Digita

Vesa Tykkyläinen nimitetty Digita Oy:n toimitusjohtajaksi

Jaa
Vesa Tykkyläinen on nimitetty Digita Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.10.2019. Tykkyläisellä on yli 30 vuoden kansainvälinen kokemus teknologia- ja palvelualoilta. Hän on toiminut uransa aikana yli 10 vuotta ulkomailla muun muassa Kiinassa, Italiassa ja Saksassa.
Digita Oy:n uusi toimitusjohtaja Vesa Tykkyläinen.
Digita Oy:n uusi toimitusjohtaja Vesa Tykkyläinen.

Tykkyläinen toimi Basware Oyj:n toimitusjohtajana vuosina 2016-2019. Helsingin pörssiin listattu Basware on yksi maailman johtavista verkottuneiden hankinnasta maksuun -ratkaisujen ja -palveluiden tarjoajista. Ennen Baswareen siirtymistä Vesa Tykkyläinen toimi Nokia Oyj:ssä lukuisissa johtavissa tehtävissä 30 vuoden ajan.

”Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja, jonka strategiana on kasvaa monipuolisten digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoajana. Olen iloinen saadessani mahdollisuuden johtaa tätä yhtiötä ja sen kokenutta ja kyvykästä johtoryhmää, Digitan strategian toteutuksen seuraavassa vaiheessa” sanoo Vesa Tykkyläinen.

”Kiitän Digitan operatiivista johtajaa Markus Ala-Hautalaa hienosti hoidetusta ylimenokauden johtamisesta ja toivotan Vesa Tykkyläisen lämpimästi tervetulleeksi Digitaan. Hänellä on laaja ja monipuolinen kokemus hyvinkin erilaisista vaativista ja vastuullisista tehtävistä sekä vaihtelevista toimintaympäristöistä. Tämä kokemus yhdessä Tykkyläisen syvän teknologiaymmärryksen kanssa antavat hänelle erinomaiset edellytykset kehittää Digitaa yhdessä kokeneen henkilökunnan kanssa monipuolistuvan sähköisen viestinnän merkittäväksi toimijaksi”, lisää Digitanhallituksen puheenjohtaja Arne Wessberg.

Median yhteydenotot:

Vesa Tykkyläinen, p. 050 482 4259, vesatykkylainen(a)gmail.com, sähköposti 1.10. alkaen: vesa.tykkylainen(a)digita.fi

Arne Wessberg, p. 040 061 8800, arne.wessberg(a)elisanet.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa. www.digita.fi, www.digitamahdollistaa.fi

Yhteyshenkilöt

Minna Flink
johtaja, viestintä ja markkinointi
minna.flink(a)digita.fi, puh. 040 742 8849

Kuvat

Digita Oy:n uusi toimitusjohtaja Vesa Tykkyläinen.
Digita Oy:n uusi toimitusjohtaja Vesa Tykkyläinen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye