Helsingin Diakonissalaitos

Vapaaehtoisen aikuisen tuki lievittää nuoren yksinäisyyttä ja lisää hyvinvointia

Jaa

Tulokset käyvät ilmi tuoreesta selvityksestä, joka kartoitti Helsingin Diakonissalaitoksen Amigo-mentoroinnin pitkäaikaisia vaikutuksia.

Ennen mentorisuhteen alkua selvityksessä haastatellut nuoret olivat kärsineet esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden peloista ja mielenterveyden pulmista. Osa nuorista oli myös koulu- ja työelämän ulkopuolella.

”Mulla ei ollu säännöllistä koulua, olin töissä epäsäännöllisesti silloin, kun jotain sai. Aika yksinäinen, pääasias kotona olin”, kertoo selvitykseen haastateltu 28-vuotias nuori.

Helsingin Diakonissalaitoksen Amigo-mentoroinnista vaikeassa tilanteessa oleva nuori saa rinnalleen vapaaehtoisen aikuisen. Pari tapaa säännöllisesti vuoden ajan. Kaikkiaan selvityksessä haastateltiin viittätoista vuosina 2015-2016 mentorointiin osallistunutta nuorta.

”Monelle nuorelle on erityisen merkityksellistä se, että mentori on hänen rinnallaan nimenomaan vapaaehtoisena. Toiminta on vastavuoroista, tasavertaista ja vapaamuotoista – ja tärkeää on viettää mukavaa aikaa yhdessä”, valaisee projektipäällikkö Tuuli Shinyella.

Mentoroinnin myönteiset vaikutukset liittyivät etenkin yksinäisyyden lievittymiseen ja sosiaalisten taitojen vahvistumiseen.

”Monet haastatelluista nuorista olivat kokeneet mentorin seuran olleen ulospääsy yksinäisyydestä. Kun kuulin haastatteluissa nuorten kokemuksia mentoroinnista, yllätyin siitä, miten suuri vaikutus vapaaehtoisella mentorilla voi olla”, selvityksen tekijä, valtiotieteiden lisensiaatti Suvi Ervamaa kertoo.

Itseluottamus kohenee hyväksyvässä vuorovaikutuksessa

Vaikka nuoret kokivat vaikutukset mentorivuoden aikana voimakkaampina, lähes kaikki tunnistivat myös pitkäkestoisia vaikutuksia. Noin puolet selvitykseen haastatelluista nuorista oli jatkanut yhteydenpitoa mentorin kanssa myös varsinaisen mentorivuoden jälkeen, ja monet kokivat saaneensa mentorista pysyvän ystävän.

”Mentorin sitoutuminen yhteydenpitoon ja hyväksyvä ja kannustava suhtautuminen oli monille nuorille korjaava kokemus. Tästä seurasi itseluottamuksen ja mielialan kohenemista ja rohkaistumista muissakin sosiaalisissa ympäristöissä”, Ervamaa kuvaa.

Osa nuorista uskaltautui mentoroinnin ansiosta jopa hakemaan opiskelu- tai työpaikkaa.

”Kansalaistoiminta saattaa yhteen ihmisiä, jotka eivät ehkä muuten arjessa kohtaisi. Tasavertaisessa vuorovaikutuksessa sekä mentori että nuori oppivat uutta toisiltaan”, sanoo Tuuli Shinyella.

Vuonna 2011 alkanut Amigo-mentorointi on saattanut yhteen jo 400 aikuista ja nuorta. Toimintaa tukee sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) Veikkauksen tuotoilla.

Linkki selvitykseen

Yhteyshenkilöt

Tuuli Shinyella, projektipäällikkö, Helsingin Diakonissalaitos
050 436 7710 / tuuli.shinyella@hdl.fi

Laura Hakoköngäs, kansalaistoiminnan johtaja, Helsingin Diakonissalaitos
050 370 5451 / laura.hakokongas@hdl.fi

Ella Saranpää, viestintäasiantuntija, Helsingin Diakonissalaitos
050 577 2196 / ella.saranpaa@hdl.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Diakonissalaitos
Helsingin Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501http://www.hdl.fi

Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö. Se muodostaa tytäryhtiöineen yhteiskunnallisen konsernin, joka tuottaa monipuolisia sosiaali- ja terveyspalveluja. Olemme erikoistuneet vaativien erityisryhmien palveluihin, joita kehitämme ennakkoluulottomasti yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Kansalaistoiminta on vahvasti mukana kaikessa toiminnassamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin Diakonissalaitos

”Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ansaitsevat muutakin kuin kylmiä roiskeläppiä” – Helsingin Diakonissalaitos ja Wolt käynnistävät kampanjan26.3.2018 06:30Tiedote

Nuorten eriarvoistuminen näkyy siinä, miten ja mitä he syövät. Kun yhdellä on mahdollisuus syödä edullisesti terveellistä opiskelijaruokaa, kokeilla uusia ravintoloita ja ruokakulttuureja, toinen seisoo leipäjonossa tai nauttii yksin kotona kylmän einespizzan. Siksi Helsingin Diakonissalaitos ja Wolt käynnistävät lahjoituskampanjan, jonka tavoitteena on tuoda koulu- ja työelämän ulkopuolelle jääneet nuoret yhteisen pöydän ja hyvän ruoan ääreen.

Helsingin Diakonissalaitokselta yhteisön tukea paperittomille22.3.2018 07:30Tiedote

TIEDOTE 22.3.2018. Helsingin Diakonissalaitoksen uusi hanke tekee etsivää työtä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ihmisten parissa ja tarjoaa heille toimettomuuden sijaan yhteisöllistä toimintaa ja yhteisön tukea. Samalla kun rakennetaan ihmisiin luottamuksellista yhteistyösuhdetta, tarjotaan psykososiaalista tukea, neuvontaa, palveluohjausta ja oikea tietoa siitä, mitä ilman oleskelulupaa Suomeen jääminen tarkoittaa, minkälaisia seurauksia sillä voi olla ja millaisia vaihtoehtoja heillä on.

Vamoksen mediayksikkö tuo nuorten äänen kuuluville20.3.2018 07:00Tiedote

Liian usein nuorten asioista puhuvat muut kuin nuoret itse. Näin on etenkin silloin, kun on kyseessä paljon tukea tarvitsevat nuoret. Helsingin Diakonissalaitoksen nuorten Vamos perustaa kevään ajaksi mediayksikön, jonka tehtävänä on kertoa sosiaalisessa mediassa videon, valokuvan ja tekstin välityksellä nuorten tarinoita heidän elämästään, niin opiskelu- ja työkuvioista, vaikeuksien voittamisesta kuin tulevaisuuden haaveistakin. Tavoitteena on tuoda nuorten oma ääni esiin ja siten lisätä heidän vaikuttamismahdollisuuksiaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme