Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtatien 4 kehittämisselvitys välille Haurukylä - Haaransilta on valmistunut

Jaa

Esiselvitys valtatien 4 kehittämisestä Haurukylän ja Haaransillan välillä on valmistunut.

Valtatie 4 on valtakunnallinen tason I pääväylä ja osa Eurooppa-tasoista TEN-T -ydinverkkokäytävää. Sen merkitys erityisesti valtakunnallisen tavaraliikenteen kannalta on suuri. Valtatien 4 kehittämisen lähtökohtana on vuonna 2020 laadittu selvitys Valtatiekäytävän 4 ja 29 kehittämisen periaatteet välillä Helsinki - Tornio/Haaparanta, jossa on määritetty koko yhteysvälille pitkän aikavälin tavoitetila, joka vastaa TEN-T -ydinverkkokäytävän ja pääväyläasetuksen edellyttämää tasoa. Tavoitteena on parantaa valtatien 4 sujuvuutta ja turvallisuutta.

Nyt valmistuneen kehittämisselvityksen tavoitteena oli selvittää, millaisin toimenpitein ja vaikutuksin valtatielle 4 asetettu palvelutaso on mahdollista saavuttaa Haurukylän ja Haaransillan välisellä noin 10 kilometrin pituisella tieosuudella parantamalla valtatietä 4 nykyisessä maastokäytävässä.

Valtatien 4 tavoitetilan saavuttaminen nykypaikalla edellyttäisi mittavia toimenpiteitä. Nopeustaso tulee nostaa 100 km/h:iin, toteuttaa kaksi ohituskaistaparia sekä keskikaidetta koko tiejaksolle. Nykyiset tasoliittymät poistetaan ja liikenne ohjataan rinnakkaisteitä pitkin eritasoliittymiin, joita jaksolle on esitetty kolme. Uusia rinnakkaisteitä tarvittaisiin lähes koko jaksolle. Lisäksi tarvitaan alikulkuja ja muita kulkuyhteyksiä maatalouden tarpeisiin. Nopeustason nosto 100 km/h:iin edellyttäisi linjauksen parantamista usean kilometrin osuudella. Valtatien melualueella sijaitsee kymmeniä asuinrakennuksia ja vapaa-ajan asuntoja, joiden kohdalla tarvittaisiin meluntorjuntatoimenpiteitä. Erityinen tarkasteltava kohde on ollut valtateiden 4 ja 8 sekä seututien 847 liittymäjärjestelyt Haaransillan kohdalla, johon on tutkittu vaihtoehtoisia eritasoliittymäratkaisuja.

Selvityksen perusteella nykypaikalla parantamisen haasteet todettiin suuriksi. Tiejärjestelyillä olisi haitallisia vaikutuksia mm. nykyiselle maankäytölle ja elinkeinoelämälle, valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön ja arvokkaaseen maisema-alueeseen sekä jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen olosuhteisiin. Toimenpiteiden toteuttamiseen liittyy myös teknisiä haasteita.

Laaditun esiselvityksen johtopäätöksenä todettiin, että Haurukylä - Haaransilta -jaksolla on syytä tarkastella myös muita tielinjausvaihtoehtoja. Yksi tarkasteltava vaihtoehto on maakunta- ja yleiskaavoissa esitetty uusi 13,5 km pituinen valtatielinjaus, joka sijoittuu nykyisen valtatien 4 itäpuolelle, Limingan ja Tyrnävän kuntien rajalle. Kyseistä tielinjaa, sen ohituskaista- ja eritasoliittymäjärjestelyjä sekä vertailukustannuksia tarkasteltiin nyt valmistuneessa kehittämisselvityksessä karkealla tarkkuudella.

Seuraavana suunnitteluvaiheena on ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA), jossa vertaillaan eri vaihtoehtojen vaikutuksia. Ympäristövaikutusten arviointi ohjaa jatkosuunnittelua. YVA:lle ei ole olemassa vielä rahoitusta, eikä sen aikataulu ole vielä selvillä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen teettämä Valtatien 4 kehittäminen välillä Haurukylä - Haaransilta -kehittämisselvitys laadittiin marraskuun 2020 ja syyskuun 2021 välisenä aikana. Työssä olivat mukana myös Limingan ja Tyrnävän kunnat, Pohjois-Pohjanmaan liitto sekä Väylävirasto. Kesällä 2021 järjestettiin virtuaalinen yleisötilaisuus, jossa suunnitelmaluonnoksia esiteltiin alueen asukkaille ja muille hankkeesta kiinnostuneille.

Valmis selvitys julkaistaan internetissä, ja se on löydettävissä hankkeen verkkosivujen kautta. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus pyytää selvityksestä lausunnot selvitysalueen kunnilta, Pohjois-Pohjanmaan liitolta sekä museolta. Lausunnot yhdessä raportin kanssa toimivat jatkosuunnitteluohjeina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liikennejärjestelmävastaava Päivi Hautaniemi, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038239, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

0295 038 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Pohjois-Pohjanmaan työvoimabarometrituloksissa positiivisia näkymiä teknologiateollisuudessa14.11.2025 12:01:53 EET | Tiedote

Työvoimabarometrin tuloksia on julkistettu sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Työvoimabarometrissa arvioidaan työvoima- ja osaamistarpeita työmarkkinoiden kohtaannon näkökulmasta noin vuoden päähän. Pohjois-Pohjanmaalla arvioitiin tänä syksynä kolme toimialaa eli sosiaali- ja terveysala, teknologiateollisuus ja -palvelut sekä liiketoiminta ja hallinto. ELY-keskuksen järjestämissä tilaisuuksissa koottiin ko. toimialojen lisäksi myös arvioita elinkeinoelämän yleisistä näkymistä.

Pohjois-Pohjanmaan taloudessa pientä vireytymistä – kasvua odotetaan vuonna 202630.10.2025 10:25:24 EET | Tiedote

Talouden matalasuhdanne on kestänyt Pohjois-Pohjanmaalla pitkään. Alkuvuonna 2025 talouskasvu on ollut yhä vaimeaa, joskin pientä vireytymistä on ollut havaittavissa. Esimerkiksi useissa teollisuusyrityksissä on saatu tarjouspyyntöjä kasvavalla tahdilla ja tilauksiakin toimitetaan aiempaa enemmän. Suhdannekäänteen ajankohdasta ei ole tarkkaa näkymää, mutta vuonna 2026 taloudellisen aktiivisuuden uskotaan kasvavan. Inflaation ja korkojen laskut edistävät investointien ja yksityisen kulutuksen kasvua.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye