Veronmaksajien Lehtinen: Veroelvytys puuttuu budjetista – Suomi ei nouse pelkillä siltarummuilla ja julkisilla palveluilla
16.9.2020 17:37:16 EEST | Veronmaksajain Keskusliitto | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen harmittelee sitä, että hallituksen elytysratkaisut kohdistuvat yksipuolisesti vain julkisten menojen lisäämiseen. Tasapainoisessa kokonaisuudessa pitäisi elvyttää myös verotusta keventämällä.
- Menoelvytys on nyt massiivista, veroelvytys sen sijaan loistaa poissaolollaan.
Suomi ei nouse ajankohtaisesta syvästä taantumasta takaisin ripeästi kasvavan talouden, paranevan työllisyyden ja kestävän julkisen talouden uralle pelkillä menopuolen satsauksilla. Myös veropolitiikan ratkaisujen pitäisi tukea vahvaa kasvua.
- Yksityinen talous tarvitsisi myös tilaa nousta koronakuopasta. Tässä suhteessa hallituksen budjettilinja on pettymys, Lehtinen katsoo.
Verotuksessa budjettiriihen tulokset olivat kaiken kaikkiaan laihat. Ansiotulojen verotus pysyy suunnilleen tämän vuoden tasolla, palkansaajien verotus on kiristymässä eri palkkatasoilla 0,1–0,2 prosenttiyksikköä.
Veronkiristysten painopiste on terveys- ja ympäristöhaittoihin kohdistuvassa valmisteverotuksessa. Tupakan ja alkoholin verotus kiristyy. Polttoaineverojen kiristys lisää tavallisen öljylämmitteisen omakotitalon kustannuksia noin 75 eurolla vuodessa.
- Haittaverojen kiristykset olisivat paremmin ymmärrettävissä, jos niiden vastapainoksi olisi toteutettu kevennyksiä ansiotulojen verotukseen. Nyt ratkaisu on toispuoleinen, Lehtinen sanoo.
Sähköllä ladattavien työsuhdeautojen uuden verotuen rajaaminen tässä vaiheessa vain täyssähköautoihin on Lehtisen mielestä huono ratkaisu. Jos hallitus haluaisi aidosti edistää ladattavien autojen yleistymistä työsuhdeautoina ja autokannan laajaa uudistumista, olisi verotuki pitänyt jo nyt kohdistaa täyssähköautojen lisäksi myös ladattaviin hybridiautoihin. Pitkien etäisyyksien alueilla hybridiauto on usein ainoa käytännöllinen vaihtoehto, joten rajaus vain täyssähköautoihin ei ole tasapuolista.
- Hallituksen nyt vain täyssähköautoihin rajattu veroporkkana jää aika elitistiseksi puuhasteluksi, jolla ei tule olemaan laajempaa merkitystä ladattavien autojen yleistymiselle, Lehtinen arvioi.
- Hyvä, että hallitus selvittää tuen ulottamisen myös ladattaville hybridiautoille seuraavaan kehysriiheen mennessä. Tällainen laajennus on ilman muuta tarpeen.
Muut liikenteen työsuhde-etujen verokohteluun tehtävät muutokset ovat perusteltuja laajennuksia ja korjauksia nykyjärjestelmään. Työsuhdematkalipun verotus muuttuu huomattavasti nykyistä selkeämmäksi ja tasoltaan paremmaksi. Uutena vaihtoehtona myös työsuhdepolkupyörää kannustetaan verovapaudella. Tervetullut muutos on myös työnantajan tarjoaman sähköauton latausedun vapauttaminen verosta.
- Liikenteen työsuhde-etujen verotukseen tehdään monia perusteltuja parannuksia, jotka ajanmukaistavat järjestelmää ja monipuolistavat työnantajien ja työntekijöiden vaihtoehtoja, Lehtinen katsoo.
Laskelmat budjettiriihen veroratkaisujen vaikutuksista osoitteessa veronmaksajat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, p. 0400 414 652
pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola, p. 050 536 4126
Tietoja julkaisijasta
Veronmaksajain Keskusliitto on kansalaisten ja yhteisöjen riippumaton järjestö, jolla on noin 230 000 jäsentä. Järjestön tavoitteena on kohtuullinen ja oikeudenmukainen verotus, ja se neuvoo suomalaisia kaikissa verotukseen liittyvissä asioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veronmaksajain Keskusliitto
Veronmaksajat VM:n verokartoituksesta: Sopeutukset menosäästöillä – kasvua verorakenteen uudistuksilla26.10.2026 14:02:32 EET | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliitto pitää valtiovarainministeriön julkisen talouden meno- ja rakennekartoitusta sekä verokartoitusta hyvinä lisinä julkisesta taloudesta käytävään keskusteluun. Velkaantumisen taittaminen edellyttää laajaa tietopohjaa ja pitkäjänteisiä päätöksiä. Veronmaksajat kuitenkin torjuu veronkiristykset sopeutuskeinona. Verojen korottamisen sijaan julkisia menoja on hillittävä ja verotoimet suunnattava talouskasvun edistämiseen verotuksen rakennetta muuttamalla. Tulevan hallituksen on sitouduttava julkisen hallinnon uudistamiseen, pitäviin menokehyksiin ja konkreettisiin menosäästöihin. – Erilaiset veronkiristykset tyypillisesti heikentävät kansantalouden kasvua. Hintojen noustessa ansiotuloverotuksen indeksitarkistusten tekemättä jättäminen ja eläkkeiden verotuksen korottaminen merkitsevät ostovoiman heikkenemistä. Tämä vaikuttaa talouteen kielteisesti kulutuksen ja säästämisen vähetessä, toimitusjohtaja Jussi Junni linjaa. Veronmaksajat pitää valtiovarainministeriön ehd
Veronmaksajat VM:n virkapuheenvuorosta: Velkajarrusta pidettävä kiinni – sopeutukset menosäästöillä7.10.2026 10:05:26 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliitto pitää valtiovarainministeriön virkapuheenvuoroa julkisen talouden vakauttamisesta perusteltuna. Velkaantumisen taittaminen edellyttää pitkäjänteisiä päätöksiä ja julkisen hallinnon uudistamista. Veronmaksajat kuitenkin torjuu veronkiristykset sopeutuskeinona. Niiden sijaan julkisia menoja on hillittävä ja mahdolliset verotoimet suunnattava talouskasvun edistämiseen. Tulevan hallituksen onkin sitouduttava velkajarruun, pitäviin menokehyksiin ja konkreettisiin menosäästöihin. – Julkisen talouden vakauttaminen ja kasvun vahvistaminen on saatava tukemaan toisiaan. Veronkiristyksillä vaarannettaisiin juuri niitä työnteon, yrittämisen ja investointien edellytyksiä, joiden varaan hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus rakentuu, toimitusjohtaja Jussi Junni huomauttaa. Veronmaksajat allekirjoittaa ministeriön näkemyksen siitä, että julkisen talouden hoitamista koskevasta parlamentaarisesta sopimuksesta on pidettävä kiinni. Velkajarruun sitoutuminen vahvistaa luottamusta Su
Veronmaksajat budjettiriihestä: Säästölinja jatkuu ensi vuonna, veroissa ei kiristämisen varaa1.9.2026 20:48:00 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Jussi Junni kannattaa hallituksen budjettiesityksen menosäästöjä painottavaa sopeutuslinjaa. Pitkään odotettu talouskasvun viriäminen ei poista tarvetta tasapainottaa pahasti alijäämäistä julkista taloutta ensi vuonnakaan. - Suomessa julkiset menot ovat kaikista EU-maista suurimmat bruttokansantuotteeseen nähden. Se tarkoittaa, että julkisen talouden alijäämä tulee kattaa menosäästöillä ja että veronkiristyksiin ei ole varaa, Junni sanoo. Ensi vuoden budjettiesityksen verokokonaisuus edustaa Junnin mielestä vakaata, kevään kehysriihessä paalutettua linjaa. Tärkeimmät kevennykset koskevat yhteisöveroa ja ansiotulojen verotusta. - Veropoliittinen poukkoilu olisi haitallista orastavan talouskasvun kannalta. Yhteisöveron laskeminen 18 prosenttiin on tärkeä kasvutoimi, josta ei ole järkevää peruuttaa tulevallakaan vaalikaudella. Valtiontalouden haasteista huolimatta nimenomaan tuloveronkevennyksiä tulee Junnin mukaan jatkaa, jotta ihmisillä ja yri
Veronmaksajat budjettiehdotuksesta: Säästölinjaa on hyvä jatkaa - ilman veronkiristyksiä4.8.2026 17:47:29 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliiton uusi toimitusjohtaja Jussi Junni kannattaa valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen sopeutustoimien kohdistumista menosäästöihin. Pitkään odotettu talouskasvun viriäminen ei poista tarvetta tasapainottaa pahasti alijäämäistä julkista taloutta. - Odotamme, että menosäästöihin keskittyvällä linjalla pysytään myös syksyn budjettiriihessä. Olennaista on, ettei Suomen huippukorkeaa verotusta kiristetä ensi vuonna, Junni sanoo. Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen verokokonaisuus oli Junnin mielestä yllätyksetön, koska hallitus on jo tehnyt toimikautensa suuret veroratkaisut. Tärkeimmät kevennykset koskevat yhteisöveroa ja ansiotulojen verotusta. - Veropolitiikassa poukkoilun välttäminen on tärkeää, joten on hyvä, että yhteisöveron alentamisesta 18 prosenttiin pidetään kiinni. Tämä turvaa positiivisen talouskehityksen jatkumisen. Pienituloisilla palkansaajilla verotus kevenee ensi vuonna hieman, hyvätuloisilla verotus pysyy puolestaan ennallaan. Esimerkiks
Veronmaksajien linjaukset vaalikaudelle 2027-2031: Veromuutoksilla kasvua, menosäästöillä tasapainoa9.6.2026 09:02:02 EEST | Tiedote
Veronmaksajain Keskusliitto on julkaissut linjauksensa vaalikaudelle 2027-2031. Linjausten mukaan Suomen julkinen talous on saatava kestävälle uralle menosäästöillä sekä talouskasvua ja työllisyyttä vahvistavilla rakenneuudistuksilla – ei yleisillä veronkiristyksillä. Menojen taso on nyt liian korkea suhteessa kansantalouden kantokykyyn, joten säästäväisyyden on oltava selvästi ensisijainen keino tasapainon palauttamisessa. Verotuksen tulee olla vakaata, ennustettavaa ja kohtuullista. Talouskasvun ja työllisyyden vahvistaminen ovat olennaisia edellytyksiä myös Suomen julkisen talouden velkakestävyyden pitkäjänteiselle parantamiselle. Siksi tarvitaan kannustimia työntekoon ja yritteliäisyyteen. Kuluvalla vaalikaudella toteutuvat ansiotulojen verotuksen ja yhteisöveron muutokset ovat olleet askelia oikeaan suuntaan. Ne muodostavat tukevan pohjan myös seuraavan vaalikauden veropolitiikalle. Tärkeää on se, ettei työn tekemisen ja teettämisen verotusta ainakaan kiristetä. Tämä koskee myös y
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
