Vihreiden Saara Hyrkkö: Suostumukseen perustuva seksuaalirikoslaki on iso ajattelutavan muutos, joka jokaisen tässä yhteiskunnassa tulee ymmärtää

- Tämä on iso ajattelutavan muutos, joka jokaisen tässä yhteiskunnassa tulee ymmärtää. Tähän asti seksuaaliväkivallan rangaistavuudessa merkitsevää on ollut se, onko tekijä käyttänyt väkivaltaa ja onko uhri vastustellut. Jatkossa tutkitaan, onko uhrilla ollut aidosti mahdollisuus päättää, haluaako hän osallistua seksuaaliseen tekoon vai ei, Hyrkkö avaa.
Lakiuudistuksen myötä seksuaalirikosten rangaistuksia ankaroitetaan kautta linjan ja erityisesti lapsiin kohdistuvien tekojen rangaistukset kovenevat tuntuvasti. Lapsiin kohdistuva seksuaalirikollisuus myös erotetaan selkeästi aikuisiin kohdistuvista teoista.
- Uusi laki suojelee lasten koskemattomuutta aiempaa vahvemmin. Lasten kohdalla tehdään selväksi, että uhri ei ole voinut olla mukana vapaaehtoisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että saman ikäluokan nuorten välillä tapahtuvat, molempien osapuolten suostumukseen perustuvat seksikokemukset olisivat laittomia.
Valiokunnan mietinnössä kiinnitetään huomiota siihen, että lakimuutos edellyttää viestintää ja koulutusta. Valiokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyisi lain yhteydessä ponnen, jolla edellytettäisiin huolehtimaan uuden lain asianmukaisesta huomioimisesta seksuaalikasvatuksessa ja viranomaisten riittävästä osaamisesta.
- On välttämätöntä varmistaa, että poliisilla, syyttäjillä, tuomioistuimilla ja muillakin viranomaisilla on riittävä osaaminen uuden lain soveltamiseen. Uhrien kokemukset esimerkiksi poliisin suhtautumisesta seksuaaliväkivaltaan ovat valitettavasti vaihtelevia. Poliisilta on voitava odottaa erityisosaamista uhrien kohtaamiseen ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten asioiden hoitamiseen. Vain näin voimme varmistaa, että uhrit uskaltavat hakea apua ja oikeutta, Hyrkkö korostaa.
Seuraavaksi valiokunnan mietintö menee eduskunnan täysistunnon käsittelyyn (todennäköisesti viikolla 25). Uuden lain on määrä tulla voimaan vuodenvaihteessa.
Saara Hyrkkö on vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä. Hyrkkö on ulkoasiainvaliokunnan ja lakivaliokunnan jäsen sekä Eduskunnan seksuaalioikeudet ja kehitys -ryhmän puheenjohtaja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liisa KontunenViestintäsuunnittelija
Vihreiden viestintä
Saara HyrkköVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Mannerheimintie 15b A, 4 krs
00260 Helsinki
09 5860 4160, viestinta@vihreat.fihttps://www.vihreat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Tiina Elo ja Hanna Holopainen: Mikään määrä poliisien resursseja ei riitä, jos annamme osattomuuden kasvaa12.9.2025 12:15:28 EEST | Tiedote
Sisäisen turvallisuuden selonteon parlamentaarisen seurantaryhmän jäsenet, kansanedustajat Tiina Elo ja Hanna Holopainen ovat tyytymättömiä, että selonteko keskittyy uhkakuviin ennaltaehkäisevien toimien sijaan. He korostavat, että syrjäytyminen ja eriarvoisuus ovat merkittävimmät uhat sisäiselle turvallisuudelle.
Vihreiden Tynkkynen: Multalan perääntyminen tuulivoimainvestointien hankaloittamisesta tervetullutta10.9.2025 18:59:49 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kiittää ministeri Multalaa siitä, että tämä kertoo muuttavansa hallituksen esitystä alueidenkäyttölaista. Alkuperäinen esitys olisi hyydyttänyt ilmastotoimia ja torpannut vihreän siirtymän teollisia investointeja.
Vihreiden Hanna Holopainen: Suomen etu on vahva ja yhtenäinen liittokunta, joka puolustaa demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota.10.9.2025 17:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta keskusteli 10.9. Puolustusvoimien osallistumisesta Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin vuonna 2026. Vihreiden ryhmäpuheen piti puolustusvaliokunnan jäsen Hanna Holopainen. Holopainen korosti puheessaan Euroopan kasvavaa vastuuta Ukrainan puolustamisessa.
Vihreiden Inka Hopsu: Hallituksen tuettava von der Leyenin esittämiä tiukempia sanktioita Israelille10.9.2025 16:26:51 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu vaatii Suomen hallitusta tukemaan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin tänään esittämiä tiukennettuja toimia Israelia vastaan, jotta kansanmurha Gazassa saadaan pysäytettyä.
Atte Harjanne: Suomen sitoutuminen Ukrainan turvatakuisiin on välttämätöntä10.9.2025 14:02:57 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne totesi keskiviikkona pitämässään, Suomen osallistumista Naton Ukrainalle annettavaan turvallisuus- ja koulutustukeen liittyvää selontekoa käsitelleessä puheessaan, että Ukrainan asia on koko Suomen asia. Viime yön uutiset Venäjän lennokeista Puolan ilmatilassa vahvistavat vahvan toiminnan ja tiukan viestin merkitystä entisestään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme