Kustannusosakeyhtiö Otava

VANGITSEVA KERTOMUS NUOREN MIEHEN KASVUSTA JA TIESTÄ YHDYSVALTAIN 44. PRESIDENTIKSI – BARACK OBAMAN MUISTELMIEN ENSIMMÄINEN OSA LUVATTU MAA ILMESTYY TÄNÄÄN

Jaa

Luvattu maa on vuoden 2020 odotetuin kirja. Siitä otettiin kolmen miljoonan kappaleen ensipainos Yhdysvalloissa. Kirja ilmestyy 26 kielellä 17. marraskuuta 2020.


“Näin jälkeen päin ajatellen mietin toisinaan sitä, kuinka suuresti johtajien luonteenpiirteet vaikuttavat historian kulkuun – ovatko ne meistä, jotka nousevat valtaan, pelkästään oman aikansa syvien, pysäyttämättömien virtausten kanavia, vai olemmeko me ainakin osittain tulevien tapahtumien toimeenpanijoita.”


”Totuus on, että en ole koskaan juuri uskonut kohtaloon. Pelkään sellaisen uskon antavan kovaosaisille luvan alistua ja vallanpitäjille luvan vajota itsetyytyväisyyteen. Onpa Jumalan suunnitelma mikä hyvänsä, arvelen sen mittakaavan olevan niin suuri, että se ei näy meidän kuolevaisten koettelemuksissa. Uskon, että vahingot ja sattuma vaikuttavat yhden elinajan mitassa enemmän kuin tohdimme myöntääkään, joten meidän on viisainta vain asettua oikeana pitämällemme puolelle, rakentaa elämämme sekaannuksesta jonkinlaista merkitystä ja pelata tyynesti ja rohkeasti niillä korteilla, jotka meille on kulloinkin jaettu.”

—Barack Obama, Luvattu maa


Barack Obama aloitti muistelmiensa kirjoittamisen pian toisen virkakautensa päättymisen jälkeen. Hänellä oli mielessään selvä suunnitelma. Hän halusi kirjoittaa rehellisen tilityksen presidenttiydestään – historiallisen katsauksen virkakautensa tärkeimmistä tapahtumista ja luonnehdinnat keskeisimmistä tapaamistaan henkilöistä sekä selvityksen poliittisista, taloudellisista ja kulttuurillisista virtauksista, jotka osaltaan määrittivät, millaisia haasteita hänen hallintonsa kohtasi ja millaisia valintoja hän ja hänen tiiminsä niihin vastatakseen tekivät. Lisäksi hän halusi tarjota lukijoille tuntuman siihen, millaista on olla Yhdysvaltain presidentti, ja muistuttaa meitä, että niin paljon valtaa ja seremoniaa kuin presidentinvirkaan liittyykin, se on silti pelkkä työ muiden joukossa, ja että Valkoisessa talossa palvelevat miehet ja naiset kokevat päivittäin samalla tavalla vuoroin mielihyvää, pettymystä, kiistoja ja pieniä ilon hetkiä kuin muutkin kansalaiset. Hän pyrki myös kertomaan henkilökohtaisen tarinan, jonka toivoo innostavan uraa julkisella sektorilla harkitsevia nuoria, samoin ammentamaan omaa oivallustaan, että hänen poliittinen uransa ”alkoi siitä, kun etsin itselleni paikkaa maailmasta”. Niin ikään hän halusi ”valottaa monisyisen taustani erilaisia säikeitä ja näyttää, että vasta lähtemällä mukaan johonkin itseäni suurempaan onnistuin lopulta löytämään yhteisön ja tarkoituksen elämälleni.”


Muistelmiensa ensimmäisessä osassa Obama kertoo tarinan identiteettiään etsivästä nuoresta miehestä, joka etenee vapaan maailman johtajaksi, ja kuvailee hätkähdyttävän henkilökohtaisesti ja tarkasti poliittista opintietään ja historiallisen presidenttiytensä ensimmäisen virkakauden virstanpylväitä – dramaattisten muutosten ja mullistusten aikaa. Ottaen kirjoittajan lahjoistaan kaiken irti Obama vie lukijan mukaansatempaavalle matkalle, joka alkaa hänen ensimmäisistä poliittisista tavoitteistaan, jatkuu Iowan esivaalien ratkaisevaan voittoon, joka osoitti ruohonjuuritason aktivismin vallan, ja huipentuu marraskuun 4. päivän iltaan 2008, jolloin hänet valittiin Yhdysvaltain 44. presidentiksi, ensimmäisenä afroamerikkalaisena maan korkeimpaan virkaan. Yhdistellen taidokkaasti poliittisia ja henkilökohtaisia havaintoja Obama raottaa verhoa kokemuksiinsa soikeassa virkahuoneessa ja kutoo saumattomasti yhteen oman elämänkaarensa ja demokratian kehityskaaren muistuttaen meitä, että ”eroistamme huolimatta olimme samaa kansaa ja että tie parempaan tulevaisuuteen oli mahdollista löytää, kunhan ihmisillä riitti hyvää tahtoa.”


Seitsemään osaan jakautuva Luvattu maa on myös dramaattinen tarina miehestä, joka tarttui historian haasteeseen. Se kuvaa miten järjestötoaktivistin uskoa koeteltiin kansainvälisellä näyttämöllä. Obama kirjoittaa rehellisesti, millaista tasapainoilua oli vaalitaistelu, kun harteilla painoivat kokonaisen sukupolven ”toivon ja muutoksen” odotukset, ja millaisia moraalisia haasteita päätöksenteko sisältää, kun panokset ovat suuret. Hän kertoo vilpittömästi voimista, jotka vastustivat häntä kotimaassa ja ulkomailla, ja paljastaa, miten Valkoisessa talossa asuminen vaikutti hänen puolisoonsa Michelleen ja heidän tyttäriinsä, ja rohkeasti kuvaa sitä yksinäisyyttä, jota kansakunnan korkeimpaan virkaan liittyy, samoin kuin sitä, kuinka kaikki päätökset painoivat häntä raskaasti, eritoten sellaiset, jotka vaikuttaisivat miljoonien kansalaisten elämään. Hän ei pelkää tunnustaa itse-epäilyjä tai pettymyksiä, joita seuraa taistelusta poliittisella areenalla, varsinkin kun sitä leimaa Amerikassa yhä kiivaampi kahden kilpailevan vision välinen kamppailu. Niistä huolimatta hän säilyttää kosketuksen nuoruutensa optimismiin ja idealismiin eikä hetkeksikään horju uskossaan siihen, että edelleen jatkuvan suuren amerikkalaisen kokeilun sisällä edistys on aina mahdollista.


Obama pohtii presidentin asemaa ja esittää ainutlaatuisia ja syvällisiä mietteitä presidentin vallan laajuudesta samoin kuin sen rajoista, sekä oivaltavia huomioita Yhdysvaltain puoluepolitiikan ja kansainvälisen diplomatian dynamiikasta, muun muassa Yhdysvaltain roolista maailmassa. Obama kutsuu lukijan soikeaan virkahuoneeseensa ja Valkoisen talon tilannehuoneeseen sekä Moskovaan, Kairoon, Pekingiin ja moniin muihin kaupunkeihin. Pääsemme tutustumaan hänen ajatuksiinsa, kun hän kokoaa kabinettiaan, painiskelee maailmanlaajuisen finanssikriisin kanssa, ottaa mittaa Vladimir Putinista, voittaa lähes ylitsepääsemättömät esteet saadakseen kongressin hyväksymään terveydenhuoltouudistuksen, taittaa peistä kenraalien kanssa Afganistanin-strategiasta, paneutuu Wall Streetin uudistuksiin, pelastaa Yhdysvaltain autoteollisuuden, suunnittelee ilmastonmuutoksen torjuntatoimia, reagoi Meksikonlahden tuhoisaan öljyonnettomuuteen ja antaa luvan Operaatio Neptunuksen keihäälle, joka johtaa Osama bin Ladenin kuolemaan.


Luvatussa maassa Obama kertoo myös kantapään kautta saamiaan opetuksia poliittisesta ja kansalaisjohtamisesta – siitä että perusteltujen linjauksien toteuttamisen lisäksi merkitystä on myös tavoilla ja rituaaleilla; että symbolit, protokolla ja ruumiinkieli ovat tärkeitä; ettei työmoraalin ylläpitoa voi delegoida; että on tärkeää kysyä alaisilta, mitä heidän mielestään voisi tehdä paremmin; että koskaan ei voi olla mieliksi kaikille osapuolille; että toisinaan olennaisin työ, joka on mahdollista tehdä, on estää katastrofeja toteutumasta, mistä seuraa, että sellainen työ on lähes näkymätöntä; ja että vaikka ylämäki olisi kuinka jyrkkä, sitä on silti jaksettava nousta. Kenties yksi inspiroivimmista viisauksista, joita Omaba kirjassaan siteeraa, ovat Martin Luther Kingin 1963 Washingtonin marssin yhteydessä pitämän kuuluisan puheen sanat ”emme voi kulkea yksin”. Obaman näkemys on, että demokratia on asia, jota me voimme yhdessä aktiivisesti luoda – eikä asia, joka meille ojennetaan valmiiksi toteutettuna. Toisin sanoen, että me olemme kansalaisina vahvoja, jos liitymme yhteen.


Luvattu maa on huomattava kirjallinen saavutus, joka kuvaa elävästi lähihistoriaa. Kirja esittää meille kaikille ja aivan erityisesti nuorille kutsun ”uudistaa maailmaa jälleen kerran ja toteuttaa kovalla työllä, sinnikkyydellä ja aimo annoksella mielikuvitusta Amerikka, joka viimeinkin ilmentää kaikkea sitä parasta, mitä meistä löytyy.” Presidentti Obama kirjoittaa: ”Aikana jolloin Amerikka käy läpi suunnatonta mullistusta esitän kirjassa yleisellä tasolla ajatuksiani siitä, miten voimme vastaisuudessa sovitella maassamme vallitsevia vastakkainasetteluja ja saada demokratiamme toimimaan kaikkien hyväksi – se on tehtävä, joka ei ole kiinni yhdestä presidentistä vaan edellyttää meidän kaikkien panosta osallistuvina kansalaisina.”


Barack Obama valittiin Yhdysvaltain 44. presidentiksi marraskuussa 2008 ja palveli kaksi virkakautta. Häneltä on aiemmin ilmestynyt kaksi New York Times -bestselleriä, Unelmia isältäni ja Rohkeus toivoa. Barack Obamalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto 2009. Hän asuu Washingtonissa vaimonsa Michellen kanssa. Heillä on kaksi tytärtä, Malia ja Sasha.


Luvatun maan ilmestyminen tiistaina 17. marraskuuta 2020 on kansainvälisen tason kustannustapahtuma. Teos ilmestyy samanaikaisesti 26 kielellä. Englanninkielisen laitoksen julkaisee Yhdysvalloissa ja Kanadassa Crown/Penguin Random House ja Isossa-Britanniassa ja Brittiläisen kansainyhteisön alueella Viking, joka kuuluu Penguin Booksin kautta Penguin Random House UK:hon. Kirja ilmestyy lisäksi käännöksenä seuraavilla 25 kielellä: ESPANJA Debate/Penguin Random House Grupo Editorial, SAKSA Penguin Verlag/Verlagsgruppe Random House, BRASILIANPORTUGALI Companhia das Letras, EUROOPANPORTUGALI Objectiva/Penguin Random House Grupo Editorial, RANSKA Editions Fayard, ALBANIA Dudaj Publishing, ARABIA Hachette Antoine/Naufal, BULGARIA Soft Press, KIINA Business Weekly Group, TŠEKKI Argo, TANSKA Lindhardt og Ringhof, HOLLANTI Hollands Diep, SUOMI Otava, KREIKKA Athens Bookstore Publications, HEPREA Yedioth Books, UNKARI HVG Publishing Co., ITALIA Garzanti, JAPANI Shueisha, KOREA Woongjin Think Big Co., Ltd., LIETTUA Alma Littera, NORJA Cappelen Damm, PUOLA Agora Publishing House, ROMANIA Editura Litera, RUOTSI Albert Bonniers Förlag ja VIETNAM First News–Tri Viet Publishing Co., Ltd.


Luvatun maan suomenkielisessä laitoksessa on 879 sivua ja kaksi 16-sivuista kuvaliitettä.

Kirja on arvostelu- ja käsittelyvapaa 17.11. klo 00.01.

Lisätiedot ja kirjan pdf-vedokset: adele.couavoux@otava.fi 

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu – kovaa menoa kiskoilla Finlandia-äänestyksessä lukijoiden suosikki25.11.2020 20:02:00 EETTiedote

Suomen Kirjasäätiö järjesti osana Finlandia-kilpailua yleisöäänestyksen, jossa lukijat äänestivät raatien nimeämistä Finlandia-ehdokkaista omat suosikkinsa. Lukijoiden suosikiksi lasten- ja nuortenkirjallisuuden ehdokkaista nousi Aino Havukaisen ja Sami Toivosen sarjakuvamuotoinen Tatu ja Patu – kovaa menoa kiskoilla -teos. "Koska vastaanotto on ollut näin upea, tulemme varmasti joskus tulevaisuudessa tekemään lisää Tatu ja Patu -sarjakuvia!" tekijät lupaavat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme