VESI SUOMALAISEN LIIKETOIMINNAN NÄKÖKULMASTA

Suomen vesimittakaavaan tuotuna maailmanlaajuinen ongelma veden käytöstä maatalouteen tuntuu vähintäänkin mitättömältä tai meistä katsottuna ei lainkaan ongelmalta. Koska Suomen runsaat pinta- ja pohjavesivarannot ovat tiedossamme, ongelma jää hyvin kaukaiseksi. Iilmastokin on suotuinen eikä kastelua juuri tarvita. Mutta, parin viimeisen kymmenen vuoden aikainen kehitys Suomessa on osoittanut, että tuudittautuminen puhtaan veden määrän ja laadun riittävyyteen kaikissa tilanteissa on suuri virhe. Pohjavesiin kulkeutuvat tai kulkeutuneet liukoiset metallit tai sateen vesistöihin huuhtomat haitta-ainemäärät ovat paljon suurempia kuin osataan kuvitella. Ne myös jätetään usein huomiotta aivan kuin luonto korjaisi itse itseään.Todellisuudessa raskasmetallit, kemikaalit, epäorgaanisetaineet jne. eivät häviä luonnosta, vaan jäävät eliöihin tai pysyvästi maaperään. Faasimuutos, haitta-aineiden saostus kemikaaleilla tai suodatus korjaavat tilannetta vain osittain.
Vesiliiketoiminta tänään
Suomeen on kasvanut innovatiivinen ja vahva vesitalouden liiketoiminta, joka valmistaa teollisuuden ja vesihuollon käyttöön vedenkäsittelylaitteistoja sekä kehittää koko ajan uudenlaisia menetelmiä ja kemikaalittomia tapoja puhdistaa vettä.Yksi näistä vesiliiketoiminnan harjoittajista on BK-Hydrometa Oy.
Tällä hetkellä BK-Hydrometa toimittaa EU:n kotimarkkinoille luonnonmukaisiin puhdistustapoihin perustuvia vedenkäsittelymenetelmiä. Laitteistot ovat investointi- ja käyttökustannuksiltaan alhaiset, jopa alle 1 kWh käsiteltyä vesikuutiometriä kohti.
BK-Hydrometan menetelmässä innovatiivista on esim. hiilidioksidin ja liukoisten aineiden poisto, toimivat bioreaktorit, hajunpoisto, haitta-aineiden talteenotto. Uutta on myös se, että käsittelyn tilaa koskevat tiedot tuotetaan asiakkaalle jatkuvana virtana, ja saasteettomaksi käsitelty vesi päätyy uudelleenkäyttöön tai vesistöön. Vesi kiertää käsittelyssä, kunnes se täyttää laadulliset vaatimukset. Siten yhtiö pystyy myös antamaan toiminnallisen takuun vedenkäsittelylle, mikä pohjautuu BK-Hydrometa Oy:n arvoihin.Toiminnan takeeksi on EU myöntänyt menetelmälle ETV:n (Environmental Technology Verification*).
Missiona ehjä hydrologinen kierto
Mitä BK-Hydrometa Oy:llä sitten on tekemistä YK:n vesikonferenssin kanssa? Paljonkin: Yhdistyneiden kansakuntien tavoitteiden kanssa BK-Hydrometa Oy:n missio on yhtäläinen: ”Veden kiertäminen uudelleen ja uudelleen valtameren, ilmakehän, vesistöjen ja maaperän kautta, on ketju, jonka ehjänä säilyttämiseen haluamme osallistua”.
Ihminen voi toimillaan rikkoa luonnollisen vesikierron – ja on rikkonutkin, koska vain seitsemän vuoden kuluttua saattaa maailmanlaajuinen puhtaan veden tarve olla jopa 40 % suurempi kuin puhtaan veden tarjonta. YK:n mukaan tällä hetkellä jo kaksi miljardia ihmistä kärsii puhtaan veden puutteesta.
On erikoista, että Suomi ja muut pohjoisen pallonpuoliskon valtiot tuhlaavat vettä ja vähättelevät maailman vesiongelmaa. Jos aloitamme kaikenlaisen veden säästämisen tänään, saamme palkita itseämme hyvästä teosta tulevina vuosina.
Tarvitaan suomalaista vesiliiketoimintaa, tarvitaan innovaattoreita, jotka kykenevät puhdistamaan saastuneita vesiä, tarvitaan kauaskantoista ajattelua, joka käsittää uusioveden mahdollisuudet. Kaiken muun lisäksi tarvitaan energiaa tai varoja tuhlaavien laitteiden käytön lopettaminen.
Kaiken kaikkiaan tehtävää on vielä paljon: Puhdas vesi ei saa koskaan olla itsestäänselvyys.
Vietämme maailman vesipäivää 22.3.2023.
Pyydä lisätietoja tai lähetä kuvaus ajankohtaisesta vesihaasteestasi:
BK-Hydrometa Oy, Yrittäjäntie 16 H 4, 63700 Ähtäri, +358102302850
*Environmental Technology Verification (ETV) on Euroopan komission tarjoama palvelu. ETV-prosessissa teknologian kolmas osapuoli suorittaa validoinnin. Siinä arvioidaan tekniikan suorituskyky riippumattomien tietojen perusteella kansainvälisesti tunnustetun ISO-standardin 14034 avulla. Tuloksena on vahvistuslausunto teknologian suorituskyvyn väitteistä, että väitteet ovat tosia, oikeudenmukaisia ja perustuvat luotettaviin testituloksiin.
ETV palvelee myös niitä teknologian ostajia tai sijoittajia, jotka ovat kohdanneet ei-vertailukelpoisia, puutteellisia tai epäluotettavia suorituskykytietoja arvioidessaan markkinoilla olevia vaihtoehtoja, ja jotka haluavat löytää parhaan ratkaisun tilanteeseensa.
[Lähde: ec.europa.eu/environment/ecoap/etv/about-etv_en]
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
BK-Hydrometa Oy
Anita Salo, toimitusjohtaja
anita.salo@bk-hydrometa.fi
P. 010 2302 855
P. vaihde 010 2302 850
www.hydrometa.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Vesilaitoksentie 10
21200 RAISIO
+358 10 2302 850, info(at)bk-hydrometa.fihttp://hydrometa.fi
BK-Hydrometa Oy on kotimainen, ISO 9001-sertifioitu vedenkäsittelyn ja ympäristömittausten asiantuntijayritys.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta BK-Hydrometa Oy
ENSIMMÄINEN ETV-HYVÄKSYTTY VEDENPUHDISTUSMENETELMÄ POHJOISMAISSA1.3.2022 11:50:58 EET | Tiedote
Ilmastonmuutos ja sen ääri-ilmiöt synnyttävät arvaamattomia uhkia, joihin on varauduttava kaikilta osin. BK-Hydrometa Oy tuo ratkaisut saastuneiden hule- ja suotovesien sekä orsi- ja valumavesien käsittelyyn. • BK-Hydrometa Oy:n EFFE® GX on Pohjoismaiden ensimmäinen ETV*-verifioitu (Environmental Technology Verification) vedenpuhdistusmenetelmä EU:n ympäristötekniikan todentamisohjelmassa. Menetelmän avulla voidaan ottaa talteen ja poistaa vedestä haitallisia aineita, raskasmetalleja, hajuja, liuenneita aineita, ravinteita.
BK-HYDROMETAN TOTEUTTAMALLA PITKÄAIKAISELLA PINNANKORKEUDEN SEURANNALLA LÖYTYI SYY LATTIAPINNOITTEEN IRTOAMISELLE16.7.2020 13:28:35 EEST | Tiedote
BK-Hydrometa suunnitteli logistiikkakeskuksen kiinteistön sisä- ja ulkopuolelle pinnankorkeuden seurannan, ja mittaustulosten perusteella selvisivät syyt lattiapinnoitteen irtoamiselle.
BK-HYDROMETALTA LUFFTIN UUSIN SÄÄASEMA WS10, JOKA TUO MONIPUOLISUUTTA JA TEHOKKUUTTA RAKENNUSAUTOMAATIOON, ÄLYTALORATKAISUIHIN, AURINKOENERGIAJÄRJESTELMIIN JA SMART CITY SOVELLUKSIIN15.7.2020 12:30:00 EEST | Tiedote
Monipuolinen ja kompakti Lufft WS10 palvelee kiinteistöautomaatiota, älytaloratkaisuja, aurinkoenergiajärjestelmiä ja Smart City -sovelluksia, jotka vaativat aina tuekseen erilaisia mittauksia.
KÄYTTÄJÄN KOKEMAT HYÖDYT MF PRO -VIRTAAMAMITTAUKSESTA8.7.2020 10:20:00 EEST | Tiedote
BK-Hydrometan edustama MF pro -laite on saavuttanut suosiota ja koetaan perinteistä siivikkoa kätevämmäksi. Molemmat OTT Hydrometin laitteet ovat tarkkoja, mutta MF pro:n sanotaan olevan tehokkaampi, koska se antaa kokonaisvirtaaman ja muut mittaustulokset suoraan raporttimuodossa.
BK-HYDROMETA ILMASTAA HAISEVIA JA HAPETTOMIA VESIALTAITA SPEF®-ILMASTIMELLA2.7.2020 12:30:00 EEST | Tiedote
BK-Hydrometan kehittämä ratkaisu tarjoaa hapettomiin ja hajuongelmaisiin vesiin kestävän ratkaisun teollisuudessa, maa- ja kalataloudessa sekä virkistysalueilla ja puistoissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme