Valtion työasemien uudelleenkäyttöä parannetaan
Valtorin asiakkailleen eli valtion virastoille, laitoksille ja ministeriöille tarjoama päätelaitepalvelu Valtti täydentyi vuoden alussa välivarastointimahdollisuudella. Nyt asiakkaat voivat tilata välivarastosta organisaatioonsa käytöstä palautuneita, hyväkuntoisia työasemia uudelleenkäytettäväksi. Asiakkaat voivat myös siirtää ylimääräiseksi jääneitä työasemia välivarastoon myöhempää käyttöä varten.
Tähän asti työasemien palautus kesken leasing-kauden on ollut kallista, jolloin ylimääräiseksi jääneitä työasemia on jäänyt asiakkaille odottamaan leasingin päättymistä.
Välivarasto tukee erinomaisesti Valtorin vastuullisuustavoitteita: huolehdimme ICT-laitteiden ja -komponenttien elinkaarenhallinnasta kestävän kehityksen mukaisesti.
"Kiinnitämme ICT-laitteiden elinkaarenhallinnassa huomiota kestävään kehitykseen jo hankintavaiheessa. Tuemme laitteiden käyttöönottoa ja käyttöä, sekä varmistamme niiden vastuullisen kierrätyksen. Uskomme välivarastointimahdollisuuden lisäävän työasemien uudelleenkäyttöä huomattavasti lähes 30 000 työaseman palveluympäristössämme", sanoo tuotepäällikkö Henna Enqvist.
Valtorissa vastuullisuus pohjautuu lakisääteisiin tehtäviimme. Olemme Suomen suurin ICT-palveluiden tuottaja ja hankkija. Vastaamme työntekijöille, asiakkaille, yhteistyökumppaneille sekä yhteiskunnalle vastuullisuuteen liittyvien odotusten tunnistamisesta ja hallinnasta.
Valtorin ensimmäinen vastuullisuusraportti julkaistiin toukokuussa 2022. Tutustu raportin pääkohtiin tai koko vastuullisuusraporttiin. Jatkossa laadimme raportin vuosittain, ja vuoden 2022 raportin julkaisemme kevään aikana.
Lisätietoa:
Henna Enqvist, Tori-työasemapalvelut tuotepäällikkö, henna.enqvist@valtori.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Enqvist, Tori-työasemapalvelut tuotepäällikkö, henna.enqvist@valtori.fi
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 2014 perustettu Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori tuottaa valtionhallinnon toimialariippumattomat ict-palvelut sekä korkean varautumisen ja turvallisuuden vaatimukset täyttäviä tieto- ja viestintäteknisiä palveluja ja integraatiopalveluja. Palvelutuotannossamme yhdistämme sekä omaa tuotantoamme että markkinoilta hankittuja kumppaniemme palveluja. Asiakkaamme saavat käyttöönsä markkinoiden parhaan ja sitoutuneimman valtionhallinnon ICT:n asiantuntemuksen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
Siirtyminen pilvipalveluihin: Tärkeä askel valtionhallinnon digitalisaatiossa26.5.2023 07:20:00 EEST | Tiedote
Valtion organisaatiot ovat toivoneet yhteisiä palvelukokonaisuuksia Valtorin tarjoamiin pilvipalveluihin. Vastaamme tarpeisiin ja tuotteistamme pilvityöympäristön koostamalla nykyisistä palveluistamme yhtenäisen kokonaisuuden, joka kattaa esimerkiksi päätelaitteen ja Microsoftin M365-palvelut. Palvelukokonaisuuden ensimmäinen versio julkaistaan syksyn 2023 aikana.
Valtorin vastuullisuusraportti 2022 on julkaistu: Huomioimme kestävän kehityksen kaikessa päätöksenteossa22.5.2023 09:15:00 EEST | Tiedote
Historiamme toisessa vastuullisuusraportissa kuvaamme kestävän kehityksen edistämistä ja toimintamme vastuullisuutta vuonna 2022.
Valtion yhteisten ICT-palveluiden tuottajan tietoturva vahvalla pohjalla – Valtorin ISO27001 -sertifikaatin voimassaolo jatkuu2.3.2023 08:30:00 EET | Tiedote
Valtion tietoturva on yhä tutkitusti vahvalla pohjalla. KPMG IT Sertifiointi toteutti Valtorille ISO 27001 -standardin mukaisen kokonaisturvallisuuden hallintajärjestelmän seuranta-arvioinnin vuoden 2022 lopussa. Sertifikaatin kattavuuteen kuuluvat Valtorin tuottamien turvallisuusverkkopalveluiden viestintätekniset palvelut ja päätelaitepalvelut sekä Valtorin tietoturvapalvelut.
Hankintapäätös: Valtion identiteetinhallintaan uusi teknologia Telialta24.11.2022 12:50:28 EET | Tiedote
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori on valinnut uuden identiteetinhallintajärjestelmänsä sopimustoimittajaksi Telia Finland Oyj:ltä. Valtori kilpailutti teknologian ja sen toimittamisen osana valtionhallinnon identiteetinhallintapalvelun kehittämistä.
Selvitys: Valtorin sopimustoimittajiin ei kohdistu pakotteita28.9.2022 07:00:00 EEST | Tiedote
Euroopan neuvoston kansallisen kynnysarvon ylittäviä hankintoja koskeva pakotepäätös on huomioitu Valtorin toiminnassa. Selvitysten mukaan Valtorin sopimustoimittajiin tai heidän alihankkijoihinsa ei kohdistu pakotteita. Turvallisuusverkkopalveluiden osalta selvityksiä jatketaan vielä. Turvallisuusvaatimusten vuoksi on epätodennäköistä, että mukana olisi pakotteiden alaisia toimijoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme