Valtatien 5 suunnittelu välillä Valkeinen - Taipale jatkuu uuden linjauksen mukaisesti

Valtatien 5 parantamisen keskeisenä tavoitteena on edistää liikenteen sujuvuutta ja parantaa liikenneturvallisuutta sekä varmistaa riittävän yhtenäisen valtatieosuuden kehittyminen. Lisäksi valtatien parantamisella tuetaan alueen maankäytön kehittämistä ja torjutaan liikenteen melu- ja päästöhaittoja. Suunnitteluratkaisussa otetaan huomioon asukkaiden tarpeet ja pyritään välttämään haitallisia ympäristövaikutuksia.
Tehokkaimmat toimenpiteet jatkosuunnitteluun
Valtatien 5 kehittämisestä Kuopion ja Iisalmen välillä on laadittu kehittämisselvitys vuonna 2018 ja hankearviointi vuonna 2019. Hankearvioinnin perusteella valtatien parantaminen on tehokkainta osuudella Valkeinen–Taipale. Esitetyillä ratkaisulla saavutetaan selkeitä yhteiskuntataloudellisia hyötyjä muun muassa matka-ajan ja onnettomuuskustannusten säästöinä. Pohjois-Savon ELY-keskus käynnisti toimenpideselvityksen laatimisen välille Valkeinen–Taipale alkuvuodesta 2021. Toimenpideselvitys valmistuu lokakuussa 2021.
Valinnat jatkosuunnitteluun vertailun pohjalta
Nykytilanteessa valtatie 5 halkoo Nerkoon kylää. Valtatien nopeusrajoitus on alimmillaan 60 km/h. Valtatien parantamisesta Nerkoon kohdalla on laadittu yleissuunnitelma vuonna 1996. Yleissuunnitelmassa ja voimassa olevassa osayleiskaavassa tie on esitetty parannettavaksi uudelle linjaukselle Nerkoon kylän itäpuolelle.
Toimenpideselvityksen yhteydessä tutkittiin vaihtoehtoisia uusia linjauksia sekä valtatien parantamista nykyiselle paikalleen. Vaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia arvioitiin useiden eri tekijöiden perusteella muun muassa liikenneturvallisuus, ympäristönäkökohdat, elinkeinotoiminta ja liikenteen sujuvuus.
Pohjois-Savon ELY-keskus valitsi jatkosuunnitteluun valtatien parantamisen uuteen maastokäytävään Nerkoon kohdalla
Jatkosuunnitteluun valittiin uusi linjaus, joka sijoittuu metsä- ja peltoalueille pääosin nykyisen valtatien itäpuolelle. Nerkoon kylän pohjoispuolella valtatie parannetaan nykyiselle linjaukselle. Ratkaisun perustuu vaihtoehtojen vertailuun ja arviointiin sekä Lapinlahden kunnan ja Pohjois-Savon liiton kannanottoihin. Ratkaisu on myös pääväyläasetuksen tavoitteiden mukainen. Nykyisellä paikallaan valtatietä ei ole käytännössä mahdollista kehittää vastaamaan pääväyläasetuksen vaatimuksiin.
Valtatien rakentamisella uuteen maastokäytävään saavutetaan suuremmat positiiviset vaikutukset kuin vanhan linjauksen parantamisella. Valittu vaihtoehto vähentää pohjavesien pilaantumisriskiä, parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää liikenteen meluhaittaa uusien melusuojausten ansiosta. Valittu ratkaisu mahdollistaa Nerkoon kylän kehittämisen asuintaajamana. Uuden linjauksen alle jää peltoa ja metsää, millä on vaikutusta maataloustoimintaan alueella.
Tiesuunnitelman sisältö ja eteneminen
Valtatien 5 parantaminen toteutetaan uuteen maastokäytävään Nerkoon kohdalla. Liikennemäärien ja liikenteellisen toimivuuden perusteella valtatien 5 liittymät toteutetaan tasoliittyminä. Valtatien suuntaus ja liittymät suunnitellaan 100 km/h mitoitusnopeudella.
Uuden linjauksen etelä- ja pohjoispäähän suunnitellaan porrastetut liittymät kanavoituina tasoliittyminä. Taipaleen liittymää parannetaan vastaamaan 100 km/h mitoitusnopeutta. Linja-autopysäkkiparit on suunniteltu Taipaleen liittymän ja porrastettujen liittymien yhteyteen. Uuden linjauksen osuudelle rakennetaan noin 2 km ohituskaistat kumpaankin suuntaan. Pohjoispään porrastetun liittymäparin ja Taipaleen liittymän välinen osuus levennetään 2+2–kaistaiseksi. Ohituskaistajaksot sekä 2+2-kaistainen osuus toteutetaan keskikaiteellisena. Pohjavesialueelle sijoittuville uusille tai parannettaville väylille toteutetaan pohjavesisuojaus.
Tiesuunnittelu käynnistyy alkuvuodesta 2022 ja alueella tehdään syksyllä 2021 maastomallin mittaustöitä.Tiesuunnitelma on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2023 loppuun mennessä.
Valtatie 5 on Itäisen Suomen elinkeinoelämän runkoyhteys ja työssäkäyntialueita yhdistävä valtaväylä. Sen kehittäminen tukee työvoiman saatavuutta alueella ja nopean joukkoliikenteen kehittämistä. Elinkeinoelämän kuljetusten tasainen ja ennustettava matka-aika alentaa alueen yritysten kuljetuskustannuksia. Viitostien kehittäminen on alueen toimijoiden, maakuntaliittojen, kauppakamarin ja kuntien kärkihanke. Sen merkitys on tunnistettu Itä-Suomen liikennestrategiassa ja sitä täydentävässä Itä-Suomen logistiikkaselvityksessä. Merkitys alueen yritysten kilpailukyvylle on keskeinen.
Lisätietoja:
Vt 5 parantaminen välillä Valkeinen - Taipale -hankkeen verkkosivut (vayla.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antavat:
Pohjois-Savon ELY-keskuksessa johtaja Tommi Huttunen (puh. 0295 026 655, tommi.huttunen@ely-keskus.fi) ja projektipäällikkö Jari Kuokkanen (puh. 0295 026 734, jari.kuokkanen@ely-keskus.fi
Lapinlahden kunnasta tekninen johtaja Rami Linna (puh. 040 488 3701, rami.linna@lapinlahti.fi)
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon ELY-keskusPL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
ELY-keskuksen rahoituskatsaus: Yli 200 miljoonaa euroa Pohjois-Savon kehittämiseen vuonna 202516.12.2025 09:37:44 EET | Tiedote
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) kanavoi yli 200 miljoonaa euroa vuonna 2025. Rahoituksella edistettiin Pohjois-Savon elinvoimaisuutta ja tuettiin koko Itä-Suomen julkista henkilöliikennettä, maantieverkon ylläpitoa ja hoitoa sekä yksityisteiden perusparantamista. Nyt julkaistussa tiedotteessa rahoituksen tarkastelujakso on 1.1.-30.11.2025.
Pohjois-Savon ELY-keskus edistää kestävää liikkumista11.12.2025 12:12:39 EET | Tiedote
Kestävällä liikkumisella tarkoitetaan ympäristön ja yhteiskunnan kannalta suotuisia kulkutapoja, jotka ovat taloudellisia, turvallisia sekä usein myös liikkujan terveyttä kohentavia. Pohjois-Savon ELY-keskus edistävää kestävää liikkumista muun muassa parantamalla jalankulku- ja pyöräilyolosuhteita sekä hankkimalla joukkoliikennettä.
Stay with us -pilotilla pitovoimaa kansainvälisiin opiskelijoihin2.12.2025 10:05:43 EET | Tiedote
Lapin ja Pohjois-Savon korkeakouluissa on käynnistynyt Stay with us -palvelupilotti, jonka tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden halua ja mahdollisuutta jäädä alueille.
Pohjois-Savon ELY-keskus päivitti työlupalinjaustaan1.12.2025 09:56:49 EET | Tiedote
Alueellisen työlupalinjauksen tarkoituksena on tukea työvoiman saatavuutta Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueella huomioiden alueen työmarkkinoiden erityispiirteet. ELY-keskuksen laatima alueellinen työlupalinjaus linjaa ne ammattialat, joilla työvoiman saatavuus on vaikeutunut ja joihin on mahdollista rekrytoida työvoimaa EU:n ulkopuolelta ilman, että työpaikka on julkisesti haussa. Päivitetty linjaus on voimassa 31.5.2026 asti.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niiranen27.11.2025 13:51:23 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavan Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niirasen. Itä-Suomen elinvoimakeskus muodostetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksista. Elinvoimakeskuksiin siirtyy suurin osa nykyisten ELY-keskusten tehtävistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme