Vetoamme läheisiin: jaksetaan suojata ja suojautua
17.11.2020 15:22:46 EET | Attendo | Tiedote
Koronatilanne vaihtelee eri puolilla Suomea. Viime viikkojen aikana on nähty, miten nopeasti tartunnat lähtevät leviämään. Koronavirus on suuri uhka etenkin Attendo-kodeissa asuville riskiryhmäläisille, kuten hyvin hauraille ikäihmisille. Tämän vuoksi meidän on yhdessä läheisten kanssa edelleen sinnikkäästi huolehdittava omasta suojautumisesta ja suojattava asukkaitamme.
Muistutamme vierailijoita, että meille ei pidä tulla, mikäli on – tai joku perheenjäsenistä on – altistunut koronalle, saanut positiivisen tekstituloksen tai jos tuntee vähäisimpiäkään flunssan oireita. Sisätiloissa vierailut onnistuvat edelleen, mikäli kunta ne sallii – eli käytännössä tartuntatautilääkäri ei ole asettanut vierailukieltoa – ja kun vierailusta sovitaan etukäteen Attendo-kodin henkilökunnan kanssa.
Kun saavut etukäteen sovitulle vierailulle Attendo-kotiin, huolehdithan, että
- käytät kasvomaskia koko vierailusi ajan
- pidät huolta turvaväleistä
- peset kädet ennen saapumistasi ja pois lähdettyäsi
- käytät vierailusi aikana käsidesiä
On hyvin ymmärrettävää, että kun koronasta alkaa tulla osa arkeamme, siltä suojaaminen ja suojautuminen saattavat unohtua. Riski sairastua saattaa tuntua pienemmältä kuin keväällä pandemian alkaessa. Emme silti saa herpaantua hetkeksikään.
Uutiset maailmalta kertovat karua kieltä siitä, mitä terveydenhuollolle ja hoivakodeille voi pahimmillaan tapahtua, jos viruspandemiaa ei saada hillittyä. Pidetään yhdessä huolta siitä, että asukkaamme ja työntekijät ovat turvassa koronalta.
Lisätietoja läheisille vierailuista antavat Attendo-kotien johtajat. Yhteystiedot löytyvät osoitteesta www.attendo.fi
Lisätietoja medialle Attendon koronavalmiustoiminnasta antaa valmiusjohtaja Tuija Haatainen, puh. 044 4456 157 tai tuija.haatainen@attendo.fi
Lisätietoja tartuntatilanteesta voivat antaa vain terveydenhuollon edustajat eli kuntien ja kuntayhtymien ja sairaanhoitopiirien terveysviranomaiset sekä THL.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Attendo – Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja
Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoivapalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja kehitysvammaisille ja vammautuneille ihmisille sekä mielenterveyskuntoutujille. Tuotamme myös lastensuojelu- ja terapiapalveluita. Attendolla on kaikkiaan noin 24 000 työntekijää yli 700 toimipisteessä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Lue lisää: www.attendo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Uusi ikäihmisten hoivakoti Attendo Revontuli on valmistunut Rovaniemelle14.7.2026 14:04:53 EEST | Tiedote
Rovaniemelle on valmistunut uusi ikäihmisten 43-paikkainen hoivakoti ja ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan kotiin heinäkuun aikana. Tulevia asukkaita odottaa esteetön ja turvallinen koti viihtyisässä ympäristössä.
Attendon uusi hoivakoti ikäihmisille valmistui Joensuuhun22.6.2026 10:44:17 EEST | Tiedote
Joensuuhun on valmistunut uusi 33-paikkainen hoivakoti, Attendo Kantele. Hoivakoti tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille kodikkaassa ja esteettömässä ympäristössä. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan kotiin heinäkuun aikana.
Attendo ottaa puheesta kirjaamisen sovelluksen käyttöön kaikissa hoivakodeissaan17.6.2026 08:59:32 EEST | Tiedote
Suomen suurin hoivan ja asumispalveluiden tuottaja Attendo ottaa puheesta kirjaamisen sovelluksen käyttöön kaikissa hoivakodeissaan. Attendo on ensimmäinen sote-toimija, joka on sitoutunut tekoälyavusteisen teknologian valtakunnalliseen käyttöönottoon. Käyttöönotto Attendon noin 400 kodissa on jo aloitettu ja se tulee valmistumaan vuoteen 2028 mennessä.
Uusi Attendo-koti kehitysvammaisille asukkaille avautuu Poriin5.6.2026 11:20:54 EEST | Tiedote
Attendo Kotojärvi tarjoaa ympärivuorokautista ja kevyempää yhteisöllistä asumista täysi-ikäistyville nuorille sekä aikuisille kehitysvammaisille.
Uusi Attendo-koti aukeaa Lappeenrantaan – tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille28.5.2026 09:55:06 EEST | Tiedote
Attendo Pilotintupa tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ja asumista ikäihmisille. Pilotintupa sijaitsee Lappeenrannan keskustan tuntumassa, mikä takaa hyvät kulkuyhteydet ja viihtyisän, turvallisen miljöön palveluiden lähellä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
