Vastuullisen pankkitoiminnan periaatteet allekirjoitetaan New Yorkissa
21.9.2019 10:00:00 EEST | Finanssiala ry | Tiedote
Periaatteet tarjoavat kehyksen vastuulliselle pankkitoiminnalle Pariisin ilmastosopimuksen ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Finanssiala ry:n (FA) hallitus päätti kesäkuussa tänä vuonna, että koko suomalainen finanssiala sitoutuu kansainvälisiin finanssialan vastuullisen toiminnan periaatteisiin, joihin kuuluvat vastuullisen pankkitoiminnan periaatteiden lisäksi myös kestävän vakuutustoiminnan ja sijoittamisen periaatteet.
Vastuullisen pankkitoiminnan periaatteet on kuuden kohdan asiakirja, johon kirjatut tavoitteet määrittävät maailmanlaajuisen standardin vastuulliselle pankkitoiminnalle. Periaatteiden tavoitteena on varmistaa tapa, jolla pankit luovat arvoa sekä osakkeenomistajilleen että yhteiskunnalle. Eri puolilta maailmaa olevat 30 pankkia ovat olleet laatimassa periaatteita. Allekirjoittajina Suomesta ovat Nordea, OP-ryhmä ja Danske Bank. Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä finanssiala.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
"Periaatteet määrittelevät ja vahvistavat pankkialan tehtävät ja vastuut kestävän tulevaisuuden luomisessa ja rahoittamisessa. Ne tukevat vastuullisten rahoitusmarkkinoiden kehittymistä ja samalla innoittavat myös muita toimialoja edistämään kestävää kehitystä", sanoo FA:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari.
Sitoumuksen avulla Finanssiala ry osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön, jotta kestävä kehitys saataisiin sidottua erottamattomaksi osaksi finanssialan toimintaa.
"Suomalainen finanssiala on ollut edelläkävijä siinä, miten se on avannut työtään ilmastotalkoissa. FA on koonnut yhdessä jäsenyhtiöidensä kanssa raportointimallia, joiden avulla yhtiöt voivat kuvata omaa toimintaansa ilmastonmuutoksen hillinnässä ja parantaa toimintansa läpinäkyvyyttä", kertoo Kivisaari.
Vastuullisen pankkitoiminnan periaatteet ovat luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Esko KivisaariVaratoimitusjohtaja
Puh:+358 20 793 4220esko.kivisaari@finanssiala.fiElina KamppiAsiantuntija
Puh:+358 20 793 4228elina.kamppi@finanssiala.fiKristiina SiikalaKehityspäällikkö
Puh:+358 20 793 4273kristiina.siikala@finanssiala.fiTietoja julkaisijasta
Finanssiala ry (FA) edustaa Suomessa toimivia pankkeja, henki-, työeläke- ja vahinkovakuutusyhtiöitä, rahasto- ja rahoitusyhtiöitä sekä arvopaperivälittäjiä. Rakennamme jäsenillemme toimintaympäristöä, jossa ne voivat liiketoiminnallaan lisätä suomalaista hyvinvointia.
Finanssiala - Uudistuvan alan ääni
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finanssiala ry
Dokumentaristi Sami Kieksi sukeltaa digihuijausten maailmaan – FA kumppanina uudessa tv-sarjassa20.5.2026 10:05:30 EEST | Tiedote
Voiko digitalisaatioon enää luottaa? Nelosen uusi kuusiosainen dokumenttisarja Sami Kieksi: Digihuijaukset paljastaa, miten digitaalinen rikollisuus toimii ja miksi kukaan ei ole siltä turvassa. Ohjelma on tehty yhteistyössä Finanssiala ry:n (FA) kanssa. FA on rahoittanut dokumenttisarjan tekoa.
FA:n uusi Finanssivuosi-raportti: Finanssisektori pysyi vahvana – ja se on koko Suomen etu20.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Finanssiala ry:n (FA) uusi Finanssivuosi-raportti yhdistää jatkossa aiemmat pankki- ja vakuutusvuosikatsaukset ja laajentaa tarkastelun kattamaan myös rahastot ja omaisuudenhoidon. Finanssivuosi-raportin mukaan Suomen finanssisektorin vakavaraisuus säilyi toimintaympäristön epävarmuudesta huolimatta vahvana vuonna 2025. Pankkisektorin vakavaraisuussuhteet ylittivät edellisvuoden tason ja pysyivät eurooppalaisten pankkien keskiarvoa korkeammalla tasolla. Pankeilla on edelleen runsaasti pääomia suhteessa vakavaraisuusvaatimuksiin. Henki‑ ja vahinkovakuutussektorilla vakavaraisuus pysyi hyvällä tasolla. Sijoitustuotot olivat kokonaisuutena positiiviset. Työeläkesektorin vakavaraisuuspääoma kasvoi positiivisten sijoitustuottojen ansiosta. Työeläkelaitosten stressikestävyys osakesijoitusten shokkeja vastaan pysyi lähes vuoden 2024 tasolla. Kotimaiset rahastopääomat jatkoivat historiallista kasvuaan. Rahastoalan kansainvälisyys korostui, kun samaan aikaan sekä ulkomaiset sijoitukset kotimais
Uusi EU-sääntely somealustojen vastuusta huijauksissa ei riitä – Somejätit tahkoavat edelleen miljardivoittoja huijausmainoksista19.5.2026 14:07:12 EEST | Tiedote
Alustajätit, kuten somepalvelut olisi velvoitettava vahvasti petosrikollisuuden ennakolliseen torjuntaan yhteistyössä pankkien, viranomaisten ja teleoperaattoreiden kanssa. Esimerkiksi Meta sai huijausmainoksista jopa 16 miljardin dollarin tulot vuonna 2024. Vastikään saavutettu sopu EU:n uudesta maksupalveluasetuksesta kulkee oikeaan suuntaan, mutta sen vaikutukset voivat jäädä vaillinaisiksi. Esitys velvoittaisi alustat poistamaan niille ilmoitetut vilpilliset sisällöt, mutta velvoite niiden ennakolliseen torjumiseen voisi olla selkeämpi. Myös alustojen velvoite korvata niiden palveluista alkaneiden petosten uhrien tappioita uhkaa jäädä vaatimattomalle tasolle.
Sijoittajat palasivat rahastomarkkinoille huhtikuussa – rahastopääoma kasvoi 211 miljardiin euroon12.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin huhtikuussa yhteensä 1,4 miljardia euroa uusia pääomia. Samaan aikaan rahastopääomaa kasvatti myös myönteinen markkinakehitys. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 211 miljardia euroa.
Talouden pyöreä pöytä: Hypeä vai hyötyjä? Tekoälyn todellinen rooli finanssialalla 12.5. klo 14.00–15.008.5.2026 12:23:52 EEST | Tiedote
Tekoälyn vaikutuksista käydään vilkasta keskustelua, mutta miltä tilanne näyttää finanssialalla juuri nyt?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
