Valtorin vastuullisuusraportti 2022 on julkaistu: Huomioimme kestävän kehityksen kaikessa päätöksenteossa
Valtorin vastuullisuus pohjautuu lakisääteisiin tehtäviimme. Olemme Suomen suurin ICT-palveluiden tuottaja ja hankkija. Vastaamme työntekijöille, asiakkaille, yhteistyökumppaneille sekä yhteiskunnalle vastuullisuuteen liittyvien odotusten tunnistamisesta ja hallinnasta.
Vastuullisuus olennainen osa toimintakulttuuria
”Valtorissa vastuullisuus on osa strategiaamme ja arvojamme. Pyrimme huomioimaan kestävän kehityksen edistämisen kaikessa päätöksenteossa, palveluiden kehittämisessä ja tuottamisessa, taloudessa sekä henkilöstöjohtamisessa eli arjen valinnoissa”, kertoo toimitusjohtaja Marja Rantala.
ICT-alalla on suuri rooli ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä erityisesti energiakulutuksen kasvun vähentämisellä ja materiaalien uudelleenkäytöllä.
”Vastuullisuudesta on kasvamassa olennainen osa toimintakulttuuriamme, jonka toivomme näkyvän myös muille. Toiminta edellyttää lisäksi toimivia verkostoja niin asiakkaiden kuin ICT-toimittajien kanssa.”
Edistämme kestävää kehitystä vastuullisuustavoitteilla
Valtorin vastuullisuustavoitteet ovat:
- Huomioimme hankinnoissa toimittajilta kestävän kehityksen toimintatapoja ja vastuullisuutta
Nosto raportista: 100 % kilpailutuksista* sisälsi jonkin vastuullisuusvaatimuksen, esimerkiksi ympäristösertifikaatin (*sis. Tori-palveluihin liittyvät, vuoden aikana valmistuneet hankinnat, joiden arvo yli 500 000 € ja joihin ympäristövaatimuksia voidaan soveltaa). - Huolehdimme ICT-laitteiden ja -komponenttien elinkaarenhallinnasta kestävän kehityksen mukaisesti
Nosto raportista: 99 % 3stepIT:n kautta käytöstä poistetuista laitteista päätyi tietoturvallisesti jatkokäyttöön (2021: 97 %). - Vähennämme kustannuksia panostamalla automatisointiin
Nosto raportista: 60 % kuukausittaisista myyntilaskuista muodostui automaattisesti (2021: 8 %). - Sujuvoitamme asiakkaan asiointia digitaalisilla kanavilla
Nosto raportista: Palveluportaali TOPin visuaalisen ilmeen ja käyttökokemuksen parantamisen tavoitteena oli, että portaalin käyttö koettaisiin entistä helpommaksi. Näin se kannustaa asiakkaita tekemään yhä suuremman osan tukipyynnöistä digitaalisia kanavia hyödyntäen. - Varmistamme Valtorin toiminnan jatkuvuuden kaikissa turvallisuustilanteissa
Nosto raportista: 63 % tuotteistetuissa palveluissa on vaatimustenmukaisuus todennettu ulkoisten arviointilaitosten toimesta (2021: 53,5 %).
Vastuullisuusraportin tiivistelmä >>
Vastuullisuusraportti 2022 kokonaisuudessaan >>
Lisätietoa:
Mariikka Kekäläinen, markkinointipäällikkö, mariikka.kekalainen@valtori.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mariikka Kekäläinen, markkinointipäällikkö, mariikka.kekalainen@valtori.fi
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 2014 perustettu Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori tuottaa valtionhallinnon toimialariippumattomat ict-palvelut sekä korkean varautumisen ja turvallisuuden vaatimukset täyttäviä tieto- ja viestintäteknisiä palveluja ja integraatiopalveluja. Palvelutuotannossamme yhdistämme sekä omaa tuotantoamme että markkinoilta hankittuja kumppaniemme palveluja. Asiakkaamme saavat käyttöönsä markkinoiden parhaan ja sitoutuneimman valtionhallinnon ICT:n asiantuntemuksen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori
Siirtyminen pilvipalveluihin: Tärkeä askel valtionhallinnon digitalisaatiossa26.5.2023 07:20:00 EEST | Tiedote
Valtion organisaatiot ovat toivoneet yhteisiä palvelukokonaisuuksia Valtorin tarjoamiin pilvipalveluihin. Vastaamme tarpeisiin ja tuotteistamme pilvityöympäristön koostamalla nykyisistä palveluistamme yhtenäisen kokonaisuuden, joka kattaa esimerkiksi päätelaitteen ja Microsoftin M365-palvelut. Palvelukokonaisuuden ensimmäinen versio julkaistaan syksyn 2023 aikana.
Valtion yhteisten ICT-palveluiden tuottajan tietoturva vahvalla pohjalla – Valtorin ISO27001 -sertifikaatin voimassaolo jatkuu2.3.2023 08:30:00 EET | Tiedote
Valtion tietoturva on yhä tutkitusti vahvalla pohjalla. KPMG IT Sertifiointi toteutti Valtorille ISO 27001 -standardin mukaisen kokonaisturvallisuuden hallintajärjestelmän seuranta-arvioinnin vuoden 2022 lopussa. Sertifikaatin kattavuuteen kuuluvat Valtorin tuottamien turvallisuusverkkopalveluiden viestintätekniset palvelut ja päätelaitepalvelut sekä Valtorin tietoturvapalvelut.
Valtion työasemien uudelleenkäyttöä parannetaan22.2.2023 07:45:00 EET | Uutinen
Valtori on paljon vartijana vastuullisuuden osalta ylläpitäessään ja kehittäessään maan laajinta ICT-ympäristöä. ICT-laitteita uusitaan nopeasti ja niiden kierrätysaste on vielä melko vähäinen. Alalla onkin suuri rooli ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä erityisesti energiakulutuksen kasvun vähentämisellä ja materiaalien uudelleenkäytöllä.
Hankintapäätös: Valtion identiteetinhallintaan uusi teknologia Telialta24.11.2022 12:50:28 EET | Tiedote
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori on valinnut uuden identiteetinhallintajärjestelmänsä sopimustoimittajaksi Telia Finland Oyj:ltä. Valtori kilpailutti teknologian ja sen toimittamisen osana valtionhallinnon identiteetinhallintapalvelun kehittämistä.
Selvitys: Valtorin sopimustoimittajiin ei kohdistu pakotteita28.9.2022 07:00:00 EEST | Tiedote
Euroopan neuvoston kansallisen kynnysarvon ylittäviä hankintoja koskeva pakotepäätös on huomioitu Valtorin toiminnassa. Selvitysten mukaan Valtorin sopimustoimittajiin tai heidän alihankkijoihinsa ei kohdistu pakotteita. Turvallisuusverkkopalveluiden osalta selvityksiä jatketaan vielä. Turvallisuusvaatimusten vuoksi on epätodennäköistä, että mukana olisi pakotteiden alaisia toimijoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme