Vanhempi konstaapeli Heikki Mäkiprosille kaikkien aikojen ensimmäinen Aurora-kumppanipalkinto

Diakonissalaitos muistaa Aurora-palkinnoilla nykypäivän Auroroita, eli ihmisiä, jotka omassa työssään kulkevat Aurora Karamzinin jalanjäljissä – haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä tukien ja uutta kehittäen. Aurora-palkintojen kriteerit kiteytyvät sanoihin ihmisarvo, rohkeus ja yhteistyö.
Aurora-kumppanipalkinto innovatiiviselle ja rohkealle ihmisarvon puolestapuhujalle Heikki Mäkiprosille
Aurora-kumppanipalkinto on uusi, vuosittain yhdelle henkilölle tai toimijalle jaettava tunnustus esimerkillisestä yhteistyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta haavoittuvassa asemassa olevien tilanteen parantamiseksi Suomessa tai maailmalla.
Kaikkien aikojen ensimmäinen Aurora-kumppanipalkinto luovutettiin Auroran päivänä 10.3.2023 Helsingin poliisilaitoksen vanhemmalle konstaapeli Heikki Mäkiprosille.
Palkittava on omalla toiminnallaan edistänyt yhteiskunnallisen luottamuksen rakentamista, osallisuuden tinkimätöntä vahvistamista, kuulluksi ja näkyväksi tulemista tai rajat ylittävää yhteistyötä heikoimmassa asemassa olevien tilanteen parantamiseksi.
Mäkiprosi on ollut luomassa Helsingissä naapurustotyön laajaa yhteistyöverkostoa eri toimijoiden kuten Diakonissalaitoksen kanssa osana poliisin ennalta estävää työtä. Hän on ollut myös keskeisessä roolissa innovoimassa ja kehittämässä naapurustotyötä Sörnäisten Kurvissa.
Aurora-kumppanipalkinnon perustelut:
”Heikki Mäkiprosi on innovatiivinen ja rohkea uusija, sekä vakaa ääni ihmisarvoisen maailman puolesta. Hänellä on kyky sanoittaa asioita niin, että häntä kuullaan. Huolellisella ajattelullaan ja viestimisellään hän uudistaa suuren yleisön ajattelua vähentäen samalla erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin kohdistuvaa stigmaa. Mäkiprosin tapa toimia on vaikuttanut myönteisesti asenteisiin esimerkiksi päihteitä käyttäviä ihmisiä kohtaan. Hän puolustaa heikossa asemassa elävien ihmisten ihmisarvoa ja oikeuksia.”
Aurora-henkilöstöpalkinto yhteisölliselle ja ketterälle Nuorten Olohuone -toiminnalle
Diakonissalaitoksen Aurora-henkilöstöpalkintoon vuosittain yhdelle työryhmälle jaettava tunnustus Diakonissalaitoksen mukaisesta toiminnasta ja hyvästä yhteistyöstä. Palkinnon kriteerit kiteytyvät sanoihin ihmisarvo, rohkeus, yhteistyö ja hyvä arki. Palkinto luovutettiin YEE-hankkeen Nuorten Olohuone -toiminnalle.
Helsingin Kalliossa toimivalla Nuorten Olohuoneella tarjotaan matalan kynnyksen toimintaa ja tukea ilman huoltajaa alaikäisenä maahan tulleille nuorille, jotka ovat nyt 18–25-vuotiaita ja asuvat yksin.
Aurora-henkilöstöpalkinnon perustelut:
"Olohuone löysi kohderyhmänsä nopeasti, mikä kertoo toiminnan tarpeen ammottavan kokoisesta aukosta yhteiskunnassa. Moni nuori onkin kokenut Olohuoneen olevan toinen koti. Olohuone on tavoitettava siinäkin mielessä, että se on auki virka-aikojen jälkeen, jopa viikonloppuisin. Toiminta on ollut ketterää ja kohdennettua, unohtamatta samanaikaisesti vaikuttamistyötä ja yhteistyötä niin Diakonissalaitoksen sisällä kuin yhteistyökumppanien kanssa. Työtä tehdään intohimolla ja suurella sydämellä.”
Diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin oli rohkea vaikuttaja 1800-luvulla. Hän huolehti huono-osaisista ja tuki tyttöjen koulutusta. Auroran nimipäivää vietetään 10.3.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura NiemiViestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Puh:050 373 8602laura.niemi@hdl.fiJenni SarolahtiViestintäpäällikkö
Diakonissalaitoksen yleishyödyllinen toiminta (mm. nuoret, etsivä katutyö, paperittomat, kidutettujen kuntoutus, Itä-Euroopan liikkuva väestö, kansalaistoiminta)
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on 155-vuotias säätiö, joka tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiö tarjoaa yhdessä siihen kuuluvan Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden arkea. Diakonissalaitos työllistää valtakunnallisesti 3200 henkilöä. Säätiö on yhteiskunnallinen yritys ja kannattava liiketoiminta on väline paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Luonto kuuluu kaikille - esteetön luontopolku avautuu Espoon Lakistoon5.6.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos rakentaa yhteistyössä kumppaneidensa kanssa esteettömän luontopolun Espoon luonnonkauniiseen Lakistoon. Kesäkuun 15. päivä avautuva Korennon kierros -reitti on 610 metriä pitkä. Kaikille avoin luontopolku päättyy upeaan kotaan ja nuotiopaikkaan.
Mediakutsu 7.6. kello 15.30: Ukrainan sota, jälleenrakennus ja ihmisoikeudet -keskustelu Ukrainan ihmisoikeusvaltuutetun kanssa31.5.2023 12:55:41 EEST | Kutsu
Aika: Keskiviikkona 7.6. kello 15.30-17 Paikka: Eduskunnan Kansalaisinfo, Pikkuparlamentti, Arkadiankatu 3, Helsinki Tilaisuuden jälkeen median edustajilla on mahdollisuus haastatella keskustelun osallistujia klo 17-18 Venäjän hyökkäys Ukrainaan on heikentänyt maan ihmisoikeustilannetta monin tavoin. Venäläisten sotarikokset, lapsikaappaukset ja vähemmistöihin kuuluvien pakolaisten huono kohtelu ovat näkyvimpiä ihmisoikeusloukkauksia. Sota vaikuttaa myös miljoonien ihmisten perusoikeuksien toteutumiseen, kun oikeus asuntoon, koulutukseen tai toimeentuloon vaarantuu. Rauhan lopulta koittaessa jälleenrakennus ja EU:n jäsenyyden hakeminen tuovat uusia mahdollisuuksia vahvistaa oikeusvaltiota ja kehittää Ukrainan hallintoa myös vähemmistöjen oikeuksia paremmin huomioivaksi. Miten ihmisoikeuksien toteutuminen varmistetaan Ukrainassa sodan aikana ja sen jälkeen? Miten Suomi ja kansainvälinen yhteisö voivat tukea etenkin vähemmistöjen ihmisoikeuksien toteutumista ja oikeusvaltion kehittämistä
Diakonissalaitoksen Kummiperhetoiminta alkamassa Tampereella29.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen kummitoiminnassa alaikäinen pakolaistaustainen nuori saa suomalaisen kummiperheen. Helsingissä vuonna 2016 alkanut kummiperhetoiminta laajenee Tampereelle. Kummiperhettä tarvitsevia nuoria on paljon, nyt tarvittaisiin perheitä mukaan.
Euroopan syrjityimmälle vähemmistölle oikeus juomaveteen ei ole itsestäänselvyys - Palkittu romanifeministi Carmen Gheorghe puhujana Maailma kylässä -festivaalilla 28.5.25.5.2023 07:22:05 EEST | Tiedote
Uraauurtavasta työstään International Women of Courage -palkinnolla palkittu romanifeministi, aktivisti ja tutkija Carmen Gheorghe kertoo keynote-puheenvuorossaan romaninaisten aktivismin haasteista ja onnistumisista. Diakonissalaitoksen tukema yhteisötyö romanikylissä on auttanut hiljaa köyhyydessä ja syrjittyinä eläneitä naisia puolustamaan oikeuksiaan.
Diakonissalaitoksen vastuullisuusraportti 2022 - Vastuullisuutta läpi organisaation15.5.2023 10:30:34 EEST | Tiedote
Vastuullisuus on kiinteä osa yli 155-vuotiaan Diakonissalaitoksen toimintaa ja strategiaa. Se lähtee arvoistamme ja toimintamme tarkoituksesta pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista ihmisistä. Vuonna 2022 toimintaympäristömme nopea muutos korosti Diakonissalaitoksen yhteiskunnallista tehtävää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme