Veera Nyfors Akavan opiskelijoiden puheenjohtajaksi
27.11.2020 19:22:34 EET | Akava ry | Tiedote
Akavan opiskelijatoiminnan lisäksi Nyfors on ollut aktiivinen Tradenomiliiton, Tradenomiopiskelijoiden ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta – TUOn toiminnassa. Hän opiskelee tradenomiksi Turun ammattikorkeakoulussa.
– Kiitollisena saamastani luottamuksesta odotan innolla, että pääsen viemään Akavan opiskelijoiden toimintaa yhdessä toimijoidemme kanssa eteenpäin. Akavan opiskelijoilla on hyvä mahdollisuus toimia merkittävänä ja aktiivisena etujärjestönä opiskelijoille ja työuraansa aloittaville. Haluan myös kehittää Akavan opiskelijoiden toimintaa Akavan sisällä, sanoo Veera Nyfors.
Akavan opiskelijoiden ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Elina Viitaniemi, joka edustaa Akavan Erityisaloja. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Roosa Huttunen, joka edustaa Insinööriliittoa.
Akavan opiskelijoiden opiskelijaneuvostoon valittiin Anna Pentti, Tradenomiliitto TRAL, Eetu Heiska, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut, Saana Ylikruuvi, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ja Miika Hiltunen, Suomen Ekonomit.
Akavan opiskelijoiden uusien toimijoiden kausi alkaa 1. tammikuuta 2021.
Lisätietoja
Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Veera Nyfors, puh. 040 511 9370
Akavan opiskelijoiden 1. varapuheenjohtaja Elina Viitaniemi, puh. 045 649 2609
Akavan opiskelijoiden 2. varapuheenjohtaja Roosa Huttunen, puh. 045 653 0553
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Mediakutsu: Akavan työelämäseminaari keskiviikkona 11.2.4.2.2026 09:52:34 EET | Kutsu
Tarvitaanko asiantuntijoita tulevaisuudessa? Mitä menestyminen edellyttää? Miten varmistamme osaamisen säilymisen työelämän muutoksissa? Tervetuloa Akavan työelämäseminaariin Havaintoja asiantuntijatyön tulevaisuudesta keskiviikkona 11.2.
Akava: henkilöstön hallintoedustus kuuluu yrityksen hallitukseen tai todelliseen johtoryhmään28.1.2026 15:27:09 EET | Tiedote
Akava korostaa, että henkilöstön hallintoedustus tulee jatkossa voida sijoittaa ainoastaan joko yrityksen hallitukseen tai todelliseen johtoryhmään. Akava pitää hyvänä, että hallintoedustuksen soveltamista laajennetaan. Esitys jättää kuitenkin mahdollisuuden järjestämistavan kiertämiseen, jolloin edustus tuskin toteutuu laajempana tavoitteen mukaisesti. Akava jätti hallintoedustusta käsitelleen työryhmän mietintöön eriävän mielipiteensä, koska työryhmän esitys ei toteuta täysin hallituksen puoliväliriihen linjausta.
Akava: Lakiesitys määräaikaisuuksien helpottamiseksi tarpeeton – lisää epävarmuutta työmarkkinoilla15.1.2026 12:01:26 EET | Tiedote
Akava painottaa, että hallituksen suunnittelema muutos, joka helpottaisi määräaikaisten työsopimusten sopimista, on tarpeeton. Akavan mielestä sitä ei pidä toteuttaa. Se heikentäisi palkansaajien asemaa ja loisi syrjivää työelämää lisäämällä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Vaikutukset työllisyyteen ja talouteen jäänevät kuitenkin vähäisiksi.
Mediakutsu: Akavalaiset ulkomailla, verkkolähetys perjantaina 16.1. kello 1013.1.2026 12:46:34 EET | Tiedote
Millaisia urapolkuja akavalaiset rakentavat Suomen rajojen ulkopuolella ja miksi osa palaa, osa jää? Verkkolähetyksessä 16.1. kello 10 keskustelemme ulkomailla työskentelevien akavalaisten kokemuksista ja ilmiöistä niiden taustalla: Kuinka yleistä ulkomailla työskentely on ja millaisissa tehtävissä akavalaiset toimivat? Entä onko aivovuoto todellinen haaste Suomelle, ja mitkä tekijät vaikuttavat paluupäätökseen?
Tuore Akava Works -talousennuste: Suomen talous on kehittynyt selvästi odotettua heikommin12.12.2025 09:31:10 EET | Tiedote
Tuore Akava Works -talousennuste alentaa reilusti vuosien 2025 ja 2026 kasvuennusteita ennen kaikkea vaisun toteutuneen kehityksen vuoksi. Vuonna 2027 Suomen talous yltää ripeämpään 1,5 prosentin nousuun. Sopivan myötätuulen sattuessa kohdalle mahdollisuuksia on silloin parempaankin. Työttömyys kääntyy laskuun vasta kesällä 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
