Vankilavirkailijain liitto perää oikeusministerin vastuuta
28.11.2019 11:39:29 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Virkamiehiin kohdistuneet pahoinpitelyt sekä vankiloissa lisääntynyt vankien välinen väkivalta eivät ole aiheuttaneet minkäänlaista reaktiota oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonissa. Kuitenkin vankeinhoito sekä siihen liittyvät riskitekijät ovat oikeusministerin vastuulla.
Vankilavirkailijain liiton edustajisto paheksuu Rikosseuraamuslaitoksen johtoa jatkuvasta sekä johdonmukaisesta tavoitteesta heikentää työntekijöiden työaikoja sekä työhyvinvointia. Risen keskeisin arvo on työntekijöiden hyvinvointi.
- Tällä hetkellä lähes kaikki kehan päätökset heikentävät virkamiesten työssä jaksamista ja kuilu henkilöstön ja johdon välillä kasvaa koko ajan. Edellytämme oikeusministeriltä vastuun ottoa, jotta Rikosseuraamuslaitoksen johdon henkilökuntaa kohtaan osoittama jatkuva väheksyntä ja työhyvinvoinnin heikentäminen saadaan loppumaan.
Vankilavirkailijain Liiton edustajiston kokous Jyväskylässä antaa täystyrmäyksen Rikosseuraamuslaitoksen tulevalle yhteiselle tietojärjestelmälle. Liitto on hämmentynyt, kuka kantaa vastuun kustannuksista. Kustannukset ovat nousseet alkuperäisestä vuoden 2013 budjetista 13,2 miljoonasta eurosta tämän hetkiseen 37 miljoonaan euroon. Tietojärjestelmähankkeen pitäisi valmistua vuoden 2021 aikana.
Vankilavirkailijain liitto on huolissaan tietojärjestelmän lopullisista kustannuksista, sillä kyseinen hanke romuttaa kaikki muut hankkeet.
- Kenen vastuulla on tämä tolkuton budjetin ylittäminen? Entä Rikosseuraamuslaitoksen ulkoistamistoimet? Nämä kaikki ovat kalliimpia kuin oman henkilökunnan työllistäminen.
Lisätietoja: puheenjohtaja / pääluottamusmies Antti Santamäki, Vankilavirkailijain Liitto VVL r.y, p. 050 390 2289
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Vankilavirkailijain Liitto VVL r.y.on Julkisten- ja hyvinvointialojen liitto JHL:n yhteisöjäsenliitto. Vankilavirkailijan liiton tehtävänä on toimia edunvalvojana rikosseuraamusalalla työskentelevien jäsentensä puolesta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Fackförbundet JHL och Parkkipate godkände medlingsbudet, planerad strejk vid bolaget avblåst3.11.2026 14:51:23 EET | Pressmeddelande
Arbetstagarnas och arbetsgivarens representanter har godkänt riksmedlarens förslag, enligt vilket bolaget börjar förhandla om anställningsvillkoren med JHL. JHL vill tacka alla aktiva för det tuffa arbetet som behövts för att få till stånd förhandlingarna.
Ammattiliitto JHL ja Parkkipate hyväksyivät sovintoehdotuksen, yhtiöön suunniteltu lakko peruuntuu3.11.2026 14:28:18 EET | Tiedote
Työntekijöiden ja työnantajan edustajat ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan ehdotuksen, jonka perusteella yhtiö alkaa neuvotella työehdoista JHL:n kanssa. Ammattiliitto JHL kiittää kaikkia aktiiveja kovasta työstä, jonka ansiota neuvottelujen alkaminen on.
Ammattiliitto JHL: HaminaKotkan sataman turvallisuus ja huoltovarmuus eivät saa olla säästökohteita22.10.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii, ettei HaminaKotka Satama Oy:n muutosneuvotteluissa saa vaarantaa sataman turvallisuutta ja Suomen huoltovarmuutta lyhytnäköisillä säästöillä. Työntekijät ovat valmiita etsimään vaihtoehtoja irtisanomisille muun muassa laajentamalla tehtävänkuviaan ja palauttamalla alihankintatöitä omalle henkilöstölle.
Parkkipate employees are going on strike to get a collective agreement22.10.2026 09:18:51 EEST | Press release
Trade Union JHL is going to start a strike at parking control company Parkkipate. The strike is due to start on 5 November and end on 9 November. The company does not currently have a collective agreement and has refused to negotiate about making one.
Ammattiliitto JHL: Pelastajien ja ensihoitajien asemaa on vahvistettava – Rahoituksen kriisi ja eläkeikä ratkaistava22.10.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että pelastustoimen ja ensihoidon palvelut muodostavat yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden kivijalan. Alan tehtävämäärät ovat viime vuosina lisääntyneet jatkuvasti samalla, kun henkilöstön saatavuus on heikentynyt hälyttävästi. JHL vaatii, että seuraavan hallituksen on otettava pelastus- ja ensihoitoalan kriisi vakavasti ja turvattava palvelut koko maassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme