Vastasyntyneiden aivosähkökäyrän voi tulkita tekoälyn avulla

HUSin Uuden Lastensairaalan ja Helsingin yliopiston BABA (BAby Brain Activity center) -keskuksessa osoitettiin, että vastasyntyneiden aivosähkökäyrän eli EEG:n tulkintaa voidaan automatisoida niin, että tekoäly ensin analysoi datan ja näyttää tuloksen suoraan graafisesti potilaan monitorissa.
Tutkimusartikkeli on hiljattain julkaistu arvostetussa Lancet Digital Health-tiedelehdessä ja on osa Saeed Montazerin tekoälyratkaisuja kehittävää väitöskirjaa.
”Tämä on suuri hyppäys kehityksessä. Vastasyntyneen EEG on tulkittavissa monitorista, eikä se edellytä asiaan vihkiytyneen lääkärin jatkuvaa läsnäoloa”, sanoo väitöskirjan ohjaaja, kliinisen neurofysiologian erikoislääkäri, professori Sampsa Vanhatalo HUSista.
EEG-tutkimuksella mitataan pään pinnalle laitettujen elektrodien avulla aivojen sähköistä toimintaa. EEG:n avulla voidaan esimerkiksi selvittää, miten vastasyntyneen aivot toipuvat hapenpuutteesta tai onko lapsella epileptisiä kohtauksia. EEG-monitorointi on tärkeä silloin kun tehdään hoitopäätöksiä ja ennusteita lapsen kehityksestä.
Vastasyntyneitä EEG-monitorointia tarvitsevia lapsia on Suomessa teho-osastoilla satoja vuodessa. Heidän monitoroinnin tarpeensa on vuorokausia tai jopa viikkoja.
Vaikka vastasyntyneen lapsen EEG-monitorointia on tehty jo vuosikymmeniä, sen käytössä on edelleen suuria haasteita. Hoitavan lääkärin tulisi olla herkeämättä tietoinen pienen potilaan tilasta, mutta juuri EEG-tulkintaan perehtyneitä lääkäreitä ei ole saatavilla jatkuvaa seurantaa tekemään missään päin maailmaa. Siksi EEG-monitoroinnin tulkintaan käytetään graafisia apukeinoja, mutta niiden tarkkuus ei ole ollut riittävä.
Aiempaa tarkempi, nopeampi ja objektiivinen EEG:n tulkinta
BABA-keskuksessa tehdyssä tutkimuksessa tekoälyalgoritmien opetukseen käytettiin vastasyntyneen EEG-mittauksia, joiden aivotoiminnan laatua luokitteli useasta maasta koostunut EEG-lääkärien ryhmä. Sen jälkeen syväoppimiseen pohjautuva tekoälyalgoritmi opetettiin kuvaamaan lapsen EEG-toimintaa asteikolla 0–100. Lopulta tulos visualisoitiin vastasyntyneen lapsen teho-osastomonitorissa näytettäväksi.
Tutkimuksessa kehitettyä aivotoimintamittaa kutsutaan nimellä Brain State of the Newborn, BSN. Se kykenee seuraamaan tarkasti lapsen toipumista esimerkiksi syntymän aikaisesta hapenpuutteesta sekä tunnistamaan uni-valverytmejä teho-osastohoidon aikana.
”Uusi, tietokoneella tehty EEG-tulkintatapa tulee yhtenäistämään mittaus- ja hoitokäytäntöjä, tarkentamaan diagnostiikkaa ja ennustetta sekä edistämään uusien hoitojen kehittämistä. Lisäksi vauvojen EEG-seuranta tulee teho-osastoilla mahdolliseksi, vaikka sen tulkintaan ei olisi jatkuvasti siihen perehtyneitä lääkäreitä”, Vanhatalo sanoo.
Uusi EEG:n analysointi- ja visualisointimenetelmä ei ole vielä otettavissa kliiniseen rutiinikäyttöön, koska kaikki laitteisto- ja toimintamuutokset terveydenhuollossa vaativat ensin riippumatonta kliinistä arviointia ja sen jälkeen viranomaishyväksynnän.
”Sitä edistämään on BSN-algoritmi annettu vapaasti tutkijoiden käyttöön BABA-keskuksen ylläpitämässä pilvipalvelussa”, Vanhatalo kertoo.
Tutkimus tehtiin HUS Uuden lastensairaalan ja Helsingin yliopiston BABA-keskuksessa. Tutkimuksessa oli mukana myös Stella Maris Institute Italiasta, Uppsalan yliopisto Ruotsista ja QIMR Berghofer Medical Research Institute Australiasta.
Tutkimusartikkeli
https://www.thelancet.com/journals/landig/article/PIIS2589-7500(22)00196-0/fulltext
Cell Reports Medicine, kommentti
https://doi.org/10.1016/j.xcrm.2022.100864
Lisätietoa
Sampsa Vanhatalo
+358 50 307 2439
sampsa.vanhatalo@helsinki.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudenmaan alueella. Meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Alla patienter som ska genomgå stötvågsbehandling av urinstenar behöver inte få antibiotika före behandlingen21.10.2025 07:47:57 EEST | Pressmeddelande
I en internationell prövning ledd av HUS undersöktes fördelarna, nackdelarna och behovet av antibiotika före stötvågsbehandling av urinstenar för att förebygga infektioner.
Kaikki potilaat eivät tarvitse antibioottia ennen virtsatiekivien murskaustoimenpidettä21.10.2025 07:47:57 EEST | Tiedote
HUSista johdetussa kansainvälisessä tutkimuksessa tarkasteltiin antibiootin hyötyjä, haittoja ja tarpeellisuutta ennen virtsakivien murskausta infektioiden ehkäisemiseksi.
Not all patients need antibiotics before shockwave lithotripsy for urolithiasis21.10.2025 07:47:57 EEST | Press release
An international study led by a HUS investigator examined the benefits, adverse effects, and necessity of antibiotics before shockwave lithotripsy in the prevention of infections.
God kognitiv funktionsförmåga kan främja återhämtning från en hjärnskada20.10.2025 08:27:58 EEST | Pressmeddelande
HUS studie inom neurokirurgi visar att en bra kognitiv kapacitet före en hjärnskada kan förbättra möjligheterna för återhämtning. En sämre kognitiv kapacitet kan däremot öka risken för en hjärnskada.
Hyvä kognitiivinen toimintakyky voi edistää aivovammasta toipumista20.10.2025 08:27:58 EEST | Tiedote
HUSin neurokirurgian tutkimus osoittaa, että hyvä kognitiivinen kapasiteetti ennen aivovammaa voi parantaa toipumismahdollisuuksia. Heikompi kognitiivinen kapasiteetti saattaa puolestaan lisätä riskiä saada aivovamma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme