Viallinen työväline aiheutti työtapaturman – hallituksen puheenjohtajalle sakkoja työturvallisuusrikoksesta ja yhtiölle yhteisösakko
Tuomittu teko tapahtui aikavälillä 1.–23.7.2020. Työturvallisuuspuutteet tulivat esille työtapaturman yhteydessä. Viallinen kulmahiomakone oli aiheuttanut vakavan vamman ja tapaturmaa selvitettäessä ilmeni, että kulmahiomakone oli jo ennen onnettomuutta ollut viallinen. Koneen käynnistyksen lukitusvipu oli irronnut kokonaan, minkä vuoksi kone käynnistyi pelkästään liipaisinkytkintä puristamalla.
Käräjäoikeus katsoi, että yhtiössä oli laiminlyöty vaarojen selvittäminen ja arviointi. Toimenpiteitä vaaratekijöiden poistamiseksi ei tehty, mistä johtuen muun muassa asianomistajan loukkaantumiseen johtanut viallinen työväline on ollut käytössä. Yhtiössä oli laiminlyöty myös työssä käytettävien työvälineiden kunnossapidon ja toimintakunnon varmistaminen. Edelleen yhtiössä oli laiminlyöty asianomistajan työskentelyn riittävä valvonta sillä seurauksella, että asianomistaja teki työtä, johon hänellä ei ollut lupaa, yhtiön edustajan puuttumatta asiaan. Lisäksi valvonnan laiminlyönti oli mahdollistanut viallisen työvälineen kulkeutumisen yhtiön varastolta työmaalle. Käräjäoikeus totesi, että yhtiö ei ole organisoinut riittävällä tavalla työnjohtoa hoitamaan valvontavastuuta käytännössä.
Yhteisösakon tuomitsemisen käräjäoikeus katsoi aiheelliseksi, koska yhtiön toiminnassa ei ole noudatettu vaadittavaa huolellisuutta rikoksen ehkäisemiseksi.
Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajalla on velvollisuus huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Työnantajan on työturvallisuuslain mukaan riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät. Lisäksi työnantajan on työvälineasetuksen mukaan järjestelmällisesti selvitettävä ja arvioitava työvälineen turvallisuus. Jos työvälineen käyttö aiheuttaa vaaraa tai haittaa, työnantajan on ryhdyttävä tämän poistamiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin välittömästi. Myös muut tunnistetut vaara- ja haittatekijät tulee poistaa tai, jos tämä ei ole mahdollista, korvata vähemmän vaarallisilla tai vähemmän haitallisilla.
Lisäksi työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajalla on jatkuva velvollisuus oma-aloitteisesti ja aktiivisesti tarkkailla työoloja ja ryhtyä epäkohtia havaitessaan asian vaatimiin toimenpiteisiin. Velvoitteen täyttäminen siis edellyttää oma-aloitteista toimintaa. Velvoitteita ei täytetä sillä, että työnantaja odottaa työntekijöiden tai viranomaisten huomauttavan puutteista, tai että tapaturma on jo sattunut, ennen kuin epäkohtia ryhdytään poistamaan.
Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio 23/106084, asianumero R 22/880. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Sabina Saramo-Kuusisaari, 0295 018 829, etunimi.sukunimi(at)avi.fi
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
