Diakonissalaitos

Vamos-nuortenpalvelu on Vuoden yhteiskunnallinen vaikuttavuusteko 2021

Jaa

Vaikuttavuusseura ry palkitsi Diakonissalaitoksen Vamoksen Vuoden yhteiskunnallisena vaikuttavuustekona. Raati kiitti erityisesti Vamoksen edelläkävijyyttä vaikuttavuuden arvioinnin integroimisessa sosiaalipalvelujen kehittämiseen. Erityismaininnan raati antoi syksyllä julkaistusta vaikuttavuustutkimuksesta.

Vamoksen Terhi Laine ja Itlan Tiina Ristikari vastaanottivat Vuoden yhteiskunnallinen vaikuttavuusteko -palkinnon Mediuutisten 100 terveysalan vaikuttajaa -gaalassa 7.12.2021. Kuva: Tilda Hopia, Itla
Vamoksen Terhi Laine ja Itlan Tiina Ristikari vastaanottivat Vuoden yhteiskunnallinen vaikuttavuusteko -palkinnon Mediuutisten 100 terveysalan vaikuttajaa -gaalassa 7.12.2021. Kuva: Tilda Hopia, Itla

Vaikuttavuusseura nostaa vuosittaisella vaikuttavuusteon valinnalla esiin asioita, toimia, innovaatioita ja onnistumisia, joilla edistetään sosiaali- ja terveydenhuollon vaikuttavuutta Suomessa. Palkinnot jaettiin tänään 7. joulukuuta 2021 Mediuutisten Vaikuttajagaalassa. Vuoden vaikuttavuusteot valittiin nyt ensimmäisen kerran, ja ne jakautuivat neljään kategoriaan.

Vamos palkittiin yhteiskunnallisena vaikuttavuustekona, ja se oli myös palkituista ainoa sosiaalialan palkittu. Muut palkitut olivat kansallinen tehohoidon koordinaatio pandemian aikana, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri organisaationa sekä koronavirustaudin oirearvio.

Kilpailun raati arvosti Vamoksen yhteiskunnallista merkitystä, ja erityisesti se painotti toiminnan vaikuttavuuden arviointia tutkimuksen keinoin.

”Vamos-toiminnalla on suurta yhteiskunnallista merkitystä, ja toiminnan ansiokkuutta lisää vaikuttavuuden selvittäminen monipuolisilla tutkimusasetelmilla. Tutkimustulosten mukaan Vamos-nuoret siirtyivät verrokkeja useammin opiskelemaan ja työelämän ulkopuolella olevien ja pitkäaikaistyöttömien osuus väheni verrokkeja enemmän”, palkinnon perusteluissa mainittiin.

Vaikuttavan työn taustalla tieto ja yksilöllinen kohtaaminen

Vamoksen toimintaa kehitetään jatkuvasti keräämällä pitkäjänteisesti ja monipuolisesti muutostietoa nuorten tilanteesta. Tämä useamman vuoden ajan kerätty data oli yhtenä tärkeänä aineistona Itlan tekemässä, syksyllä julkaistussa Vamoksen vaikuttavuustutkimuksessa. Tutkimus oli lajissaan uraauurtava: Vamoksen vaikutuksia ja vaikuttavuutta selvitettiin siinä sekä määrällisin että laadullisin menetelmin.

Itlan tutkimus osoitti, että Vamos pidentää nuorten työuria, tavoittaa haavoittuvassa asemassa olevia nuoria, ja vähentää nuorten kokemaa köyhyyttä. Lisäksi Vamos tuottaa vuosittain yhteiskunnallista hyötyä miljoonia euroja lisääntyneitä verotuloina ja vähentyneinä sosiaaliturva- ja palvelumaksuina.

”Vamoksen vaikuttavuuden avain on Itlan vaikuttavuustutkimuksen mukaan yksinkertainen: nuorten kokema kiireetön kohtaaminen ja yksilöllinen tuki”, kertoo vuoden yhteiskunnallinen vaikuttavuusteko -palkinnon vastaanottanut Vamoksen johtaja Terhi Laine.

”Tämä palkinto on erityisesti tunnustus Vamoksen sadalle valmentajalle,jotka tekevät joka päivä työtä ammattitaidolla, olemalla herkästi läsnä ja nuorten rinnalla kulkien. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei olisi mahdollista ilman valmentajien kykyä välittää nuorista ja kohdata heidät kiireettömästi”, Laine sanoo.

Vuodesta 2008 toiminut Vamos tukee 16–29-vuotiaita nuoria kohti koulu- ja työelämää 11 paikkakunnalla ympäri Suomea. Toiminnan piirissä on vuosittain noin 2000 nuorta. Jokainen nuori saa Vamoksessa oman valmentajan, jonka kanssa etsitään yhdessä polkua työhön, koulutukseen tai ylipäätään tasapainoiseen arkeen. Nuori saa tukea sekä arjen perusasioihin että tulevaisuuden suunnitteluun. Työ on tavoitteellista ja suunnitelmallista, mutta sitä tehdään aina nuoren henkilökohtaisesta tilanteesta ja tarpeesta käsin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johtaja Terhi Laine, Diakonissalaitoksen Vamos, terhi.laine@hdl.fi, 0400 237 775
Viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, Diakonissalaitos, jenni.sarolahti@hdl.fi, 050 372 0828

Kuvat

Vamoksen Terhi Laine ja Itlan Tiina Ristikari vastaanottivat Vuoden yhteiskunnallinen vaikuttavuusteko -palkinnon Mediuutisten 100 terveysalan vaikuttajaa -gaalassa 7.12.2021. Kuva: Tilda Hopia, Itla
Vamoksen Terhi Laine ja Itlan Tiina Ristikari vastaanottivat Vuoden yhteiskunnallinen vaikuttavuusteko -palkinnon Mediuutisten 100 terveysalan vaikuttajaa -gaalassa 7.12.2021. Kuva: Tilda Hopia, Itla
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

Hävikkiruuan logistiikkakeskus sai lentävän lähdön Oulussa: ruokaa jaetaan jo tuhansia kiloja viikossa26.1.2022 16:12:35 EET | Tiedote

Syksyllä avatun Prikka kiertoon -hävikkiruuan logistiikkakeskuksen toiminta on käynnistynyt vauhdikkaasti Oulussa. Hävikkiruokaa haetaan jo lähes 50 kaupasta, vapaaehtoisia on 40 ja ruoka-apua jakaa vakituisesti 25 toimijaa. Ruokaa jaetaan tällä hetkellä noin 20 000 kiloa kuukaudessa. Keskitetty malli takaa elintarviketurvallisuuden ja vapauttaa ruoka-aputoimijoiden aikaa logistiikan sijaan auttamiseen.

Pohjoismainen pakolaistraumakonferenssi esittelee keinoja maahanmuuttajanuorten mielenterveyden tukemiseen7.12.2021 06:00:00 EET | Tiedote

Helsingissä 9.-10.12.2021 järjestettävä pakolaistraumakonferenssi kokoaa pohjoismaiset mielenterveysalan ammattilaiset yhteen keskustelemaan pakolaisten mielenterveyteen ja traumojen hoitoon liittyvästä tutkimus- ja kehittämistyöstä. Tänä vuonna erityisenä teemana on lasten, nuorten ja perheiden mielenterveys. Aihe on erittäin ajankohtainen kaikissa Pohjoismaissa.

Väkivaltaisesta ekstremismistä on mahdollista irtautua – Opas kokoaa Exit-työn ensi kertaa yksiin kansiin17.11.2021 02:00:00 EET | Tiedote

Väkivaltainen ekstremismi on kansainvälinen ilmiö, joka on osa myös suomalaisen yhteiskunnan todellisuutta. Irtautuminen ja paluu osaksi muuta yhteiskuntaa on mahdollinen, mutta vaatii uskoa ja halua muutokseen, luottamusta sekä intensiivistä työskentelyä. Diakonissalaitos on tukenut reilun vuoden ajan väkivaltaisesti radikalisoituneita henkilöitä irtautumaan väkivallan käytöstä ja väkivaltaisesta aatemaailmasta. Samalla suomalainen Exit-työ ja sen prosessi on kuvattu ensi kertaa julkaisuksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme