Venetsian biennaalin Kultaisen leijonan voittanut kuvataiteilija Sonia Boyce Helsinkiin syyskuussa
5.7.2022 09:00:00 EEST | Taideyliopisto | Tiedote

Sonia Boyce (synt. 1962) on palkittu lontoolainen kuvataiteilija, joka teki läpimurtonsa 1980-luvulla. Hänen tuotantonsa figuratiivisine pastellipiirroksineen ja valokuvakollaaseineen käsitteli rodun ja sukupuolen kysymyksiä. Boyce on ollut edelläkävijä monessa – esimerkiksi Taten kokoelmiin hän pääsi ensimmäisenä mustana brittiläisenä naistaiteilijana vuonna 1987. Sittemmin Boycen tuotannossa yhä keskeisemmiksi lähestymistavoiksi ovat nousseet yhdessä tekeminen, osallistaminen ja improvisaatio, jotka kyseenalaistavat taiteellisen tekijyyden käsitteen. Boyce yhdistää teoksissaan performanssia, liikkuvaa kuvaa, valokuvaa, piirroksia, grafiikkaa ja ääntä.
Lähes neljänkymmenen vuoden ajan Boyce on toiminut myös taidekouluissa ja akateemisessa maailmassa opettajana ja tutkijana. Boycen johtama kolmivuotinen tutkimusprojekti University of the Arts Londonissa johti muun muassa BBC:n dokumenttiin Whoever Heard of a Black Artist? Britain’s Hidden Art History (2018), joka nosti esiin Britannian taidehistoriassa katveeseen jääneitä afrikkalais- ja aasialaistaustaisia taiteilijoita. Boyce on Lontoon Royal Academy of Artsin jäsen ja hänet on palkittu myös Brittiläisen imperiumin ritarikunnan OBE-arvonimellä.
Voittajateos antaa äänen mustille naisille
Sonia Boyce voitti Kultainen leijona -palkinnon teoksellaan Feeling Her Way, joka yhdistelee videota, kollaasia, musiikkia ja kuvanveistoa. Teos koostuu videoista, joilla viisi mustaa naismuusikkoa leikkivät ja improvisoivat äänellään, ilmentäen vapauden, vallan ja haavoittuvuuden tunteita. Värisävytetyt videoteokset on sijoitettu keskelle Boycelle tunnusomaisia kuviotapetteja ja kultaisia geometrisiä 3D-rakennelmia, joiden heijastavien pintojen kautta yleisökin pääsee osaksi teosta.
Palkintolautakunnan mukaan Boyce tarjoaa ääntä hyödyntävällä teoksellaan vaihtoehtoisen historiantulkinnan. Teoksessaan hän tekee yhteistyötä muiden mustien naisten kanssa ja antaa samalla äänen suurelle joukolle vaimennettuja tarinoita.
Saastamoinen Keynote -luento syyskuussa Tanssin talossa
Boyce pitää Suomen-vierailunsa aikana yleisölle avoimen englanninkielisen luennon, joka järjestetään keskiviikkona 14.9.2022 klo 18 Tanssin talossa (Kaapeliaukio 3, Helsinki).
Kyseessä on kuudes Taideyliopiston Kuvataideakatemian ja Saastamoisen säätiön järjestämä Keynote-puheenvuoro. Kerran vuodessa järjestettävän luennon puhujiksi kutsutaan kansainvälisesti merkittäviä taidealan toimijoita.
Boycen vierailu on osa Kuvataideakatemian ja Saastamoisen säätiön vuonna 2014 aloittamaa kuvataiteen kansainvälistymisohjelmaa, johon kuuluu luentojen lisäksi muun muassa kansainvälistä mentorointi- ja residenssitoimintaa akatemian maisteriopiskelijoille ja alumneille.
Yhteyshenkilöt
Kristine MatilainenViestinnän suunnittelija
Puh:040 749 2020kristine.matilainen@uniarts.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Helsinkiläislapset saavat kuulla sävellyksensä ammattimuusikoiden esittämänä konsertissa maaliskuussa9.3.2026 15:08:00 EET | Tiedote
Kohtaamisia-konsertti huipentaa Hietakummun ala-asteen koulun lasten musiikillisen matkan soitinten maailmaan.
Helmi Vesa -pianokilpailun palkinnot on jaettu8.3.2026 16:25:05 EET | Tiedote
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijoille järjestettävä kilpailu käytiin 15. kertaa 5.-8. maaliskuuta 2026 Helsingissä.
När scenens språk blev en maktfråga: ny forskning om sena 1800-talets operastrid i Helsingfors5.3.2026 14:41:57 EET | Pressmeddelande
Varken finlandssvenskan eller finskan var då självklara som scenspråk. Ulla-Britta Broman-Kananens nya bok Operan som trojansk häst för en inhemsk teateridé i Helsingfors undersöker operans roll i Finland i relation till språk, språkpolitik och nationsbygge under 1870- och 1880-talen.
Sibelius-Akatemian Helmi Vesa -kilpailu juhlistaa nuoria pianotaitureita maaliskuussa 202625.2.2026 12:47:00 EET | Tiedote
Kilpailu on järjestetty Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijoille vuodesta 1986 lähtien.
Uusi tutkimus paljastaa: suomalaisten urkurien kansainvälisyys alkoi jo 1860-luvulla ja sen vaikutukset näkyvät opetuksessa ja tutkimuksessa edelleen10.2.2026 15:51:29 EET | Tiedote
Uutta lähdeaineistoa hyödyntävä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tutkimusjulkaisu Suomalaisten urkurien opintomatkoja 1860-luvulta 1950-luvulle osoittaa, että suomalaiset urkurit hakivat vaikutteita ja verkostoja Euroopasta jo varhain.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
