Vastuullisuuden uusin haaste viinikaupassa: hiilineutraalit viinit
12.5.2021 12:16:29 EEST | Haaga-Helia ammattikorkeakoulu | Blogi

Luomuviinit ovat yllättävän merkityksellisiä Suomessa: Alkossa luomuviinien osuus myynnistä oli tammi-maaliskuussa 2021 peräti 16,4 prosenttia, kun taas luomuruuan osuus vähittäiskaupassa vuonna 2019 oli vain 2,4 prosenttia.
Alkossa on tammikuussa 2021 otettu käyttöön uusi vastuullisuusmerkintä hiilineutraaleille viineille. Merkin saamiseksi hiilineutraalisuus täytyy olla sertifioitu. Siinä otetaan huomioon tuotannon päästöjen vähentämisen lisäksi jäljelle jäävien päästöjen määrän kompensointi. Huhtikuun puolivälissä Alkossa oli vasta kahdeksan sertifioitua hiilineutraalia tuotetta. Kaikkiaan Alkon yli 10 000 tuotteesta jo noin kolmanneksella on jokin vastuullisuusmerkintä.
Suomalaisten viinin maahantuojien parissa yksi ympäristövastuullisuuden merkittävimmistä yhtiöstä on Vindirekt Oy. Keskisuurella maahantuojalla on valikoimassaan runsaasti viinejä kategorioissa luomu, biodynaaminen ja alkuviini. Viimeksi mainittuja alkuviinejä yhtiö markkinoi nimellä Au Naturel.
Vindirektin viimeisin aloite ympäristövastuullisuudessa kohdistui hiilineutraalin kuohuviinin lanseeraukseen. Tuottajaksi valikoitui yhtiön arvojen kanssa samanhenkinen italialainen Corvezzo, joka toimii trendikkään proseccon tuotantoalueella Trevisossa. Tuote sai nimekseen napakasti Think. Tuote on Vindirektin ideoima, ja yhtiö myös vastasi siihen liittyvän projektin läpiviemisestä.
Projektin asiantuntijana toimi Luonnonvarakeskus Luke, joka laski tuottajan ilmoittamien arvojen avulla Think-kuohuviinin hiilijalanjäljen. Lopputulos on yksi kilo CO2-päästöjä, jonka Vindirekt kompensoi espoolaisen Nordic Offsetin Ugandan kotitalouskeittimien kehitysprojektin kautta, kertoo Vindirektin COO & Sales Manager ja Haaga-Helian alumni, restonomi YAMK Joonas Vainio. Vainion mukaan vastuullisuus on vakavasti otettava asia, mutta se voi olla myös hauska –Think kuohuviinipullollisen päästö vertautuu nimittäin yhteen tippaleipään!
Päästöt syntyvät lasipullosta
Suuri yleisö tuntuu usein ajattelevan, että eniten päästöjä tuottaa tavaroiden kuljetus tuotannosta kuluttajalle. Think-kuohuviinissä kuljetuksen osuus päästöistä on kuitenkin vain 11 prosenttia. Se muodostuu rekan perävaunun ajamisesta junaan, junakuljetuksesta Italiasta Saksaan ja laivarahdista Suomeen ja edelleen Vindirektin varastoon.
Tuottaja Corvezzo on panostanut koko tuotantoketjussaan ympäristöystävällisiin ratkaisuihin. Rypäleiden kasvatus ja viinin tekeminen tuottavat 24 prosenttia Think-pullollisen hiilijalanjäljestä.
Suurin osuus päästöistä, 65 prosenttia, syntyykin lasipullosta. Toisin kuin monia muita viinejä, kuohuviiniä ei voi myydä muussa pakkauksessa kuin lasipullossa. Se on ainoa astia, jossa paine (ja kuplat) säilyvät kuluttajalle saakka.
Think-kuohuviinin pullo on kuitenkin erikoisvalmisteinen, ja sen hiilijalanjälki on 35 prosenttia pienempi kuin painavan samppanjapullon mutta kuitenkin 45 prosenttia enemmän kuin kevyimmän mahdollisen lasipullon. Kevyt lasipullo ei pysty pitämään kuohuviinin painetta rikkoutumatta.
Think-kuohuviinin hiilijalanjälki on 20 prosenttia pienempi kuin Suomessa myytävän italialaisen viinipullon keskimäärin, Vainio kertoo. Eroa kasvattavat muun muassa tuottajan ympäristöystävälliset toimenpiteet tuotannossa ja kevyehkö pullo.
Tuntuuko eettisyys maussa?
Voiko pienennetty hiilijalanjälki ja sen kompensaatio maistua viinissä? Think on väriltään vaalean keltainen, kuplat lasissa pienehköjä. Tuoksu on runsaan hedelmäinen sekä hiukan aromaattisen kukkainen. Suussa maistuu kypsä persikka, keltainen omena, aprikoosi ja loppupuolella paljolti päärynä. Viini on kuiva ja raikkaan hapokas.
Luonnollisesti edeltävässä kuvauksessa mikään makutekijä ei liity kompensaatioon. Mutta aistihavainnot prosessoidaan ihmisen aivoissa, ja siellä käsitellään myös eettiset tekijät. Emme suinkaan maista kuin robotti vaan monet eri asiat vaikuttavat siihen, miten maistamme.
Tuotteen hyväksyttävyys on näistä yksi tekijä. Se voi hyvinkin värittää tuotteiden koettuja aistimuksia. Eettisesti vahvempi viini yksinkertaisesti tuntuu miellyttävämmältä.
Lähteet:
- Alko. Hiilineutraali-symboli auttaa tekemään vastuullisia valintoja – muutoksia tuotesymboleihin. Luettu 19.4.2021
- Alko. Juoman pakkausmateriaalilla on merkittävä ilmastovaikutus. Luettu 20.4.2021
- Alko: Luomu- ja eettisen kaupan tuotteiden myynti.
- Alko: Myynti tuoteryhmittäin.
- Alkon hiilineutraalit tuotteet. Luettu 19.4.2012
- Haastattelu Joonas Vainio.
- Luonnonvarakeskus (Luke). Luomuruuan markkinat vahvassa kasvussa. Luettu 19.4.2021
- Timonen, K., Katajajuuri, J.-M., Leinonen, I. & Räsänen, K. 2021. Product Environmental Carbon Footprint Report : Organic Sparkling Wine. Natural resources and bioeconomy studies 16/2021. Natural Resources Institute Finland. Helsinki. 19 p.
- Vastuullisuusraportti.fi Luettu 19.4.2012
- Vindirekt Finland Luettu 19.4.2021
- Vindirekt Finland – kysymyksiä. Luettu 19.4.2021
Kirjoittaja: Jouko Mykkänen
Kuva: www.shutterstock.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ari NevalainenViestintäpäällikkö
Puh:040 4887 008ari.nevalainen@haaga-helia.fiJouko Mykkänen
Puh:+358 294471638jouko.mykkanen@haaga-helia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Asukkaat ideoivat työpajoissa kevytyrittäjyyttä itäisen Uudenmaan saaristoon19.3.2026 11:41:42 EET | Tiedote
Saariston syke -hanke järjestää kolme avointa asukastyöpajaa, joissa innostetaan Sipoon, Porvoon ja Loviisan asukkaita elävöittämään itäisen Uudenmaan saaristoa ryhtymällä kevytyrittäjiksi.
Haaga-Helian Porvoon kampuksella käynnistyy uusi logistiikan ja kestävän liiketoiminnan koulutus12.3.2026 11:08:06 EET | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun liiketalouden tradenomitutkinnossa Porvoossa käynnistyy ensi syksynä uusi logistiikan ja kestävän liiketoiminnan suuntautuminen. Suuntautuminen vahvistaa Porvoon ja Itä-Uudenmaan alueen logistiikkaosaamista ja koulutusta.
Kutsu: Haaga-Helian Porvoon kampuksella käynnistyy uusi logistiikan ja kestävän liiketoiminnan koulutus17.2.2026 10:21:29 EET | Kutsu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Porvoon kampuksella käynnistyy ensi syksynä Itä-Uudenmaan yritysten tarpeiden ja toiveiden mukaan räätälöity uusi logistiikan koulutus.
Haaga-Helia mukana Matkamessuilla 15.–18.1.202615.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Haaga-Helia osallistuu Matkamessuille 2026 esittelemällä restonomikoulutuksia ja yhteistyömahdollisuuksia. Nostamme esiin myös ajankohtaisia tutkimustuloksia ja kerromme, miten lisäämme tietoisuutta suomalaisesta ruoasta kansainväliselläkin tasolla.
Finnish AI Region jatkaa toiselle kaudelle – EU myönsi huippupisteet13.1.2026 11:46:50 EET | Tiedote
Finnish AI Region -innovaatiokeskittymä (FAIR) on valittu jatkamaan toimintaansa toiselle kaudelle erinomaisin arvosanoin. Euroopan unionin myöntämä jatkorahoitus mahdollistaa sen palveluiden laajentamisen uusille osa-alueille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

