Veneilyrajoituksia Helsingin Kruunuvuorenselälle heinäkuun lopussa

Laajasalon ja Korkeasaaren välillä Kruunuvuorenselällä on 25.7.2023 alkaen sillassa 18 metrin tilapäinen alikulkukorkeus yli kahden vuoden ajan. Valmiin sillan alikulkukorkeus on syksystä 2025 lähtien 20 metriä.
Sillan kulkuaukko on nostotöiden vuoksi kokonaan suljettu 25.7.2023 klo 00.00-06.00 ja 26.7.2023 klo 00.00-06.00. Jos tuulta on yli 10 m/s nostotyöt siirtyvät seuraaviin öihin. Merinosturi työskentelee alueella 1-2 viikkoa. Nosturi liikkuu Kruunuvuorenselän lisäksi Kalasataman Sompasaaren ja siltatyömaan välillä. Nosturin lähelle ei pidä ajaa.
Turvalliset paikat nähdä merinosturi työssään on rannalta: joko Mustikkamaan uimarannalta tai Kruunuvuorenrannan lauttarannasta.
Teräspalkit nostetaan väliaikaisten tukien päälle odottamaan, että sillan kannatinpylväs eli pyloni valmistuu ja vinoköydet kiristetään tukeutumaan pyloniin. Tämän työvaiheen jälkeen väliaikaiset tuet puretaan. Nostettavia teräspalkkeja on yhteensä kahdeksan ja palkkien pituus on 50 metristä 72,5 metriin ja leveys on 12 metristä 23 metriin.
Merinosturi on hyvin harvinainen näky Suomen rakennustyömailla. Kruunuvuorensillan teräspalkkeja tulee nostamaan norjalainen HLV Uglen. Kruunuvuorensillan nostotyö on Uglenin ensimmäinen nostotyö Suomessa.
Medialle
Median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan Kruunuvuorensillan merinostoja, kun merinosturi HLV Uglen tulee nostamaan Kruunuvuorensillan vinoköysiosuuden teräspalkit paikoilleen.
Ensimmäinen nosto tehdään 24.-25.7. yöllä. Nostoa voi tulla seuraamaan työmaa-alueelle Laajasaloon 25.7. klo 00.00. Paikalla myös hankkeen projektipäällikkö Jari Humalajoki. Ensimmäisen noston kesto arviolta noin 6 tuntia.
Ilmoittaudu ennalta, jotta saat tiedot mahdollisista säästä johtuvista aikataulumuutoksista. Ilmoittautuminen 24.7. klo 14 mennessä, venla.ristola@yit.fi tai puh. 050 533 5411.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville LehtonenTyömaapäällikkö, Työyhteenliittymä Kruunusillat
Puh:040 764 6520ville.lehtonen@kreate.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kruunusillat-raitiotie
Kruunusillat-raitiotie yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Tavoitteena on aloittaa raitiotien matkustajaliikenne Laajasalon ja Hakaniemen välillä vuonna 2027. Hakaniemen ja keskustan välisen osuuden rakentamisaikataulua ei ole vielä päätetty. Lisäksi Laajasalossa ns. Yliskylän lenkin toteuttamista tutkitaan.
Kruunusillat-raitiotie toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa, eli Finkensilta ja Kruunuvuorensilta, sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Kruunuvuorensillasta, noin 1200 metriä, tulee Suomen pisin silta.
Yhteyden muu rakentaminen tehdään puolestaan allianssimallilla. Allianssiin sisällytetään myös yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.
Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat Helsingin kaupunki, Kaupunkiliikenne Oy, YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Finland Oy ja Sitowise Oy. Kruunusillat-kokonaisurakan urakoitsijat ovat YIT Suomi Oy ja Kreate Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Teollisuuskadun tunneli sekä Veturitie Triplan kohdalla suljettu autoliikenteeltä yöaikaan 13.–16.5.9.5.2025 14:56:30 EEST | Tiedote
Sulku on voimassa päivittäin kello 22–6, ja se johtuu huoltotöistä ja pesuista.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 8.5.20258.5.2025 18:45:20 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 8.5.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 22.5.2025
Gräsvikens metrostation utvecklas7.5.2025 14:50:45 EEST | Pressmeddelande
Vi vill utveckla kvarteret kring Gräsvikens metrostation och Gräsvikstorget. I kvarteret planeras nya tjänster, affärslokaler och bostäder för ca 700 personer. En reservation för utveckling söks för området. Stadsborna kan säga vad de tycker om planeringen med en Säg din åsikt -enkät fram till 21. maj.
Ruoholahden metroasemaa kehitetään7.5.2025 14:50:45 EEST | Tiedote
Ruoholahden metroaseman korttelia sekä Ruoholahdentoria halutaan kehittää. Kortteleihin suunnitellaan uusia palveluja, liiketiloja ja asuntoja noin 700 asukkaalle. Alueelle haetaan kehittämisvarausta. Kaupunkilaiset voivat kertoa mielipiteensä suunnittelusta Kerro kantasi -kyselyssä 21. toukokuuta asti.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 6.5.20256.5.2025 19:59:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 6.5.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme