Velkaneuvontaa Tampereen keskustorilla 4.6.
Henkilökohtaisen talouden rakenteen tunteminen on avain terveeseen maksukäyttäytymiseen. Intrumin asiakasneuvotteluteltassa on mahdollista keskustella asiantuntijoidemme kanssa kasvotusten velkaantumiseen liittyvistä kysymyksistä.
Intrumin asiakasneuvontateltta päivystää jo 17. vuotta Suomen kesässä. Teltan löytää Tampereen keskustorilta jokaisena kesäkuukautena.
Asiakasneuvontateltalta kuluttajat saavat ohjeita siitä, mistä voi saada apua maksuvaikeuksien kohdatessa ja miten kannattaa toimia tilanteessa, jos lasku on edennyt perintään. Kaikkien osapuolten, niin myyjän kuin ostajan yhteinen etu on, että rästiin jääneen maksun hoitaminen alkaa mahdollisimman pikaisesti. Näin maksajan luottotiedot pysyvät puhtaina ja ylimääräiset kulut kurissa.
- Pyrimme tavoittamaan teltalla mahdollisimman monta asiakasta ja kertomaan, kuinka he voivat sopia joustavasti laskuihin liittyvistä asioista. Koskaan ei ole liian myöhäistä hakea apua ja neuvoja, kannustaa Intrumin toimitusjohtaja Tommi Sova.
Teltalla kuluttajia palvelee Intrumin asiakaspalvelijat, jotka ovat tutkitusti alansa parhaimmistoa. Teltta on avoinna Tampereen keskustorilla 4.6., 9.7. ja 6.8. kello 8.00-15:30.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
viestintäpäällikkö Leena Rindel, ouh: 050 376 1124, leena.rindell@intrum.com
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 10 000 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 80 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2023 liikevaihto oli 20,0 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy
Tekoäly ja digitalisaatio tehostavat pk-yritysten saatavien kotiuttamista5.9.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallista yrittäjän päivää vietetään syyskuun viidentenä päivänä. Asiakkaiden maksukäyttäytyminen on keskeinen tekijä yrityksen pitkän aikavälin menestyksessä ja toimintakyvyn säilyttämisessä. Yritysten tulee myös entistä enemmän kiinnittää huomiota, kuinka ne itse toimivat tavarantoimitusketjussa ja edistävätkö ne omalla toiminnallaan tervettä maksukulttuuria. Intrumin tutkimuksen mukaan digitalisaatio ja tekoäly nostavat päätään maksuviiveiden torjumisessa. Yli puolet pk-yrityksistä uskoo jäävänsä kilpailijoista jälkeen, jos ne eivät opi hyödyntämään tekoälyä maksuprosesseissaan. Tekoälytyökalut ja modernien maksutapojen hallinta koetaan kilpailueduksi, joka lajittelee jyvät akanoista.
Yhä useamman kuluttajan laskut päätyvät perintään – positiivista kehitystä maksukyvyssä19.8.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen ja perinnän analyysi kertoo, että saatavista joudutaan muistuttamaan ja niitä siirtyy perintään yhä useammin. Kuluttajaperinnässä sekä tapausten määrät että perinnässä olevat summat kasvoivat vuoden 2024 toisella neljänneksellä. Varovaisen positiivisia loppuvuoden näkymiä tukee kuitenkin perintäonnistumien kääntyminen kasvuun, mikä kertoo sekä kuluttajien että yritysten maksukyvyn vahvistumisesta.
Maksujen lykkääminen vaikeuttaa nuorten oman talouden hallintaa12.8.2024 08:10:00 EEST | Tiedote
Elokuun 12. päivä vietetään kansainvälistä nuorten päivää. Intrumin Eurooppalaisen kuluttajien maksutapatutkimuksen mukaan nuorilla aikuisilla on haasteita pitää kirjaa osta nyt, maksa myöhemmin -hankinnoista. Nuorten oman arvion mukaan menojen jakauma on kuitenkin varsin terveellä pohjalla ja he suhtautuvat luottavaisesti mahdollisuuksiinsa hankkia tuloja.
Maksuviiveellisten yritysten kokonaismäärä laskenut – majoitus- ja ravitsemistoimialan maksuviiveet yhä kasvussa4.7.2024 07:55:00 EEST | Tiedote
Intrumin maksuviivetutkimus vuoden 2024 toiselta neljännekseltä kertoo, että maksuviiveellisten yritysten suhteellinen määrä on laskenut 5,69 prosenttia viime vuodesta. Toimialavertailussa maksuviiveellisiä yrityksiä on edelleen eniten majoitus- ja ravitsemistoimialalla, yritysten osuus on myös hieman kasvanut viimevuoteen verrattuna. Alueellisesti maksuviiveellisiä yrityksiä on eniten Satakunnassa ja Pohjois-Savossa. Inflaation hidastuminen ja korkojen lasku ennustavat yrityksille parempia näkymiä loppuvuodesta. Toipuminen on kuitenkin yhä verkkaista.
Kuluttajien maksukyky heikkenemässä kesäkuukausina11.6.2024 07:55:00 EEST | Tiedote
Orastavasta talouskasvusta huolimatta kuluttajien maksukyky heikentynee ja maksuvaikeudet kasvavat tulevina kuukausina. Luotonhallintayhtiö Intrumin perintädatan mukaan sekä kuluttajien että yritysten maksukyky heikkeni alkuvuonna. Aiempaa useampi lasku vaati myös muistutusta tai siirtyi perintään. Vaikea tilanne näkyy myös Takuusäätiön velkaneuvonnassa. Kuluttajien maksutapatutkimuksen mukaan moni kuluttaja käyttää aiempaa vähemmän rahaa lomailuun ja arvioi joutuvansa jättämään laskuja maksamatta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme