Vantaan kaupunkipyöräkausi alkaa 17. kesäkuuta

Vantaan kaupunkipyörä on kolmivaihteinen peruspyörä, jossa on etukori ja käsijarrut. Pyörän runko on väriltään valkoinen. Vantaan kaupunki toimittaa pyöräasemille kaaritelineet. Jokaiselta asemalta löytyy myös keltaisella kaupunkipyöräsymbolilla merkitty infotaulu, jossa on ohjeita käyttäjälle.
”Uudentyyppisen palvelun käyttöönotossa on paljon tekemistä ja se vaatii yhteistyötä monen toimijan kanssa. Kaikkien osapuolten tavoitteena on helppokäyttöinen kaupunkipyöräpalvelu, joka sujuvoittaa niin asukkaiden kuin vierailijoiden liikkumista Vantaalla”, sanoo HSL:n erityisasiantuntija Tarja Jääskeläinen.
”Alkuperäisenä tavoitteena oli ottaa palvelu käyttöön 3.6., mutta viime metreillä jouduimme toteamaan, että kaikki yksityiskohdat eivät valmistu ajoissa. Päätimme ottaa kahden viikon aikalisän varmistaaksemme, että palvelu on kaikilta osin toimiva,” Vantaan kaupungin liikenneinsinööri Heikki Alkila toteaa.
Vantaan kaupunkipyörien pääyhteistyökumppaniksi Alepa
Vantaan kaupunkipyöräpalvelun pääkumppaniksi saadaan HOK Elannon Alepa-ketju, joka on alusta asti ollut myös Helsingin ja sittemmin Espoon kaupunkipyöräpalvelun kumppanina. Kumppanin rahoituksen avulla kaupunkipyöräpalvelun kustannukset voidaan pitää kohtuullisena sekä kaupungille että palvelun käyttäjille. Kumppanin ilme näkyy sekä pyörissä että pyöräasemilla.
”Iloitsemme suuresti siitä, että Alepa saa olla pääyhteistyökumppanina Vantaan kaupunkipyörissä. Tämän myötä Vantaan, Helsingin ja Espoon katukuvassa liikkuu kesällä peräti 4 450 Alepa-fillaria. Osuuskauppana meidän keskeisenä tehtävänä on kehittää ja edistää toimialueemme ihmisten palveluja, hyvinvointia sekä arjen mukavuutta. Alepa-fillarit ovat nopea, kaupunkilainen, nuorekas ja ekologinen kulkuväline, ja sopivat siksi meidän brändiimme erinomaisesti”, toteaa Alepan ketjujohtaja Merja Mustonen.
Vantaan kaupunkipyörien avajaisia vietetään 18.6. klo 15.30–18 Myyrmäessä. Ohjelmassa on lyhyitä puheenvuoroja kaupunkipyörien yhteistyökumppaneilta, tarjoilua, arvontoja sekä yllätysesiintyjä. Vantaan pyöriin pääsee tutustumaan jo etukäteen Tikkurilankosken padon purkujuhlassa 3.6. sekä Kivistön karnevaaleissa 9.6.
Koko kausi maksaa ensimmäisenä vuonna 25 euroa
Pyöriä tulee tuhat kappaletta sadalle kaupunkipyöräasemalle. Asemat sijoitetaan keskusta- ja työpaikka-alueille Tikkurilan, Koivukylän ja Aviapoliksen sekä Myyrmäen, Martinlaakson ja Kivistön alueille. Vantaan palvelusta maksetaan oma käyttömaksu, eikä pyöriä voi käyttää ristiin Helsingin ja Espoon järjestelmän kanssa.
Palvelun rakentamisen ja siihen liittyvien viiveiden vuoksi ensimmäinen kausi päästään aloittamaan tänä vuonna vasta juhannusviikolla. Kausi päättyy lokakuun lopussa. Koko kauden hinta on lyhyemmästä kaudesta johtuen 25 euroa. Jatkossa kausi alkaa huhtikuussa, jolloin koko kauden hinnaksi on suunniteltu 30 euroa. Päivän käyttöoikeus maksaa 5 euroa ja viikon 10 euroa. Kuhunkin tuotteeseen sisältyy valitun käyttöoikeuden ajan rajaton määrä korkeintaan 30 minuutin mittaisia matkoja. Yli puolen tunnin yhtäjaksoisesta pyörän käytöstä veloitetaan lisämaksua 1 euro seuraavilta puolituntisilta. Enimmäiskäyttöaika on 5 tuntia.
Koko kauden tuote tulee saataville vain HSL:n kaupunkipyöräsivustolle, päivä- ja viikkotuotteen voi ostaa sekä HSL:n verkkopalvelusta että CityBike Vantaan mobiilisovelluksella. Sovelluksella voi maksaa myös yksittäisestä matkasta minuuttiveloituksella. Matkan hinta muodostuu 1 euron aloitusmaksusta, jonka lisäksi veloitetaan 10 senttiä minuutilta.
Kaupunkipyöräpalvelusta vastaa Vantaan kaupunki. Palveluntoimittaja on CityBike Vantaa. HSL vastaa palvelun markkinoinnista ja verkkopalveluista. Clear Channel Suomi vastaa kaupunkipyöriin liittyvästä mainosmediasta sekä kumppanuuksista. Pääkumppanina Vantaan kaupunkipyörissä toimii HOK Elannon Alepa-ketju.
Näin käytät Vantaan kaupunkipyöriä
- Rekisteröidy
hsl.fi/kaupunkipyorat/vantaa, kun haluat ostaa koko kauden, päivän tai viikon käyttöoikeuden. Jos haluat käyttää HSL-korttia pyörän käyttöönottoon pyöräasemalta, syötä HSL-korttisi numero. Pyörän käyttöönotto onnistuu myös CityBike Vantaan sovelluksella. Huomaathan, että rekisteröityminen Vantaan palveluun avataan HSL:n kaupunkipyöräsivustolla vasta palvelun käynnistyessä.
tai
CityBike Vantaan sovelluksella, kun haluat ostaa päivän tai viikon käyttöoikeuden tai maksaa lyhytaikaisesta pyörän käytöstä minuuttiveloituksella.
- Nouda
Näet pyöräasemien sijainnit ja pyörien saatavuuden kaupunkipyöräsivuston asemakartalta, Reittioppaasta ja CityBike Vantaan sovelluksella. Jos olet liittänyt HSL-kortin käyttäjätiliisi, avaa pyörän lukitus näyttämällä ohjaustangon keskellä olevalle kortinlukijalle HSL-korttiasi. Jos käytät CityBike Vantaan sovellusta, avaa sovellus ja skannaa takarenkaan lukkolaitteessa oleva QR-koodi lukituksen avaamiseksi. Vedä lukkosalpa pois pinnojen välistä ja aseta se lukon päällä olevaan koloon matkasi ajaksi.
- Aja
Voit ajaa 30 minuuttia kerrallaan ilman lisämaksua. Polje aina pyörätiellä tai ajoradalla. Jalkakäytävällä taluta pyörää.
Tarvittaessa voit taukolukita pyörän matkasi aikana, jos käytät CityBike Vantaan sovellusta. Laita lukitussalpa kiinni pinnojen välistä. Valitse tämän jälkeen sovelluksesta ”Tauko”. Huomaathan, että veloitus ei keskeydy. Saat avattua pyörän lukon valitsemalla sovelluksesta ”Lopeta tauko” ja skannaamalla pyörän lukkolaitteessa olevan QR-koodin.
- Palauta
Palauta pyörä mille tahansa Vantaan kaupunkipyöräasemalle. Kiinnitä pyörä vaijerilla telineeseen. Jos telineessä ei ole tilaa, palauta pyörä toisen kaupunkipyörän viereen. Kiepauta vaijeri telineen tai toisen pyörän ympäri ja työnnä lukkosalpa palauttamasi pyörän pinnojen välistä lukkopesään. Lukko piippaa merkiksi palautuksen onnistumisesta. Jos käytät CityBike Vantaan sovellusta, valitse vielä sovelluksesta ”Lopeta matka”. Saat sovelluksen kautta kuittauksen matkan päättymisestä. HSL-kortin käyttäjänä voit tarkistaa matkan päättymisen omasta matkahistoriastasi omalta kaupunkipyöräsivultasi tai CityBike Vantaan sovelluksella.
Näet käyttäjätietosi ja matkahistoriasi koko kauden käyttäjänä kirjautumalla hsl.fi/kaupunkipyörät-sivulle. Jos käytät palvelua CityBike Vantaan sovelluksella, näet tietosi siellä.
Yhteyshenkilöt
Heikki Alkila
liikenneinsinööri, Vantaan kaupunki
p. 043 824 9845
Tarja Jääskeläinen
erityisasiantuntija, HSL
p. 050 385 5043
Merja Mustonen
ketjujohtaja, Alepa, HOK-Elanto
p. 010 76 60606
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Kehärata täyttää tänään kymmenen vuotta – I- ja P-junat ovat löytäneet paikkansa HSL:n liikenteessä1.7.2025 10:59:20 EEST | Tiedote
I- ja P-junat viettävät merkkipäiväänsä tänään. Muun muassa Helsingin keskustan, lentoaseman sekä Itä- ja Länsi-Vantaan yhdistävä Kehärata valmistui tasan kymmenen vuotta sitten, 1.7.2015.
Matkustajilta kiitettävä yleisarvosana joukkoliikenteelle24.6.2025 12:42:35 EEST | Tiedote
Kevään 2025 HSL:n joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimuksessa 82 prosenttia matkustajista oli joko erittäin tai melko tyytyväisiä joukkoliikenteeseen antaen sille yleisarvosanaksi 4 tai 5 asteikolla 1–5. Syksyllä 2024 tyytyväisten matkustajien osuus oli 83 prosenttia.
HSL uudistaa raitiovaunujen väritystä Helsingissä24.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Raitiovaunujen väritys uudistuu Helsingissä maltillisesti, kun raitioverkko laajenee uusille alueille. Turkoosi pikaratikan väritys on tulevaisuudessakin käytössä erillisillä radoilla kulkevilla linjoilla, kuten linjalla 15 ja tulevalla Vantaan ratikalla. Kaikilla muilla raitiolinjoilla liikennöidään perinteisellä keltavihreällä värityksellä, joka samassa yhteydessä uudistuu hieman.
Rantaradan junaliikenteessä viiden viikon katko juhannuksen jälkeen18.6.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Väyläviraston ratatyöt katkaisevat rantaradan junaliikenteen viideksi viikoksi juhannuksen jälkeen 23.6.–27.7. Lisäksi HSL-junaliikenteessä on lyhyempiä yhden ja kahden vuorokauden katkoja viikonloppuisin syksyllä. Myös toukokuussa rantaradan junaliikenteessä oli vuorokauden mittaisia katkoja. Katkot vaikuttavat lähijunaliikenteeseen Leppävaarasta länteen Kauklahden, Kirkkonummen ja Siuntion suuntaan. Katkojen aikana junaliikennettä korvataan busseilla. Rantaradan työt liittyvät Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, joka jatkuu vuoteen 2029 asti.
HSL:n hallituksen päätöksiä 17.6.202517.6.2025 16:26:03 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 17. kesäkuuta 2025 ja päätti seuraavista asioista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme