna. Joka toinen yritys arvioi, että edellisvuoteen verrattuna liikevaihto jää miinukselle 30 prosenttia tai enemmän. Joka kolmas vastanneista ilmoitti liikevaihtonsa laskevan 5-30 prosenttia.

- Erityisesti perhejuhliin, kokouksiin ja yritysasiakkaisiin keskittyvät maaseutumatkailuyritykset ovat olleet kevättalvesta lähtien ahdingossa. Pienten ryhmien tilaisuuksia on järjestetty, mutta suurien tapahtumien kohdalla on käynyt mittava kato, kertoo maaseutumatkailun asiantuntija Kimmo Aalto MTK:sta.

Tilanne on erittäin hankala myös ulkomaisiin matkailijoihin painottuvilla ja niiden varassa toimivilla maaseutumatkailuyrityksillä, koska kansainvälinen matkailu on romahtanut. Nämä yritykset ovat joutuneet eniten sopeuttamaan toimintaansa ja ideoimaan uusia koronaturvallisia tuotteita uusille ja pienemmille kohderyhmille.

- Sellaiset yritykset pärjäävät, jotka pystyvät ketterästi sopeuttamaan liiketoimintaansa vallitsevassa ja haastavassa tilanteessa. Pitää pystyä myös ideoimaan uusia tuotteita ja tapoja markkinoida. Moni onkin kertonut myös saaneensa uusia matkailijoita ja kohderyhmiä, sanoo Aalto.

- Monet maaseutumatkailuyritykset ovat pieniä ja ketteriä yrityksiä, joiden on helpompi luovia uudessa tilanteessa. Yrityksellä voi olla erilaisia, monipuolisia asiakasryhmiä, jolloin yrittäjätulo ei ole vain yhden kohderyhmän varassa. Maaseutumatkailuyrittäjiä auttaa myös se, että he ovat usein monialaisia ja heillä saattaa olla maat, metsät tai erilaiset urakointipalvelut tukemassa yritystoimintaa matkailun ohessa.

Valtaosa maaseutuyrityksistä arvioi kotimaan matkailun palaavan normaalitasolle kesän 2021 aikana. Ulkomaan matkailun odotettiin palautuvan ennalleen vasta kesällä 2022 tai myöhemmin. Ratkaisevaa jo lähiaikoina on se, ovatko kesällä maaseutumatkailuyrityksissä vierailleet - pääosin kotimaiset asiakkaat - tyytyväisiä lomakohteeseensa ja siellä saamaansa palveluun.

- Silloin asiakkuudet ja vierailut maaseutumatkailuyrityksiin voivat hyvinkin jatkua vilkkaana syyslomalla ja joululomalla sekä ensi vuoden hiihtoloma- ja kesälomakautena, Aalto uskoo.

Myös maaseutumatkailuyrityksissä uskotaan, että kerran maalle löytäneet matkailijat tulevat toistekin.

Kysely toteutettiin MTK ry:n ja Lomalaidun ry:n toimeksiannosta syyskuun lopulla. Kysely tehtiin Suomen Maaseutumatkailuyrittäjät ry:n noin 200 jäsenyritykselle. Kyselyyn vastasi 41 yritystä eri puolilta Suomea.

Kyselytulosten raportti osoitteessa https://www.mtk.fi/-/maaseutumatkailu_luonto

Lisätietoja:
Kimmo Aalto, MTK, maaseutumatkailun asiantuntija, 040 179 1618, kimmo.aalto@mtk.fi,

Lisätietoja myös maaseutumatkailuyrittäjiltä:
Tynkkylän Lomaniemi, Jukka Heikkonen, Punkaharju, 040 732 6138, jukka.heikkonen@lomaniemi.fi
Koskenkorvan Trahteeri, Sari ja Jaakko Koskenkorva, info@trahteeri.com

 
What do you want to do ?
New mailCopy

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

 

 
What do you want to do ?
New mailCopy
 
What do you want to do ?
New mailCopy

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

MTK-Vähäkyrö on Vuoden Helmi24.4.2024 12:06:17 EEST | Tiedote

MTK-Vähäkyrö on valittu Vuoden 2023 Helmeksi. Palkinto luovutettiin MTK-Vähäkyrölle MTK:n valtuuskunnan kokouksessa 24.4. Espoossa. Vuoden Helmi on MTK-yhdistysten ja metsänhoitoyhdistysten arvostettu tunnustus, joka myönnetään vuosittain yhdistykselle, joka on osoittanut erityistä ansioitumista maaseudun kehittämisessä ja yhteisöllisyyden edistämisessä. MTK-Vähäkyrö ansaitsi tunnustuksen erityisesti ideoimalla ja järjestämällä maaseutuaiheisen valokuvanäyttelyn keväällä 2023. Näyttely koottiin Viljelijä välittää -valokuvakilpailun kuvista.

Mediakutsu: MTK:n valtuuskunnan kevätkokous 24.4. – pääministeri Orpo vierailee kokouksessa klo 1022.4.2024 14:33:21 EEST | Kutsu

Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita seuraamaan MTK:n valtuuskunnan kevätkokousta keskiviikkona 24.4.2023 klo 9.00 – n. 18.00. Pääministeri Petteri Orpo vierailee kokouksessa klo 10. Kokousta voi seurata paikan päällä Hanasaaren kulttuurikeskuksessa, Hanasaarenranta 5, Espoo. Median edustajat ovat tervetulleita myös valtuuskunnan tulevaisuusseminaariin 23.4. "Kestävä ja turvallinen Suomi 2030".

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye