Vihreiden Iiris Suomela: Meidän tulee vähentää alijäämää, päästöjä ja köyhyyttä samaan aikaan
8.2.2023 15:00:48 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Suomela korosti koulutuksen merkitystä Suomen talouden tasapainottamisessa ja kritisoi kokoomuksen väläyttelemiä suunnitelmia, jotka iskisivät opiskelijoiden toimeentuloon radikaalilla tavalla.
– Tärkeintä on valita sopeuttamiselle oikea suunta, sillä viirheet tulevat kalliiksi. Me maksamme nyt kovaa hintaa taannoisista koulutusleikkauksista. Niiden jälkeen näytti siltä, että minun vanhempieni sukupolvi on jäämässä Suomen historian korkeimmin koulutetuksi, Suomela muistutti.
Suomela myös huomautti, että opintoraha on pienempi kuin yksikään toinen sosiaaliturvan muoto. Hän esitti opintorahaan 100 euron tasokorotusta, jonka myötä tuki olisi lähempänä muita minimietuuksia. Korotus peruisi aiemmat leikkaukset. Sen sijaan lisäleikkaukset opiskelijoilta Suomela torppasi tiukkasanaisesti.
– Tässä maassa kannattaa tehdä mitä tahansa muuta kuin opiskella. Viime hallitus leikkasi opintorahasta yli neljänneksen - yhteensä miltei tuhat euroa vuodessa. Tilannetta onneksi paikkasi vähän opiskelijoiden siirto yleisen asumistuen piiriin. Nyt Kokoomus väläyttelee tuon päätöksen perumista ja opintotuen asumislisän paluuta. Tuo tuki oli aikanaan 210 euroa kuussa. Sillä ei saa monista kaupungeista edes siivouskoppia, Suomela totesi.
Suomela toi puheessaan esiin, että vihreiden tavoitteena on hiilineutraali Suomi, jonka talous on tasapainossa. Köyhyyttä on vähennettävä samaan tahtiin talouden alijäämän ja päästöjen kanssa.
– Juustohöylä ei riitä. Tarvitaan rakenteellisia uudistuksia. Saastuttamiselle on laitettava selkeä hintalappu. Ympäristölle haitallisista ja tehottomista yritystuista on luovuttava. Näin päästään yhteensä miljardien eurojen säästöihin, joista osa voidaan käyttää paljon tehokkaammin Suomen menestystä tukeviin koulutus- ja TKI-panostuksiin, Suomela sanoi.
Lue koko puhe osoitteesta:
https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/iiris-suomelan-ryhmapuhe-8-2-2023/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Iiris SuomelaVihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:050 514 4778iiris.suomela@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikkö vt.Vihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vihreät - De GrönaMannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Mari Holopainen: Ympäristöministeri Multalan väite siitä, ettei Googlelle tule sanktioita oli vastuuton – katse palloon, Multala, Vestman ja kokoomus14.10.2026 14:51:57 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Mari Holopainen kritisoi ympäristöministeri Multalaa ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestmania harkitsemattomista ja harhaanjohtavista lausunnoista Googlen hakkuutapauksessa. Holopaisen mukaan kokoomuksen poliitikkojen pitäisi nyt pitää pää kylmänä, tunnistaa vastuunsa ja tunnustaa myös hallituskaudella tehdyt virheet. Datakeskukset tulee vetää pois nopeutettujen prosessien piiristä, Holopainen vaatii.
Vihreiden Diarra: ”Ei Suomen pitänyt olla maa, jossa leikkauksesta kieltäydytään rahan takia”14.10.2026 09:47:46 EEST | Tiedote
Hallitus esittää erikoissairaanhoitoon uutta leikkaus- ja toimenpidemaksua, joka olisi enintään 264,10 euroa ja peritään hoitopäivämaksun lisäksi. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran mukaan jo nykyiset maksut saavat pienituloisia ja sairaita perumaan ja siirtämään tarpeellisia leikkauksia.
Vihreiden Virta: Orpon viisi prosenttia on osalle suomalaisista paljon enemmän13.10.2026 15:04:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta muistuttaa, että vaikka pääministeri Orpo kuinka yrittäisi vähätellä kokoomuksen leikkauspolitiikan vaikutuksia pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja suomalaisten arkeen, leikkaukset eivät jakaudu tasaisesti.
Hyrkkö vaatii Orpolta suomalaisen mediakentän puolustamista: ”Hallitus pelasti Valmet Automotiven, mutta pesee kätensä STT:stä”13.10.2026 14:09:14 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö on pettynyt pääministerin ponnettomaan mediapolitiikkaan. Pääministeri kommentoi STT:n tilannetta ja kokoomuksen ehdottamia Yle-leikkauksia Politiikan toimittajat ry:n tilaisuudessa tiistaina.
Virta: Oikeusvaltio murenee, jos rikosten uhrit joutuvat odottamaan oikeutta vuosia – syyttäjälaitoksen leikkaukset pysäytettävä13.10.2026 11:44:08 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Orpon hallitusta turvaamaan syyttäjälaitoksen toimintaedellytykset ja pysäyttämään oikeudenhoidon ruuhkautumisen. Virran mukaan oikeusvaltion puolustaminen ei voi jäädä juhlapuheisiin, jos kansalaisten mahdollisuus saada oikeutta kohtuullisessa ajassa murenee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
