Valkoposkihanhien muuttotilanne: Hanhet pääasiassa vielä Luoteis-Euroopassa
Vappu on jo ovella, mutta hanhitilanne on polkenut jo pari viikkoa lähes paikallaan. Kylmät, vastatuuliset säät eivät ole innostaneet Vattimeren rannikon tienoilla talvehtineita ja Barentsinmeren tuntumassa pesiviä valkoposkihanhia lähtemään muuttomatkalle. Sekä hollantilais- että saksalaistutkimusprojektien satelliittilähetinhanhet ovat samoilla alueilla Hollannissa, Saksassa ja Tanskassa kuin aiempina parina viikkona.
Suomessa valkoposkihanhia on tavattu viikon aikana pieniä määriä Pohjois-Pohjanmaata ja Pohjois-Savoa myöten, eniten kuitenkin etelässä Varsinais-Suomesta Etelä-Karjalaan ulottuvalla alueella. Enimmillään hanhien määräksi arvioitiin reilu 13 000 Kouvolassa 28.4.2021.
Metsä- ja tundrahanhien muutto on myös edistynyt nihkeästi. Viime aikoina yli tuhannen metsä- ja tundrahanhen paikallisparvia on havaittu jo Pohjois-Karjalassa ja -Savossa saakka. Suurimmat kerääntymät ovat olleet viidentuhannen luokkaa laajalla alueella Etelä-Suomessa.
Jarmo Koistinen Ilmatieteen laitokselta ennustaa ainakin alkuun hiljaista muuttoa: "Seuraavan viikon aikana talvehtimisalueen läheltä kulkee ennusteiden mukaan kolme matalapainetta. Kahden ensimmäisen aiheuttama sade- ja vastatuulisää, sekä koleus haittaavat muuton aloitusta muina päivinä kuin lauantaina. Kolmas matalapaine liikkuu ennusteissa edellisiä pohjoisempaa reittiä, minkä vuoksi hyviä tuulia etelän ja lounaan väliltä olisi yleisesti ensi viikolla maanantaista keskiviikkoon, jolloin muutto kohti Itämeren aluetta voisi selvästi voimistua."
Toukokuun alussa saattaa siis saapua valkoposkihanhia isompia määriä Suomeen, mutta päämuutto tulee myöhemmin.
Hanhitilanneraportti on koottu BirdLifen ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen yhteistyönä, ja se julkaistaan verkossa osoitteessa https://www.birdlife.fi/hanhitilanne/
Lisätietoja:
- Taustatietoa valkoposkihanhista (pohjoiskarjalanelykeskus.wordpress.com)
- Hanhitilanneraportti (Birdlife.fi)
- Kartta vähintään 1000 hanhen havaintojen sijoittumisesta edellisen 7 päivän aikana (Birdlife.fi)
- Tundra- ja merihanhen muuton tilanne Euroopassa (EuroBirdPortal.org)
- Hanhien muuton ajoittuminen Suomessa 2007-2018 (Birdlife.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Pirinen
lajivahinkokoordinaattori, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
mika.pirinen(at)ely-keskus.fi
p. 0295 026 214
Jari Kontiokorpi
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
jari.kontiokorpi(at)ely-keskus.fi
p. 050 312 8596
Tietoja julkaisijasta

Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
0295 026 000https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Järvi-Suomen luonnon monimuotoisuutta tuetaan 2,3 miljoonalla eurolla9.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen maaseudun luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen on myönnetty 2,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta tänä vuonna ns. JÄSMY-teemahaun kautta.
ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille kehittämisrahoitusta huhti–kesäkuussa liki 6,9 miljoonaa euroa26.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Yritysten kehittämisavustusta ja maaseudun yritysrahoitusta myönnettiin 1.4. – 30.6.2025 yli 2,5 miljoonaa euroa ja maatilojen investointitukea lähes 2 miljoonaa euroa. Erilaisiin kehittämishankkeisiin myönnettiin tukea yhteensä yli 2 miljoonaa euroa.
Pohjois-Karjalassa työttömänä heinäkuussa n. 11 000 henkilöä26.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli heinäkuun lopussa 11 071 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli 728 henkilöä enemmän. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 15,4 %.
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksella vielä rutkasti rahoitusta jäljellä loppuvuoden maaseutuhankkeille13.8.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalan ELY-keskus on saanut kuluvalla kaudella hyviä hankehakemuksia, mutta EU-maaseuturahoitusta on vielä runsaasti kohdentamatta: vuodelle 2025 on vielä käytettävissä 6,4 miljoonaa euroa yritystukiin ja kehittämishankkeisiin. Lisäksi ympäristö- ja ilmastoinvestointeinteihin on mahdollisuus kohdentaa jopa miljoona euroa tänä vuonna.
Heinäkuu oli Pohjois-Karjalassa helteinen ja vähäsateinen7.8.2025 09:30:07 EEST | Tiedote
Heinäkuun keskilämpötila oli noin kolme astetta keskimääräistä korkeampi. Vesistöjen vedenpinnankorkeudet ovat edelleen matalalla tasolla. Pintaveden lämpötilat olivat kuun lopussa keskimääräistä lämpimämpiä ja mittausasemilla rikottiin lämpötilaennätys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme