Valtio pääomittaa Finnveran vientitakuu- ja erityistakaustoimintaa 400 miljoonalla eurolla
22.12.2021 12:15:16 EET | Finnvera Oyj | Tiedote
Valtion vuoden 2021 kolmannessa lisätalousarviossa kesäkuussa hyväksyttiin varautuminen Finnvera Oyj:n vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan pääomittamiseen. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi tänään vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan pääomittamista 400 miljoonalla eurolla. Pääomitus toteutetaan siirtämällä varat valtiontakuurahastoon työ- ja elinkeinoministeriön päätöksellä.
Pääomituksen määrä perustuu arvioon minimipääomitustarpeesta, ja siinä on otettu huomioon koronapandemian pitkittymisen aiheuttama epävarmuus.
Vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan mahdollinen tappiollinen erillistulos katetaan ensisijaisesti Finnveran taseessa olevasta vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahastosta. Mikäli vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahaston varat eivät riitä toiminnasta aiheutuvien tappioiden kattamiseen, tappiot katetaan valtiontakuurahaston varoista, joita täydennetään tarvittaessa valtion budjettiin otettavalla määrärahalla.
Nyt toteutettavalla pääomituksella varaudutaan tilanteeseen, jossa valtiontakuu-rahastossa olevat varat eivät riittäisi Finnveran vientitakuu- ja erityistakaustoiminnasta syntyvän mahdollisen tappiollisen tuloksen kattamiseen vuosina 2021‒2023.
Finnvera vapautetaan lisäksi rahastomaksun palauttamisesta vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan vuoden 2021 tai sitä seuraavien vuosien mahdollisen voitollisen tuloksen perusteella siihen asti, kunnes vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan rahaston varat ovat koronapandemiaa edeltävällä tasolla. Lopullisen päätöksen palautuksesta tekee Finnveran yhtiökokous. Finnvera sai valtiontakuurahastolta vientitakuu- ja erityistakaustoiminnan vuoden 2020 tappiollisen tuloksen perusteella rahastomaksua 349 miljoonaa euroa.
Finnvera arvioi edelleen tammi‒kesäkuun 2021 puolivuosikatsauksen mukaisesti, että vuoden 2021 tuloskehitykseen vaikuttaa olennaisesti koronapandemian aiheuttama epävarmuus ja Finnveran yksittäisten suurten riskin kohteiden tulevaisuuden näkymät.
Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen julkistaminen
Finnvera-konsernin toimintakertomus ja tilinpäätös 1.1.‒31.12.2021 julkistetaan 16.2.2022.
Lisätiedot:
TEM:
Inkalotta Nuotio-Osazee, hallitusneuvos, p. 029 504 7051
Finnvera:
Pauli Heikkilä, toimitusjohtaja, p. 029 460 2400
Ulla Hagman, talousjohtaja, p. 029 460 2458
Jakelu:
NASDAQ Helsinki Oy, London Stock Exchange, Keskeiset tiedotusvälineet, www.finnvera.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen virallinen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Aluekatsaus 1-12/2025: Finnveran rahoitus investointeihin kasvoi Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa, Kaakonkulmalla myös yrityskaupoissa positiivinen käänne27.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson pk- ja midcap-yritykset veivät vuonna 2025 kasvuhankkeita rohkeasti eteenpäin. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa mahdollistamien investointien rahoitus kasvoi selvästi, vaikka samaan aikaan Finnveran myöntämä rahoitus Kaakonkulman maakuntien pk- ja midcap-yrityksille laski viidenneksellä edellisvuodesta. Tämä kertoo siitä, että myös pankit ja muut rahoittajat olivat aktiivisesti edistämässä hankkeita maakunnissa. Toimialojen kehityksessä Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson välillä oli suuria eroja. Positiivista oli, että yrityskauppojen rahoitus kasvoi tuntuvasti alueella Etelä-Karjalan vetämänä. Omistajanvaihdokset kertovat yritysten tulevaisuuden suunnitelmista. Näkymät vuodelle 2026 lupaavat kasvua. Finnvera vauhdittaa pienten ja aloittavien yritysten kasvua lainoilla ja käynnistää toukokuussa maatalousyritysten investointien rahoituksen.
Finnveran aluekatsaus 1–12/2025: Finnveran myöntämä rahoitus kasvoi tuntuvasti Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa meriteollisuuden aallossa, mutta investointien osuus rahoituksesta oli matalalla26.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Finnveran yhteenlaskettu rahoitus Satakunnan ja Varsinais-Suomen pk- ja midcap-yrityksille kasvoi 30 prosenttia vuonna 2025 edellisvuodesta, ja rahoitetuista toimialoista ykkösenä oli tuttuun tapaan teollisuus. Meriteollisuuden vetovoima näkyi pk- ja midcap-yritysten tilauskirjoissa, ja alihankintaverkostoon kuuluvat yritykset tarvitsivat rahoitusta toimituksiin ja tuotantoon. Investointien ja yrityskauppojen rahoituksessa maakunnat kulkivat eri suuntiin. Investointien ja yritysten omistajanvaihdosten rahoitus nousi Varsinais-Suomessa mutta laski Satakunnassa. Lounais-Suomen maakunnissa talouden näkymät ovat nousujohteiset, mutta kasvun jarruksi voivat nousta pula tuotantokapasiteetista ja osaajista. Finnvera vauhdittaa pienten ja aloittavien yritysten kasvua lainoilla ja käynnistää toukokuussa maatalousyritysten investointien rahoituksen.
Finnvera tuplaa rahoituspanoksen innovatiivisille ja kansainvälistyville yrityksille 300 miljoonaan euroon – ”Mahdollistaa kasvua, kun riskitaso on korkea mutta potentiaali merkittävä”25.2.2026 08:35:03 EET | Tiedote
Finnvera kasvattaa merkittävästi rahoituspanoksia, jotta suomalaisyritysten innovaatiot saadaan skaalattua ja kaupallistettua globaaliksi kasvuksi. Yhtiö nostaa erityisesti tutkimukseen ja kehitykseen panostavien yritysten kansainvälisen kasvun käynnistys- ja kiihdytysvaiheeseen kohdennetun rahoituksen 300 miljoonaan euroon aiemmasta 150 miljoonasta. Tämä vaihe on tyypillisesti kaupallisille lainarahoittajille hyvin vaikea ilman merkittävää riskinjakoa. Keskeistä on myös yhteistyö pääomasijoittajien kanssa, sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä. Päätös on strateginen askel, jotta Suomen tutkimus- ja kehityspanostukset saadaan käännettyä talouskasvuksi ja hyvinvoinniksi. Finnveran rooli on mahdollistaa kasvua myös silloin, kun riskitaso on korkea mutta potentiaali markkinoiden voittamiseen on merkittävä, Heinilä sanoo.
Finnveran Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan aluekatsaus 1–12/2025: Pohjois-Savon investoinnit kasvoivat voimakkaasti, Pohjois-Karjala hakee kasvun suuntaa20.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Finnveran pk- ja midcap-yrityksille myöntämä rahoitus laski vuonna 2025 Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilla lähes viidenneksellä. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 73 miljoonaa euroa, kun vuonna 2024 vastaava summa oli 89 miljoonaa euroa. Pohjois-Savossa Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamien investointien arvo kasvoi selvästi, mikä johtui erityisesti matkailualan vahvasta kehityksestä. Kasvusta huolimatta alueen kokonaisrahoitus laski hieman. Pohjois-Karjalassa rahoituksen ja investointien laskua selitti ennen kaikkea teollisuuden jyrkkä heikkeneminen, sillä teollisuuden rahoitus ja investoinnit putosivat lähes puoleen vuodesta 2024.
Finnveran aluekatsaus 1–12/2025: Lapin kasvu kiihtyy, Pohjois-Pohjanmaa pitää pintansa, Kainuussa tahtia hidastaa varovaisuus18.2.2026 09:30:00 EET | Tiedote
Finnveran rahoitus pohjoissuomalaisille pk‑ ja midcap-yrityksille kasvoi vuonna 2025 selvästi edellisvuodesta. Kasvu perustui erityisesti Lapin vahvaan investointihalukkuuteen ja matkailun sekä teollisuuden hyvään kehitykseen. Pohjois-Pohjanmaalla rahoitus pysyi vakaana ja Kainuussa yritysten varovaisuus näkyi selkeimmin. Finnvera myönsi Pohjois-Suomen yrityksille vuoden aikana yhteensä 148 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
