Valtatien 4 parantamisesta välillä Kehä I - Kehä III parantamisesta ja Ilmasillan eritasoliittymästä on laadittu suunnitelmaluonnoksia

Lahdenväylä on vilkasliikenteinen maantie ja liikenteen sujuvuus on tärkeää Helsingistä pohjoiseen suuntautuvalle liikenteelle. Lahdenväylällä Kehä I:n ja Valtatien 7 välisellä osuudella liikkuu keskimäärin noin 76 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Raskaan liikenteen osuus on noin 6 % kokonaisliikennemäärästä. Väylä on tärkeä myös valtakunnallisen tavaraliikenteen kannalta. Nykyisellään Lahdenväylän ruuhkautumisen yksi pullonkauloista on Kehä I eritasoliittymän ja Valtatie 7 eritasoliittymän väli, jossa pohjoisen suuntaan useampi rinnakkainen kaista sekoittuu. Myös Kehä I liittymiset ja erkanemiset ruuhkautuvat voimakkaasti. Tulevaisuudessa Malmin lentokentän alueen rakentuminen asuinalueeksi aiheuttaisi nykyiseen Kehä I Malmin eritasoliittymään merkittäviä ongelmia, jotka ehkäistään rakentamalla uusi Ilmasillan eritasoliittymä.
Hankkeen tavoitteena on liittää nykyistä ja tulevaa maankäyttöä luontevasti Lahdenväylään ja parantaa henkilöautoliikenteen, joukkoliikenteen, tavaraliikenteen sekä jalankulun ja pyöräilyn sujuvuutta että turvallisuutta. Myös joukkoliikenteen ja tavarakuljetusten matka-ajan ennustettavuutta pyritään parantamaan. Tavoitteena on myös vähentää haittoja sekä pilaantumisriskiä niin luonnonympäristölle kuin Tattariharjun pohjavesiesiintymälle. Liito-oravien reviirit ja niiden väliset reitit otetaan tarkasti huomioon suunnittelussa. Rakennettavat uudet sekä korotettavat meluesteet vähentävät liikenteen aiheuttamia meluhaittoja asutukselle.
Uudet kaistat sujuvoittavat liikennettä ja liikkumista
Lahdenväylälle suunnitellaan parannettavat ramppijärjestelyt niin Kehä I:n kuin Valtatie 7:n eritasoliittymiin, joiden väliin liittyy uusi suunniteltava Ilmasillan eritasoliittymä. Lisäksi suunnitellaan Lahdenväylälle kolmannet kaistat Valtatie 7:n ja Kehä III:n välille. Kehä I:tä parannetaan rakentamalla kolmannet kaistat Malmin eritasoliittymän ja Kivikon eritasoliittymän välille sekä kaksikaistaiset rampit Valtatielle 4 pohjoisen suuntaan.
Tiesuunnitelman ohessa laadittavassa Helsingin kaupungin katusuunnitelmassa suunnitellaan uuden Ilmasillan eritasoliittymän lisäksi parannettavan Tattariharjuntietä liittymineen Tattarisuon teollisuusalueen kohdalla. Suunnitelmaan sisältyy myös parannuksia jalankulun ja pyöräilyn järjestelyille muun muassa Lahdenväylän ylittävän uuden Kivikon puistosillan myötä.
Tiesuunnitelmaluonnoksiin voi tutustua verkossa 15.2.2021–1.3.2021 välisenä aikana. Suunnitelmista voi esittää mielipiteen tai toimittaa lisätietoa. Suunnitelmaluonnokset, esittelyvideot ja tiedotteet ovat esillä ELY-keskuksen hankesivulla sekä Helsingin kaupungin katu- ja puistosuunnitelmien nettisivuilla.
Suunnitelmaluonnokset ja esittelyaineisto:
Väylävirasto / ELY-keskus: https://vayla.fi/valtatien-4-parantaminen-valilla-keha-i-keha-iii-ja-ilmasillan-eritasoliittyma
Helsinki: https://www.hel.fi/kaupunkiymparisto/fi/julkaisut-ja-aineistot/ilmoitukset/katu-ja-puistosuunnitelmat/katu-ja-puistosuunnitelmat, karttapalvelussa: https://kartta.hel.fi/link/8Fi1Zv
Palautteet toimitetaan 1.3.2021 mennessä viitteellä: Vt 4 Kehä I – Kehä III, UUDELY/1236/2021.
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue, Sami Mankonen, PL 36, 00521 HELSINKI tai sami.mankonen@ely-keskus.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja suunnittelusta antavat:
Tiesuunnitelmat
Uudenmaan ELY-keskus: Sami Mankonen, puh. 0295 021 309, sami.mankonen@ely-keskus.fi
Katusuunnitelmat
Helsingin kaupunki: Anni Tirri, puh. 040 334 0664, anni.tirri@hel.fi
Sitowise Oy: Harri Sivonen, puh, 050 390 1110, harri.sivonen@sitowise.com
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Opastinsilta 12 A, 2. krs
00520 Helsinki
0295 021 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-uusimaa
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
NTM-centralen i Nyland tar bort sammanlagt 11 övergångsställen i år9.5.2025 10:45:00 EEST | Pressmeddelande
På de vägar som förvaltas av NTM-centralen i Nyland samt i Egentliga Tavastland och Päijänne-Tavastland finns det cirka 2 000 övergångsställen. Av dessa kommer 11 att tas bort i år.
Uudenmaan ELY-keskus poistaa tänä vuonna yhteensä 11 suojatietä9.5.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Uudenmaan ELY-keskuksen hallinnoimilla teillä Uudellamaalla sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä on noin 2000 suojatietä, joista poistetaan tänä vuonna 11.
Jättebergs tunnel (Hiidenkallion tunneli) på Ring II i Esbo är stängd för trafik på nätterna mellan 14.–16.5.20257.5.2025 08:16:00 EEST | Pressmeddelande
Jättebergs tunneln på Ring II kommer att stängas för natten mellan onsdag och torsdag samt mellan torsdag och fredag den 14–16 maj från kl. 22.00 till 05.00.
Espoossa Kehä II:n Hiidenkallion tunneli suljetaan liikenteeltä kahtena yönä 14.5. – 16.5.20257.5.2025 08:16:00 EEST | Tiedote
Kehä II:lla sijaitseva Hiidenkallion tunneli suljetaan ensi keskiviikon ja torstain sekä ensi torstain ja perjantain välisiksi öiksi 14.–16.5. klo 22.00–05.00.
Stenhagens tunnel i Helsingfors stängs för trafik under två nätter 12.–14.5. kl. 22.00–05.005.5.2025 08:16:00 EEST | Pressmeddelande
Stenhagens tunnel på Skogsbackavägen (landsväg 100) i Helsingfors stängs för trafik 12.–14.5. kl. 22.00–05.00 för tunneltvätt och underhållsarbete. Trafiken omdirigeras under denna tid till tunnelns alternativa rutt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme