VAMKin koulutus auttaa näkemään ihmisen kokonaisuutena sote-palveluissa
15.10.2020 12:06:04 EEST | Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK | Tiedote

Kun ihminen hakee apua hankalassa elämäntilanteessa, hän hakeutuu usein sosiaali- tai terveysalan palveluiden piiriin. Esimerkiksi sairauden kohdatessa hän menee terveyskeskukseen, jotta saisi apua vaivaansa.
Toisinaan sote-palveluiden tarve on monialaisempi. Yksittäisen terveysongelman lisäksi ihmisellä saattaa olla muita, siihen liittyviä tai siitä johtuvia erillisiä ongelmia. Terveydentila ja sosiaalinen hyvinvointi ovat myös tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Siksi olisi välttämätöntä, että ihmisen tilannetta tarkasteltaisiin kokonaisuutena.
Asiakas- ja palveluohjaajat ovat ammattilaisia, jotka auttavat löytämään oikean polun sosiaali- ja terveyspalveluissa. Heidän merkityksensä korostuu juuri tilanteissa, joissa ihmisellä on paljon haasteita elämässään.
– Kun asiakkaiden tarpeet tunnistetaan entistä paremmin, niihin pystytään myös vastaamaan nopeammin sekä ennaltaehkäisevästi. Tässä asiakas- ja palveluohjauksen toimintamallin kehittäminen on keskeistä, sanoo hankejohtaja Pia Vähäkangas.
Vähäkangas ja Johanna Björkman työskentelevät Pohjanmaan Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa. Sen eräänä tavoitteena on ottaa käyttöön alueellinen, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluohjauksen toimintamalli.
Moniammatillista osaamista
Vaasan ammattikorkeakoulu on mukana tulevaisuuden sote-keskusten kehittämisessä muun muassa asiakas- ja palveluohjauksen pilottikoulutuksella.
– Erikoistumiskoulutuksessa on mukana 45 opiskelijaa kolmesta ammattikorkeakoulusta. Heistä suurin osa työskentelee asiakas- ja palveluohjauksen tehtävissä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Heidän asiantuntemuksensa on tärkeää huomioida asiakas- ja palveluohjauksen kehittämisessä Pohjanmaalla, sanoo VAMKin sosiaali- ja terveysalan yliopettaja Riku Niemistö.
Käytännön tieto auttaa sosiaali- ja terveystyön suunnittelussa ja toteuttamisessa.
– Nyt käynnissä oleva Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama koulutus toteutetaan yhdessä Novian ja Turun ammattikorkeakoulun kanssa, ja sen avulla parannetaan Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen toimintamalleja, Niemistö kertoo.
Tulevaisuuden sote-palveluissa moniammatillisella osaamisella on entistä enemmän painoarvoa. Kun usean alan erikoisosaajat voivat kohdata asiakkaan, syntyy tarkempi kuva siitä, millaista palvelua tämä tarvitsee.
Elintapaohjausta tarvitaan
Sote-asiakkaista vain pieni osa tarvitsee monialaista intensiivistä palveluohjausta. Lähivuosina väestön ikärakenne muuttuu siten, että ikääntyneiden suhteellinen määrä kasvaa.
– Ennaltaehkäisevä työ ja elintapaohjaus ovat keskeisessä asemassa, kun kehitetään ikäihmisten palveluohjausta ja palveluprosesseja, Pia Vähäkangas toteaa.
Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutuksen ryhmä kokoontui 8.–9.10. videoseminaariin, jossa pohdittiin erityisesti sosiaalisesti ja eettisesti kestävää ohjaustyötä. Seminaarissa hanketyöntekijät esittelivät Pohjanmaan Tulevaisuuden Sote-keskus -hankkeen tavoitteita ja sisältöä. Toimintamallit ovat valmiit vuoden 2022 loppuun mennessä. Opiskelijat kehittivät seminaarin työpajoissa palveluohjauksen ihannemalleja.
– Olemme saaneet hyvää tietoa käytännön tekijöiltä kehitystyötä varten, kiittelee Johanna Björkman.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riku Niemistö, sosiaali- ja terveysalan yliopettaja
040 752 5435 / riku.niemisto@vamk.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuu kansainvälisiä ja asiantuntevia insinöörejä, tradenomeja, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia ja sosionomeja. Työelämälähtöiset opintomme ja elinvoimainen Vaasan seutu varmistavat erinomaiset työllistymisen mahdollisuudet. Opiskelijoita on noin 3700 ja henkilöstöä 200.
VAMK painottaa koulutuksessaan energiatehokasta tekniikkaa, vientiteollisuuden liiketoimintaosaamista ja moderneja sosiaali- ja terveyspalveluja. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen korkeakoulujen sekä seudun energiateknologian keskittymän kanssa, joka on Pohjoismaiden merkittävin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan ammattikorkeakoulu VAMK
Uusi YAMK-koulutus: KAMK ja VAMK kouluttavat energialiiketoiminnan johtamisen osaajia10.6.2026 07:03:00 EEST | Tiedote
Kajaanin ja Vaasan ammattikorkeakoulut toteuttavat yhteistyössä aivan uuden Energialiiketoiminnan johtamisen YAMK-tutkintokoulutuksen. Opinnot toteutetaan kokonaan verkossa, joten ne voi suorittaa joustavasti paikasta riippumatta. Koulutuksen ensimmäinen toteutus alkaa tammikuussa 2027.
KORJATTU TIEDOTE// typo työllistymismäärässä// VAMKissa juhlittiin valmistuneita – 85 % työllistyy vuoden sisällä valmistumisestaan5.6.2026 17:34:06 EEST | Tiedote
Kevään 2026 aikana Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistui 343 uutta osaajaa ja heitä juhlittiin 5.6. järjestetyssä valmistujaisjuhlassa Palosaaren kampuksella. YAMK-tutkinnon suorittaneiden määrä kasvoi 20 % viime keväästä. Valmistuneet työllistyvät keskimääräisesti erittäin hyvin ja länsirannikolle heistä työllistyy 70 %
VAMK celebrated new graduates– 85 % finds employment within a year from graduation5.6.2026 17:34:06 EEST | Press release
During the spring of 2026, 343 new professionals graduated from Vaasa University of Applied Sciences, and they were celebrated at a graduation ceremony held on June 5 at the Palosaari campus. The number of graduates completing a UAS Master’s degree increased by 20% compared to last spring. The graduates are employed on average very well, with 70% of them finding employment on the west coast.
VAMKissa juhlittiin valmistuneita – 85 % työllistyy vuoden sisällä valmistumisestaan5.6.2026 15:23:04 EEST | Tiedote
Kevään 2026 aikana Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistui 343 uutta osaajaa ja heitä juhlittiin 5.6. järjestetyssä valmistujaisjuhlassa Palosaaren kampuksella. YAMK-tutkinnon suorittaneiden määrä kasvoi 20 % viime keväästä. Valmistuneet työllistyvät keskimääräisesti erittäin hyvin ja länsirannikolle heistä työllistyy 70 %
VAMK celebrated new graduates– 85 % finds employment within a year from graduation5.6.2026 15:23:04 EEST | Press release
During the spring of 2026, 343 new professionals graduated from Vaasa University of Applied Sciences, and they were celebrated at a graduation ceremony held on June 5 at the Palosaari campus. The number of graduates completing a UAS Master’s degree increased by 20% compared to last spring. The graduates are employed on average very well, with 70% of them finding employment on the west coast.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

