Helsingin yliopisto

Vegaaninen reseptipankki lounasravintoloille – Helsingin yliopistossa kehitetään ilmastokestäviä vaihtoehtoja joukkoruokailuun

Jaa
Humanistisen tiedekunnan hankkeessa tutkitaan ruokakulttuuria ja kehitetään ilmastokestäviä kasvisruokalounaita yhdessä ammattikeittiöiden kanssa.
Tuusulassa Hyrylän koulussa oppilaat ovat päässeet tänä keväänä maistelemaan esimerkiksi linssipataa, joka on valmistettu hankkeen tuottamalla reseptillä. Kuva: Lilli Munck, Helsingin yliopisto.
Tuusulassa Hyrylän koulussa oppilaat ovat päässeet tänä keväänä maistelemaan esimerkiksi linssipataa, joka on valmistettu hankkeen tuottamalla reseptillä. Kuva: Lilli Munck, Helsingin yliopisto.

Tänä keväänä lounasruokailijat ympäri Suomen pääsevät maistelemaan uusilla resepteillä toteutettua vegaaniruokaa. Vauhdittajana on Helsingin yliopiston hanke, jossa kehitetään ilmastokestäviä lounasreseptejä joukkoruokailun tarpeisiin. Kehitystyössä on mukana ruokapalveluita eri puolilta Suomea.

– Tavoite on edistää kestävää ruokakulttuuria konkreettisesti lisäämällä ilmastokestävien lounasvaihtoehtojen tarjontaa joukkoruokailussa, kertoo reseptiikan kehittäjänä hankkeessa työskentelevä Lilli Munck.

Kevään aikana yhteistyökumppaneina toimivat koulu-, opiskelija-, ja työpaikkaravintolat valmistavat asiakkailleen hankkeen resepteillä vegaanisia ruokia. Yhteistyöravintoloita on kahdeksan, pääkaupunkiseudulta Pohjois-Suomeen.

Reseptien toimivuudesta ja maistuvuudesta kerätään palautetta ravintoloiden henkilökunnalta ja asiakkailta. Palautteiden pohjalta reseptejä muokataan palvelemaan erilaisten ammattikeittiöiden tarpeita ja lounasruokailijoiden toiveita.

Loppuvuodesta kaikkiaan 30 valmista reseptiä julkaistaan kaikille avoimessa reseptipankissa. Ilmastokestävän kasvisruoan valmistamisen helpottamiseksi ruokapalveluille tarjotaan myös koulutusta, jossa madalletaan kynnystä tarttua toimeen.

Suomalainen arkiruokavalio muuttuu kasvispainotteisemmaksi

Lounasreseptejä kehitetään Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa Ilmastokestävyys keittiössä – ruokakulttuurin murroksen arkiset mahdollisuudet, joka toteutetaan Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa sukupuolentutkimuksen oppiaineessa vuosina 2018–2021.

Hankkeessa tutkitaan kotitalouksien, lounasravintoloiden, mediakeskustelun ja politiikan näkökulmasta jo aluillaan olevaa kulttuurista muutosta, jossa suomalainen arkiruokavalio muuttuu kasvispainotteisemmaksi. Ruokakysymystä tarkastellaan monitieteisesti sukupuolentutkimuksen, sosiologian ja yhteiskunnallisen ympäristötutkimuksen näkökulmista.

– Kasvipohjaisilla tuotteilla on pääsääntöisesti huomattavasti pienempi hiilijalanjälki kuin eläinperäisillä tuotteilla. Lihankulutusta tulee vähentää merkittävästi ja kasvipohjaisten ruokien käyttöä lisätä, jotta ruoantuotanto saataisiin kestävälle pohjalle, toteaa hankkeen tutkija Saara Kupsala.

– Koska suuri osa suomalaisista syö lounaan joukkoruokailussa, ruokapalveluilla on merkittävä rooli tutustuttaa asiakkaitaan ilmastokestäviin kasvisruokavaihtoehtoihin ja tukea niiden käyttöä osana arkiruokailua.

Hankeessa ovat mukana Tuusulan kunnan ruokapalvelut, Vihdin ateria ja puhdistus, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia, Ravintola TeaK (Fazer Food Services), HUS tukipalveluiden Meilahden henkilöstöravintola, Arkea Oy Turun seudulta, Ahlmanin koulun säätiö Tampereelta sekä Kairatien monitoimikeittiö Rovaniemeltä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pirjo Apell, puhelin +358 29 412 3285, climatekitchen@helsinki.fi

Kuvat

Tuusulassa Hyrylän koulussa oppilaat ovat päässeet tänä keväänä maistelemaan esimerkiksi linssipataa, joka on valmistettu hankkeen tuottamalla reseptillä. Kuva: Lilli Munck, Helsingin yliopisto.
Tuusulassa Hyrylän koulussa oppilaat ovat päässeet tänä keväänä maistelemaan esimerkiksi linssipataa, joka on valmistettu hankkeen tuottamalla reseptillä. Kuva: Lilli Munck, Helsingin yliopisto.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye