Vihreät Euroopan parlamentissaVihreät Euroopan parlamentissa

Vihreät mepit: EPPO aloitti toimintansa - Miksi Suomi nimitti vain osa-aikaisia syyttäjiä?

Jaa

Euroopan unionin uusi syyttäjänvirasto EPPO pääsee tänään käynnistämään toimintansa Luxemburgissa, mutta Suomen rooli on vielä epäselvä, sillä kaksi suomalaista syyttäjää on nimitetty vain osa-aikaisesti.

Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Heidi Hautala ja saksalainen vihreiden europarlamentaarikko Daniel Freund pitävät tilannetta Suomen osalta ongelmallisena: Suomi on sitoutunut nimittämään kaksi kansallista syyttäjää EPPO:n palvelukseen, mutta pysyviä nimityksiä ei ole tehty. Suomi on tarjonnut kahdelle syyttäjälle vain osa-aikaisia tehtäviä. “EPPO:lla on keskeinen toimijuus EU:n taloudenpidon valvonnassa. Ensimmäistä kertaa EU:lla on mahdollisuus panna syytteeseen EU-rahoja väärinkäyttävät tahot ja myös torjua nykyistä tehokkaammin avustuspetoksia ja muuta talousrikollisuutta,” he toteavat.

“Suomen tulee delegoida syyttäjät täysipäiväisesti EPPO:n tehtäviin. Suomen pitää siten tarjota EPPO:n käyttöön täysimääräiset resurssit syyttäjäviranomaisen vaatimusten mukaisesti, jotta toimintaa voi saavuttaa tavoitteensa. Kaikkien jäsenvaltioiden, myös Suomen, on pyrittävä edesauttamaan petosten torjuntaa, jotta talousrikolliset eivät saa lisää liikkumatilaa”, Hautala ja Freund toteavat.

EPPO on itsenäinen virasto, joka vastaa talousrikostutkinnasta ja syytteen nostamisesta. Riippumattoman toiminnan kannalta on keskeistä, että syyttäjät pystyvät toimimaan puolueettomasti. Tämä palvelee sekä Suomen kansallista intressiä että koko Euroopan unionia. Työskentely samanaikaisesti kansallisella tasolla ja EU-tasolla voi asettaa syyttäjät eturistiriitaan, joten kansallisten syyttäjien osa-aikaisuus haitannee tehtävien suorittamista.

“Olemme iloisia nähdessämme, että pääsyyttäjänä aloittaa erittäin pätevä ja kokenut Laura Codruta Kövesi, joka on aiemmin työskennellyt Romanian korruptiontorjuntaviraston pääsyyttäjänä”, mepit toteavat.

Lisätietoja: Heidi Hautala, heidi.hautala(at)europarl.europa.eu, Daniel Freund, daniel.freund(at)europarl.europa.eu

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreät Euroopan parlamentissa



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

Sopu maakohtaisesta veroraportoinnista on tärkeä ensimmäinen askel kohti veroavoimuutta2.6.2021 08:50:22 EEST | Tiedote

Euroopan komissio, neuvosto ja parlamentti saavuttivat viimeinkin sovun suuryritysten maakohtaisesta veroraportoinnista. Komission esitys tehtiin jo vuonna 2016, mutta direktiivi oli jumissa neuvostossa viiden vuoden ajan. Uusi direktiivi edellyttää, että monikansalliset yritykset, joiden liikevaihto ylittää 750 miljoonaa euroa kahtena peräkkäisenä vuonna, raportoivat tuloksestaan, maksamistaan veroista sekä työntekijöidensä määrästä EU-maissa sekä ns. veroasioissa yhteistyöhaluttomissa mustan tai harmaan listan maissa.

Luontokadon torjunta etenee europarlamentin ympäristövaliokunnan päätöksellä28.5.2021 13:47:49 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on tyytyväinen europarlamentin ympäristövaliokunnan kantaan EU:n 2030 biodiversiteettistrategiasta. Valiokunnan raportti etenee vielä koko europarlamentin täysistunnon hyväksyttäväksi 7. kesäkuuta alkavalla viikolla, mutta tullessaan hyväksytyksi se on Niinistön mielestä historiallisen suuri askel Suomen ja Euroopan luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseen.

Uudet linjat EU:n ja Intian huippukokoukseen - Euroopan parlamentti vaatii ihmisoikeuksia ja ilmastotoimia, esittelijänä Alviina Alametsä29.4.2021 18:01:06 EEST | Tiedote

Euroopan parlamentti hyväksyi tällä viikolla suosituksensa EU:n ja Intian yhteistyölle. Mietinnön esittelijänä toimi suomalainen europarlamentaarikko Alviina Alametsä (vihr.). Euroopan parlamentti vaatii tiiviimpää yhteistyötä EU:n ja Intian välille ilmastonmuutoksen torjumisessa, ihmisoikeuksien vahvistamisessa sekä rauhan edistämisessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme