Vetoomusvaliokunta vaatii selvitystä Hannukaisen kaivoshankkeen YVA:n lainmukaisuudesta

Valiokunnalle jätetyssä vetoomuksessa korostetaan, että kaivoshankkeessa toteutettu YVA-menettely ei tarjonnut kansalaisille todellisia osallistumismahdollisuuksia. Kaivoshankkeen huomattavia ympäristövaikutuksia ei tutkittu riittävästi, eikä tietoja niistä saatettu kansalaisten tietoon siinä vaiheessa, kun hankkeen eri toteutusvaihtoehdot olivat vielä avoinna.
- Keskeinen osa ympäristövaikutusten arviointia on kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa prosessiin oikea-aikaisesti, eikä vasta silloin kun toteutusvaihtoehdosta on jo päätetty. Hannukaisen kaivoshankkeen YVA-menettelyssä tämä oikeus ei toteutunut, Heidi Hautala sanoo.
Lapin ELY-keskus hyväksyi Hannukaisen kaivoshankkeen YVA-selostuksen vuonna 2014, vaikka olikin todennut, ettei esitettyä arviointia kaivoksen yhteisvaikutuksista Muonionjokeen yhdessä alueen muiden kaivoshankkeiden kanssa voida pitää riittävänä. Yhteisvaikutukset Muonionjokeen ovat yksi hankkeen tärkeimpiä arvioitavia vaikutuksia, sillä Muonionjoen herkkä ekosysteemi on Itämeren tärkein lohen lisääntymisjoki.
- Vaikka viranomaisten mukaan puutteellisellakin ympäristövaikutusten arvioinnilla voi edetä, ei luonto kestä tällaista ”yritys ja erehdys” -menetelmää. Kriittisten raaka-aineiden tarpeiden kasvaessa tällaiset hankkeet saattavat Suomessa ja koko Euroopassa lisääntyä. Ympäristöön, ihmisten elinolosuhteisiin ja toimeentuloon liittyviä prosesseja ei voi hoitaa näin leväperäisesti, Heidi Hautala sanoo.
Kaivoshankkeen YVA-menettelystä tehtiin komissiolle vuonna 2022 Suomea koskeva kantelu. Komissio vetosi vastauksessaan siihen, että kantelussa ei esitetty näyttöä yleisestä käytännöstä tai järjestelmällisestä direktiivin vaatimusten noudattamatta jättämisestä, joka olisi velvoittanut komission käynnistämään rikkomusmenettelyn. Komission tulkinnan mukaan YVA-menettelyn puutteet olivat yksittäistapaus, jonka tutkinta kuuluu kansallisille viranomaisille.
- Vetoomusvaliokunta katsoi, että näyttöä yleisestä käytännöstä Suomessa löytyy, ja se on tutkittava. Pallo heitettiin siis takaisin komission pöydälle. Tällä kertaa komission on syytä selvittää asia perusteellisesti, ja käynnistää tarvittaessa rikkomusmenettely. Ympäristövaikutuksiltaan mittavissa kaivoshankkeissa ei voi edetä puutteellisilla ja vanhentuneilla vaikutusten arvioinneilla, jotka eivät jätä sijaa kansalaisten osallistumiselle, Heidi Hautala sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi HautalaMEP, Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja
heidi.hautala@europarl.europa.euheidihautala.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
EU kieltää lopunkin venäläisen kaasun ja öljyn tuonnin - MEP Ville Niinistö: “Tämän eteen on tehty paljon töitä, oli jo aikakin!”6.5.2025 16:49:40 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö korostaa sitä kuinka iso saavutus ja pitkän vaikuttamistyön tulos on, että EU-komissio esitteli tänään suunnitelman Venäjän energiantuonnin – kaasun, ydinpolttoaineen ja öljyn – lopettamiseksi kokonaan. Niinistö on tehnyt vuosia tämän päätöksen eteen töitä vihreiden ryhmävastaavana teollisuus- ja energiavaliokunnassa sekä tällä kaudella europarlamentin Venäjä-valtuuskunnan puheenjohtajana. Niinistön aloitteesta 65 meppiä vaati kirjeellään komissiolta Venäjän energiantuonnin kieltävää lainsäädäntöä jo keväällä 2024.
Vihreiden MEP Maria Ohisalo vaatii komission strategisten hankkeiden perusteiden julkistamista6.5.2025 14:07:00 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vaatii EU-komissiota julkistamaan tiedot, millä perustein hankkeet on valittu EU:n strategisten hankkeiden listalle. Ohisalo on huolissaan siitä, miten huonosti tietoa strategisten hankkeiden valinnasta on saatavilla sekä lainsäätäjille, että myös kansalaisyhteiskunnalle, ympäristöjärjestöille ja tavallisille kansalaisille. Asiakirjojen julkisuus on EU:n perussopimuksissa turvattu oikeus.
Maria Ohisalo: Euroopan parlamentin olemattomat vanhempainvapaajärjestelyt ovat syrjiviä5.5.2025 18:16:20 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vetoaa Euroopan parlamentin puheenjohtaja Roberta Metsolaan meppikollegoidensa Delara Burkhardtin (S&D) ja Sigrid Friisin (Renew) kanssa europarlamentaarikkojen perheen ja työn yhdistämisen tukemiseksi ja selkeämmän vanhempainvapaajärjestelmän luomiseksi Euroopan parlamenttiin. Ohisalo vaatii selkeitä käytäntöjä, joilla ehkäistään syrjintää ja varmistetaan, että perheellistyminen on mahdollista myös poliittisille päättäjille.
Maria Ohisalo: Orpon ja Purran saksien heiluttelu johtaa pahoinvointivaltion tielle24.4.2025 09:36:25 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo tyrmää Suomen hallituksen kehysriihessä tekemät päätökset suurituloisia hyödyttävänä ideologisena höttönä.
Vihreiden mepit tyrmäävät komission ehdotuksen yritysvastuusääntelyn vesittämisestä1.4.2025 13:30:45 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Maria Ohisalo tyrmäävät komission ehdotuksen yritysvastuusääntelyn toimeenpanon lykkäämisestä ja heikennyksistä lakien sisältöihin. Euroopan parlamentin vihreä ryhmä äänesti tänään Euroopan parlamentin täysistunnossa lykkäyksen käsittelyn kiireelliseksi julistamista vastaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme