Vihreät vaatii pysyvää muutosta vesien pilaantumisen estämiseksi uudessa vesiensuojeluohjelmassaan
24.4.2022 10:55:20 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote

- Monien vesistöjen tila on Suomessa heikentynyt. Suurimmat ongelmat johtuvat vakiintuneista haitallisista toimintamalleista ja puutteellisesta lainsäädännöstä. Suomen vesiin kohdistuu myös uusia uhkia: luontokato ja ilmastonmuutos. Vesien hyvän tilan saavuttaminen vaatii, että tunnistamme entistä paremmin, miten esimerkiksi maankäyttö ja rakentaminen sekä maatalouden ja metsätalouden käytännöt vaikuttavat vesiin, toteaa Harri Myllyniemi.
Vesiensuojeluohjelmassaan Vihreät linjaavat, että maa- ja metsätalouden sekä teollisuuden vesistöpäästöihin on puututtava.
- Rehevöityminen on vakava uhka vesistöille ja Itämeren luontokadon suurin aiheuttaja. Sitä voidaan ehkäistä esimerkiksi kehittämällä ja vahvistamalla niin EU:n kuin kansallisia maatalouden tukimuotoja ja edistämällä vesistöjen kannalta kestäviä viljelykäytäntöjä, luonnonmukaisia viljelymenetelmiä ja -rakenteita sekä tehostamalla kierrätysravinteiden käyttöä ja perinnemaisemien hoitoa. Teollisuudessa tulisi tehostaa siirtymistä suljettuun kierron järjestelmiin. Vesiensuojelun tehostamisohjelmaa ja innovatiivisten toimien kehittämistä ja käyttöönottoa tulee ehdottomasti jatkaa, toteaa Iiro Ikonen.
Vihreät esittävät, että vesistöjen suojelua on tehostettava kaikissa vesiekosysteemeissä Itämerestä pienvesiin.
- Meidän tulee erityiseseti ehkäistä Itämereen valuma-alueelta tulevaa ravinne- ja kiintoaineskuormitusta ja ennallistettava valuma-alueiden heikentyneitä luontotyyppejä. Myös kansainvälisiin sitoumuksiin muoviroskaantumisen pysäyttämiseksi tulee panostaa – tarvitaan kansallisia, sitovia tavoitteita ja toimintamalleja muovin kierrätyksen edistämiseksi ja jätehuollon kehittämiseksi. Herkkien valuma-alueiden, pienvesien ja niiden lähiympäristöjen ennallistamiseen ja suojeluun tulee kohdentaa nykyistä tehokkaammin resursseja, Myllyniemi ja Ikonen sanovat.
Vihreiden mukaan myös kunnilla on monia keinoja aktiivisesti edistää vesiensuojelua alueillaan.
- On hienoa, että tässä ohjelmassa on tavoitteet myös kuntien vesiensuojelutoimien edistämiseksi. Esimerkiksi tavoite jokaisessa kunnassa laadittavasta vesiensuojeluohjelmasta on erittäin tarpeellinen. Pienvesiselvityksien avulla voidaan suunnitella suojelutoimia, hulevesien hallintaa, maankäyttöä ja kunnostustoimia, toteavat Myllyniemi ja Ikonen.
Koko ohjelma luettavissa Vihreiden verkkosivuilla: https://www.vihreat.fi/vihreiden-vesiensuojeluohjelma/
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreät: Hallitus rakentaa opiskeluoikeuden rajauksella korkeakouluihin lisäbyrokratiaa7.4.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitys yhden opiskeluoikeuden rajauksesta synnyttää korkeakouluihin lisää byrokratiaa, lisää nuorten kokemia paineita ja petaa tietä mahdollisille lukukausimaksuille. Vihreät vastustaa rajausta ja peräänkuuluttaa hallitukselta korkeakoulupolitiikan suunnanmuutosta.
Sofia Virta: Puolueiden on sitouduttava nostamaan Suomi taas koulutuksen mallimaaksi1.4.2026 10:11:35 EEST | Tiedote
Kaikilta koulutusasteilta on 2000-luvun aikana leikattu. Suomen PISA-tulokset ovat pudonneet, korkeakoulutusaste on jämähtänyt paikalleen ja koulutuksen rahoituksessa on revennyt miljardiluokan kuilu muihin pohjoismaihin verrattuna. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta peräänkuuluttaa puolueilta sitoutumista koulutuksen rahoituksen pitkäjänteiseen turvaamiseen, jotta Suomi voidaan nostaa taas koulutuksen mallimaaksi.
Vihreät mukana välikysymyksessä: Lapsiköyhyys ei syvenny vahingossa – se on hallituksen tietoinen valinta31.3.2026 10:44:18 EEST | Tiedote
Vihreät on mukana vasemmistoliiton välikysymyksessä köyhyydestä. Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan lapsiperheköyhyyden syventäminen on karmea virhe. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen muistuttaa, että köyhyyttä kasvattava politiikka voi tulla kalliiksi myös taloudellisesti.
Vihreiden Virta ministeri Multalan tueksi: bensapopulismille ei pidä antaa periksi28.3.2026 12:49:34 EET | Tiedote
Ympäristöministeri Sari Multala torjui tänään Ylen ykkösaamussa polttoaineiden jakeluvelvoitteen laskemisen energiakriisin vastauksena. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta asettuu Multalan tueksi ja vaatii hallitusta valitsemaan Multalan linjan tilanteessa, jossa hallituspuolue perussuomalaiset painostavat jakeluvelvoitteen purkuun. Vihreät esittää oikeudenmukaiseksi vastaukseksi ylimääräistä indeksikorotusta perusturvaan.
Vihreiden Forsgrén ja Hyrkkö: Vihateot Pride-tapahtumissa hälyttävän yleisiä – Pride viralliseksi liputuspäiväksi ja sateenkaaripoliittinen ohjelma Suomeen26.3.2026 17:38:22 EET | Tiedote
Noin puoleen Pride-tapahtumista Suomessa kohdistuu vihatekoja tai häirintää, ilmenee Setan tuoreesta raportista. Vihreiden Bella Forsgrén ja Saara Hyrkkö vaativat hallitukselta toimia vihapuheen kitkemiseksi ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen turvallisuuden vahvistamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
