Valkoposkihanhien syysmuutto alkamassa
Valkoposkihanhien varsinainen muutto alkaa pian, todennäköisesti ensi viikolla.

Valkoposkihanhen syysmuutto ei ole vielä alkanut. Ensimmäisiä pieniä ryhmiä on ehkä jo saapunut koillisesta, mutta varsinainen muutto alkaa pian. BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelun mukaan esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ensimmäinen tuhannen havaitun valkoposkihanhen määrän ylitys on viimeisen 10 vuoden aikana havaittu 8.–21.9., keskimäärin 15.9.
Suomen oma pesimäkanta on pysynyt vakaana tai hiukan laskenut huippuvuodesta 2019. Tämän vuoden syyslaskennassa havaittiin yhteensä 27 600 yksilöä. Havainnot painottuivat totutusti pääkaupunkiseudulle ja Länsi-Suomeen. Suurin paikkakohtainen määrä syksyltä on 3 100 valkoposkihanhea 12.9. Mynämäen Mietoisessa.
Valkoposkihanhiin liitettyjä Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusprojektin GPS-lähettimiä on edelleen toiminnassa kaksi–kolmekymmentä. Näistä ei ole vielä apua muuttoennusteisiin, sillä kaikki lähettimillä varustetut hanhet ovat edelleen arktisilla pesimäalueillaan. Arktisilla pesimäalueilla ei ole mobiiliverkkoa eikä koko kesältä ole paikannustietoja. Vasta hanhien saapuessa Suomeen tai lähialueille saadaan paikannusdataa käytettäväksi.
Syysmuutto on siis alkamassa. Miltä lähipäivien sääennusteet vaikuttavat? Tähän vastaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen:
"Valkoposkihanhien lähtöalueilla Venäjän Jäämeren rannikoilla on viime aikoina vallinnut harvinaisen lämmin ja melko voimakas lounainen vastatuulivirtaus, mikä ei innosta hanhia muuttamaan. Nyt tilanne alkaa muuttumaan. Loppuviikoksi sinne saapuu viileämpää ilmaa ja parempi muuttosää. Sään muutos ei kuitenkaan ole varsinainen kylmän purkaus pakkasen kera, vaan kuulas ja melko heikkotuulinen syksyinen korkeapaine. Se saa valkoposkihanhien muuton kuitenkin alkamaan Pohjois-Venäjällä, ainakin Vienanmerelle asti.
Viikonlopun jälkeen ennusteissa näkyy yhä voimistuvia muuttosään merkkejä, kun virtaus kääntyy Barentsinmerellä pohjoisen puolelle ja ilmamassa kylmenee edelleen. Hanhimuuton voidaan arvioida voimistuvan lisää ja sen myötä valkoposkihanhien saapumisen Itä-Suomeen alkavan ensi viikolla."
Pohjoisen puoleiset tuulet voivat ohjata osan valkoposkihanhia Suomen kaakkoispuolelta Venäjän kautta, mutta näinkin hanhia riittää Pohjois- ja Etelä-Karjalan pelloille.
Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja BirdLife Suomi seuraavat valkoposkihanhien muuttoa
Edellisvuosien tapaan BirdLife Suomi ja Pohjois-Karjalan ELY-keskus seuraavat valkoposkihanhen muuton etenemistä pesimäalueilta Suomeen ja siitä eteenpäin talvehtimisalueille. Suurena apuna seurannassa ovat Tiira-lintutietopalvelun ja Ilmatieteen laitoksen muuttosääennusteiden lisäksi Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen GPS-lähetinhanhien paikannuspalvelut. Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusta rahoittaa ympäristöministeriö.
Lähteet ja linkkejä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Pirinen
lajivahinkokoordinaattori, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
p. 0295 026 214
Jari Kontiokorpi
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
p. 050 312 8596
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Yhteystiedot
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
p. 0295 026 000
https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Satakuntas och Egentliga Finlands LUMO-program ökar kunskapen om biologisk mångfald (Egentliga Finland, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Pressmeddelande
Det första steget i de regionala programmen för biologisk mångfald är att öka tillgången till en öppen naturinformation. Egentliga Finlands och Satakuntas LUMO-program lyfter fram de viktigaste naturområdena i regionerna samt synliggör för alla intresserade naturens mångfald och de för regionen speciella egenskaperna samt de behov av åtgärder som finns. Baserat på denna information riktas åtgärderna för att främja den biologiska mångfalden, såsom restaurering av livsmiljöer, till sådana områden som är i störst behov av ingreppen och i mest akut behov av dessa. På så vis ökar kostnadseffektiviteten kring arbetet med biologisk mångfald. Programmet erbjuder markägare olika alternativ för frivilliga åtgärder för att främja den biologiska mångfalden.
Satakunnan ja Varsinais-Suomen LUMO-ohjelmat lisäävät tietoa luonnon monimuotoisuudesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)8.5.2025 10:01:18 EEST | Tiedote
Maakunnallisten luonnon monimuotoisuuden ohjelmien ensimmäinen askel on avoimen luontotiedon lisääminen. Varsinais-Suomen ja Satakunnan LUMO-ohjelmat nostavat esiin maakuntien parhaita luontoalueita ja avaavat maakunnan luonnon monimuotoisuuden erityispiirteitä ja edistämistarpeita kaikille tiedosta kiinnostuneille. Tiedon perusteella luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia kuten elinympäristökunnostuksia kohdennetaan niitä eniten ja kiireellisimmin kaipaaville alueille ja tehostetaan näin luonnon monimuotoisuustyön kustannustehokkuutta. Maanomistajille ohjelma tarjoaa vaihtoehtoja vapaaehtoiseen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.
Vuoksen vesistöalueella vedenpintojen ennakoidaan olevan kesällä matalalla (Kaakkois-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)8.5.2025 09:58:14 EEST | Tiedote
Talven 2024–2025 lumikertymä Vuoksen vesistöalueella jäi varsin vähäiseksi, eikä kuluvan kevään aikana ole ollut runsaita sateita. Helmi-huhtikuun aikana sadekertymä on ollut harvinaisen vähäinen koko Saimaan valuma-alueella. Ennusteiden mukaan kevättulvat jäävät vähäisiksi, eivätkä vesistöalueen keskusjärvet täyty tavanomaiseen tapaan.
Norsk e-Fuel AS:n sähköisen polttoaineen tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma nähtäville, Rauma (Satakunta, Varsinais-Suomi)8.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Norsk e-Fuel AS suunnittelee sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitosta Raumalle. Laitoksen suunniteltu sijaintipaikka on Rauman Satamassa, Ulko-Petäjäksen niemen kärjessä.
Valkoposkihanhien kevätmuutto vilkastuu7.5.2025 15:24:14 EEST | Tiedote
Viimeisen viikon aikana kymmeniätuhansia valkoposkihanhia saapui Suomeen. Suomeen saapuminen tapahtui kahdessa aallossa, joista toinen tapahtui vappuaattona keskiviikkona 30.4. ja toinen lauantaina 3.5.2025. Etelä- ja Itä-Suomen pelloilla ruokailee nyt yli 200 000 valkoposkihanhea. Päämuutto ei ole vielä tapahtunut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme