Suomen riistakeskus – Varsinais-Suomi

Valkohäntäpeurajahdissa työ jatkuu

Jaa

Viime kauden metsästys pienensi valkohäntäpeurakantaa lähes kaikilla hirvitalousalueilla edelliseen vuoteen verrattuna. Aktiivista metsästystä tarvitaan myös tulevalla metsästyskaudella asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi tiheän peurakannan alueella.

Luonnonvarakeskuksen antaman kanta-arvion mukaan viime metsästyskaudella saavutettu ennätyssuuri noin 74 000 yksilön valkohäntäpeurasaalis pysäytti pitkään jatkuneen kannan kasvun ja lähes kaikilla hirvitalousalueilla kanta pienentyi edelliseen vuoteen verrattuna. Saalismäärää on pystytty nostamaan viime vuosina huomattavasti. Kyse on usean vuoden vaativasta urakasta, jota on edelleen tarpeen jatkaa. Kiitos peurakannan hallinnan eteen tehdystä työstä kuuluu metsästäjille ja riistanhoitoyhdistyksille. Nykyinen metsästysjärjestelmä on osoittanut toimivuutensa. Riistahallinto on tehnyt valkohäntäpeuran metsästykseen monia uudistuksia, kuten metsästysajan pidentäminen, koiran käytön laajentaminen sekä neuvontaan panostaminen muun muassa peurasaaliin rakenteen muuttamiseksi.

Kannan pienentymisen myötä peuravahingot liikenteessä ja viljelmillä ovat vähentyneet. Vahinkoihin vaikuttavat peurakannan ohella lumiolosuhteet, liikennemäärät ja vahinkojen torjunta.

Tavoitteena kannan leikkaaminen

Alueelliset riistaneuvostot ovat asettaneet peuratavoitteet kahdelle seuraavalle metsästyskaudelle. Kantatavoitteet ohjaavat osaltaan riistanhoitoyhdistysten verotussuunnittelua.

Tavoitteet edellyttävät edelleen valkohäntäpeurakannan pienentämistä koko lounaisen Suomen alueella. Tämä edellyttää kokonaisuutena viime kauden tasolle yltävää saalismäärää tulevalla metsästyskaudella.

Valkohäntäpeuroja on edelleen eniten Varsinais-Suomessa

Varsinais-Suomi on ainoa maakunta, jossa valkohäntäpeuroja esiintyy runsaasti kaikkialla. Vaikka saalismäärät ovat Varsinais-Suomessa suurimmat ja nousivat eniten, kannan väheneminen ei ollut täällä vielä erityisen suurta. Verotuksen ja metsästyksen suunnittelu tähtää siihen, että kannan aleneminen varmuudella jatkuu ja laskee kohti tavoitetiheyksiä.

Riittävä pyyntilupamäärä hakuun

Valkohäntäpeuran pyyntilupia suositellaan haettavaksi runsaasti, jotta niitä on riittävästi käytössä metsästyskaudella. Lupahakemukset tulee jättää Suomen riistakeskukselle Oma riista -palvelussa 2.5.2022 mennessä. Myöhemmin lupia ei ole mahdollista hakea lisää.

Myös tulevalla metsästyskaudella avaimet tavoitteiden mukaiseen valkohäntäpeurakannan hallintaan ovat koko metsästyskauden hyödyntäminen, riittävä naarasverotus ja ruokinnan rajaaminen houkutteluruokintaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen riistakeskus – Varsinais-Suomi



Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.