Vapaarahoitteinen tuotanto ei riitä

Miksi Helsinki ei ota oppia halpojen asuntojen reseptin löytäneestä Wienistä, kysyttiin Helsingin Sanomien artikkelissa ja vastaajina oli kolme asiantuntijaa. Tartun ensimmäisen haastateltavan eli Aalto-yliopiston kaupunkitalouden apulaisprofessori Tuukka Saarimaan esiin nostamaan ajatukseen, että hinta laskee kun vapaarahoitteista asuntotuotantoa tehdään todella paljon nykyistä enemmän.

Kaunis ajatus ja sellaiseksi se jää, koska markkinatalous ei toimi siten, että tuotantoa syntyisi riittävästi laskemaan asumisen hintaa. On ihan selvä asia, että vaikka rakentamisen sääntelyä purettaisiin, hintahyöty ei tule näkymään kuluttajille ainakaan riittävästi.

Mikään vapaarahoitteisen tuotannon tekijätaho ei jätä käyttämättä tilinteon paikkaa. Se on luonnollista, koska taloudellisen hyödyn maksimointi on näiden yritysten perustehtävä. Siksi asuntoja tehdään juuri niin paljon, että niistä saadaan maksimaalinen tuotto, mutta ei riittävästi, jotta hinnat laskisivat.

On ihan turha kuvitella, että vapaarahoitteinen asuntotuotanto helpottaisi asumisen hintaongelmaa. Tarvitaan siis ARA-tuotantoa, jossa asumisen kustannukset määräytyvät omakustannusperiaatteella ja tuottajayhtiöt ovat voitonjakorajoitteisia.

Kun tuotetaan riittävästi ARA-asuntoja, poistuu myös se Saarimaan esittämä tasa-arvoon liittyvä argumentti, ettei ko. asuntoja riitä kaikille halukkaille. Wienin esimerkki osoittaa, että kun on tehty poliittinen päätös, joka edellyttää huomattavaa kohtuuhintaisten asuntojen tuotantoa, niitä riittää myös keskituloisille hakijoille.

ARA-asuntojen etuna on myös se, että niiden myötä varmistetaan asumisen kohtuuhintaisuus vuosikymmeniä eteenpäin. Se lisää asukkaiden taloudellista turvallisuutta sekä yhteiskunnallista vakautta ja ketteryyttä. Kun asuntoa on helpompi vaihtaa, myös työn perässä on helpompi muuttaa.

Asumisoikeusasuntojen kohdalla ikuiset rajoitukset säätelevät asumisen hintaa hamaan tulevaisuuteen. Asoasunnot ovat myös erinomainen monipuolisen asuntotuotannon täsmäase alueille, joille ei voida rakentaa enempää vuokra-asuntoja, mutta joille ei vähäisen tuoton vuoksi synny myöskään vapaarahoitteista tuotantoa. Tällaisia alueita löytyy kaikista suurimmista kaupungeistamme, erityisesti Helsingistä.

Viikonloppuna uutisoitiin Helsingin Uutisissa siitä, kuinka tavalliset helsinkiläiset ovat omistusasuntojen nousevien hintojen kanssa ahdingossa. Vanhojen asuntojen kauppa on hintojen nousun johdosta supistunut. Kevään aikana on uutisoitu myös vapaarahoitteisen asuntotuotannon hiipumisesta. Vapaarahoitteisten asuntojen osalta markkinat toimivat näin. Ehkä vihdoin pitäisi ymmärtää, että kohtuuhintaista asumista saadaan aikaan vain tekemällä päätöksiä, jotka vahvistavat voittoa tavoittelemattomien toimijoiden mahdollisuutta rakentaa uusia asuntoja.

Wienin esimerkki osoittaa, että valtion tukema asuntotuotanto on erinomainen kilpailuvaltti kasvavalle kaupunkiseudulle. Varsinkin Helsingissä kannattaisi ehdottomasti ottaa oppia Wienin esimerkistä.

Jari Riskilä
Asokotien toimitusjohtaja