Hiv-säätiö

Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen jatkaa Hiv-säätiön hallituksen puheenjohtajana

Jaa

Hiv-tartuntojen ennaltaehkäisystä sekä hiv-tartunnan saaneiden hyvinvoinnista ja oikeuksista Suomessa vastaava Hiv-säätiö valitsi vuosikokouksessaan 7.2.2017 Vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekosen jatkamaan säätiön hallituksen puheenjohtajana. "Hiv-säätiön ylläpitämä Hiv-tukikeskus muutti nimensä vuoden vaihteessa Hivpointiksi ja ottaa yhä vahvemman asiantuntijaroolin hivin ennaltaehkäisyn kehittämisessä Suomessa. Olemme aktiivisesti mukana uusien hivin ennaltaehkäisykeinojen, kuten PEP- ja PrEP-lääkitysten ja hiv-kotitestien käyttöön oton edistämisessä. Lisäksi teemme töitä sen eteen, että hivin kannalta haavoittuvassa asemassa olevat väestöryhmät saisivat laadukkaampaa seksuaaliterveysneuvontaa ja testauspalvelut olisivat heille paremmin saatavilla. Olen otettu, että saan jatkaa tässä merkittävässä terveyden ja yhdenvertaisuuden edistämistyössä", toteaa toisen hallituskautensa Hiv-säätiössä aloittanut kansanedustaja Pekonen.

Hiv-säätiön hallituksessa tehdään vahvaa yhteistyötä yhteiskunnan eri sektoreiden välillä

Hiv-säätiön hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin hallituksen pitkäaikainen jäsen HUS:n Auroran infektiopoliklinikan erikoislääkäri Jussi Sutinen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Seta ry:n hallituksen jäsen, opiskelija Emil Bulut.

- Olemme tyytyväisiä siihen, että hallituksessamme toimii Suomen parhaita hiv-asiantuntijoita muun muassa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta, erikoissairaanhoidosta ja järjestökentältä. Suomessa on onnistuneesti pidetty hiv-epidemia kurissa eri sektorien, kuten poliittisten päättäjien, viranomaisten, julkisen terveydenhuollon ja kolmannen sektorin välisellä tiiviillä yhteistyöllä. Tämä on erityisen tärkeää jatkossakin, kun hivin ennaltaehkäisytyöhön on tulossa mukaan uusia käytäntöjä, toteaa Hivpointin toiminnanjohtaja Jukka Keronen.

Hiv-säätiö on mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asettamassa Suomen valtakunnallisessa hiv-asiantuntijaryhmässä. Asiantuntijaryhmä laatii vuoden 2017 aikana viralliset ohjeistukset, joiden mukaan Suomessa tullaan jatkossa määräämään hivin jälkiehkäisylääkitys PEP:iä ja estolääkitys PrEP:iä. Ohjeistuksissa otetaan kantaa muun muassa siihen, miten PrEP-estolääkitystä tullaan käyttämään, kenelle sitä voidaan määrätä ja millä perusteella, mikä terveydenhuollon taho vastaa lääkehoidosta sekä siihen olennaisena osana kuuluvasta seurannasta ja säännöllisestä hiv-testauksesta.

PrEP-lääkitys on mahdollista saada käyttöön Suomessa, kun EU-markkinoille tulee ensimmäisiä edullisia rinnakkaislääkkeitä, mahdollisesti jo tämän vuoden aikana. PrEP:n haittoja ja hyötyjä selvittäneet kansainväliset tutkimukset osoittavat, että lääkityksen ennaltaehkäisevä teho on ohjeiden mukaan käytettynä jopa 90-prosenttinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vilma Pietilä
viestintäpäällikkö
Hiv-säätiö / Hivpoint
Puh. 0400-241465
vilma.pietila@hivpoint.fi

Jukka Keronen
toiminnanjohtaja
Hiv-säätiö / Hivpoint
Puh. 040 564 8814
jukka.keronen@hivpoint.fi

Kuvat

Lataa
Aino-Kaisa Pekonen Kuvaaja: Tani Simberg
Aino-Kaisa Pekonen Kuvaaja: Tani Simberg
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Hiv-säätiö
Hiv-säätiö
Unioninkatu 45 C 1
00170 Helsinki

0207465705http://www.hivpoint.fi

Hiv-säätiön ylläpitämän Hivpointin tarkoituksena on hiv-tartuntojen ennaltaehkäiseminen, tartunnan saaneiden, tartunnasta huolestuneiden ja heidän läheisten tukeminen sekä hiv-tartunnan saaneiden ihmis- ja perusoikeuksien edistäminen. Hivpoint toteuttaa ja kehittää hiv-tartuntojen ennaltaehkäisyyn ja seksuaaliterveyden edistämiseen tähtääviä testaus-, neuvonta- ja tukipalveluja sekä vaikuttamistyön muotoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hiv-säätiö

Itä-Suomessa hiv-tartuntojen määrä edelleen nousussa – ilmaisia hiv-kotitestejä jaossa Vartiuksen raja-asemalla 15.-16.612.6.2019 06:00:00 EESTTiedote

Suomalaiset saavat nykyään hiv-tartunnan todennäköisemmin ulkomailla kuin kotimaassa. Hivpoint ja Suomen Punainen Risti tarjoavat vuonna 2019 ennätysmäärän hiv-testausmahdollisuuksia Venäjän raja-asemilla. Rajatestaustapahtumissa on jaossa myös ilmaisia hiv-kotitestejä. Seuraava testaustapahtuma pidetään Vartiuksen raja-asemalla 15.-16.6.2019.

Suomi mukaan maailman hiv-talkoisiin – globaali vastuu on tärkeää31.5.2019 06:30:00 EESTTiedote

Hiv-epidemia voitetaan kestävällä kehityksellä ja naisten ja tyttöjen asemaan parantamisella. Kestävän kehityksen tavoitteita ei voida saavuttaa panostamatta entistä enemmän tyttöjen ja naisten oikeuksiin, seksuaalioikeuksiin sekä tarttuvien tautien ehkäisyyn ja hoitoon. Huolimatta lääketieteen kehityksestä ja uusien tartuntojen vähenemisestä, hiv ja aids vaikeuttavat edelleen suhteettomalla tavalla erityisesti hiv-tartunnan saaneiden elämiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme