Valkohäntäpeuran ja metsäkauriin saalismäärät kääntyivät laskuun
Valkohäntäpeuran vuotuinen saalismäärä kasvoi voimakkaasti noin kymmenen vuoden ajan, ja saalismäärä yli kolminkertaistui tällä ajanjaksolla. Päättyneellä kaudella saalismäärä kääntyi laskuun, kokonaissaalismäärän jäädessä noin 7 000 eläintä eli noin 9 prosenttia edellistä kautta pienemmäksi.
Saalismäärä väheni etenkin Satakunnan, Pohjois- ja Etelä-Hämeen ja Varsinais-Suomen riistakeskusten raja-alueella. Tällä alueella myös peurakannan arvioidaan pienentyneen aikaisemmasta. Lounaisessa Suomessa peuramäärää on viime vuosina pyritty järjestelmällisesti leikkaamaan muun muassa kolarimäärien vähentämiseksi.
Kaadetuista valkohäntäpeuroista puolet oli vasoja. Aikuisista saalispeuroista puolet oli uroksia ja puolet naaraita. Myönnetyistä pyyntiluvista käytettiin koko maan tasolla noin 68 prosenttia. Yhdellä pyyntiluvalla saa ampua yhden aikuisen eläimen tai kaksi vasaa.
Luonnonvarakeskus julkaisee maaliskuussa arvion valkohäntäpeurakannan koosta. Vuosi sitten, kevättalvella 2022 kannan kooksi arvioitiin noin 109 000 valkohäntäpeuraa. Valkohäntäpeura on lounaisen Suomen tärkein riistalaji, jonka metsästykseen osallistuu vuosittain kymmeniätuhansia metsästäjiä. Riistanlihaa peuranmetsästyksen voidaan arvioida viime vuosina tuottaneen reilut 2 miljoonaa kiloa vuodessa.
Pienimmän hirvieläimemme metsäkauriin metsästykseen ei vaadita pyyntilupaa, mutta saadusta saaliista on ilmoitettava Suomen riistakeskukselle. Päättyneen kauden saalismäärä pieneni noin 9 prosenttia edelliskaudesta. Metsäkauriita saatiin saaliiksi kaikilla Suomen riistakeskusalueilla, lukumääräisesti eniten Varsinais-Suomessa.
Kuusipeurasaaliissa kolmanneksen kasvu
Kuusipeuran metsästys päättyi tammi-helmikuun vaihteessa ja saaliiksi saatiin 313 kuusipeuraa. Saalista saatiin Uudenmaan, Satakunnan, Etelä-Hämeen, Varsinais-Suomen ja Keski-Suomen riistakeskusalueilla. Saalismäärä kasvoi muualla paitsi Varsinais-Suomessa. Kaikkiaan kasvua oli noin 28 prosenttia edellisestä kaudesta. Kuusipeuraa esiintyy lähinnä Etelä-Suomessa ja saaristoalueilla paikallisina kantoina.
Lisätiedot
Alueelliset lisätiedot riistapäälliköiltä http://riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/
Taulukko: Pienten hirvieläinten saalis kaudella 2022–2023 riistakeskusalueittain
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Alueelliset lisätiedot riistapäälliköiltä http://riista.fi/riistahallinto/yhteystiedot/
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus
Följ livesändning från våtmarkerna22.5.2023 12:15:00 EEST | Tiedote
Tre kameror utplacerade i Norra Savolax och Österbotten sänder direkt och visar livet på våtmarker som har restaurerats inom SOTKA-projektet. Man kan följa sändningarna via den förnyade webbplatsen kosteikko.fi.
Seuraa suoraa lähetystä kosteikoilta22.5.2023 12:15:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Savoon ja Pohjanmaalle viritetyt kolme kameraa seuraavat suorana lähetyksenä elämää SOTKA-hankkeessa kunnostetuilla kosteikoilla. Lähetyksiä voi seurata uudistetulta kosteikko.fi-sivustolta.
Håll hunden i koppel för att skydda naturen15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
I naturen pågår just nu en känslig tid. För att skydda de vilda djuren när de får sina ungar ska hundar och katter hållas i koppel och dressyr ska ske utan att viltet störs.
Koirat pidettävä kytkettyinä luonnon varjelemiseksi15.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Luonnossa eletään herkkää aikaa. Luonnon eläinten pesimärauhan turvaamiseksi koirat ja kissat on pidettävä kytkettyinä ja koulutettava riistaa häiritsemättä.
Krockade du med ett hjortdjur? Ring 112!10.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Ring alltid det allmänna nödnumret 112, om du har krockat med ett hjortdjur. Genom att märka ut platsen för krocken hjälper du storviltsassistansen (SRVA) att hitta ett skadat djur.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme