Vihreät - De Gröna

Vihreiden huhtikuussa alkaneet muutosneuvottelut ovat päättyneet

Jaa
Eduskuntavaalitappion johdosta Vihreiden rahoitus väheni merkittävästi. Vihreiden kansanedustajamäärä laski kahdestakymmenestä kolmeentoista, jonka johdosta puolueen rahoitus väheni kolmanneksella eli noin 1,2 miljoonaa euroa vuositasolla. Muutosneuvottelut alkoivat huhtikuussa ja ne päätettiin 23.5. yhteisymmärryksessä ennen määräaikaa.

Muutosneuvotteluiden päättymisen myötä toimeenpantavilla henkilöstösäästöillä tavoitellaan kolmanneksen säästöä puolueen henkilöstökuluista. Puoluetoimistolta lakkautettavista tehtävistä irtisanotaan 7 työntekijää taloudellisin ja tuotannollisin perustein. Säästöpäätöksiin sisältyy myös toimenkuvamuutoksia ja puolueen maksamien piirityöntekijöiden työtuntien leikkaus. Pysyvien muutosten lisäksi kuluvana vuonna edessä ovat kolmen viikon lomautukset, jotka koskevat jäljelle jäävää henkilöstöä. 

– Hyvin vaikeasta tilanteesta huolimatta neuvottelut käytiin asiallisessa hengessä ja hyvässä järjestyksessä. Tehdyillä ratkaisuilla pyritään turvaamaan puolueen ydintoiminnot ja puoluetoimijoiden tukea. Kaikki säästötoimien kohteena olevat työntekijät ansaitsevat kiitoksen arvokkaasta työstään paremman maailman eteen. Tulevaisuudessa puoluetoiminnassa tarvitaan entistä enemmän vapaaehtoisten työtä, kommentoi Vihreiden puoluesihteeri Veli Liikanen.

Yhteyshenkilöt

Veli LiikanenPuoluesihteeriVihreät De Gröna

Puh:041 549 3338

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Vihreät - De Gröna
Vihreät - De Gröna
Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki

09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.

Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote

Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye