Viikin lehmät kirmasivat laitumelle – lataa keväiset videot median käyttöön!

Helsingin yliopiston Viikin tutkimustilan reilulle 60 lehmälle koitti jälleen kesä, kun ne pääsivät kirmaamaan laitumelle. Jos sää alkaa suosia laidunten kasvua, Viikin lehmät ulkoilevat tästä eteenpäin päivittäin.
Lataa videot median käyttöön (Mainitse Valio ja Helsingin yliopisto)
Laitumellelaskun lisäksi Helsingin yliopiston, Valion ja maatalousylioppilaiden yhdistys Sampsan iloisen keväisessä tapahtumassa oli tarjolla mukavaa ohjelmaa koko perheelle. Perheen pienimmät pääsivät ajelemaan leikkitraktoriradalla, rakentamaan käpylehmiä ja lypsämään leikkilehmiä, ja pihapiirissä kierrelleet lehmädosentit vastasivat yleisön kysymyksiin.
Myös Viikin kampuksen tutkimustoiminta oli läsnä käytännönläheisellä otteella. Esittelyssä olivat muun muassa tutkimustilan mailla sijaitseva SMEAR-Agri-mittausasema, jossa tehdään reaaliaikaista peltojen kasvihuonekaasumittausta, sekä hajukoiratutkimuslaboratorio, jossa tehdään koronakoirien jälkeen tutkimusta muiden sairauksien parissa.
Lisätietoja Helsingin yliopiston Viikin tutkimustilasta
Helsingin yliopiston Viikin tutkimustila sijaitsee Viikin kampusalueella. Tilan päärakennuksista on linnuntietä noin seitsemän kilometriä Helsingin ydinkeskustaan. Tila muodostaa yhdessä Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen kanssa vihreän vyöhykkeen keskelle Helsinkiä. Alue houkuttelee paitsi tieteen tekijöitä, myös luonnosta, maalaismaisemasta ja ulkoilusta nauttivia vierailijoita.
Viikin tutkimustila on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan alainen yksikkö ja yksi HiLIFE:n infrastruktuureista. Tilaa käytetään pääasiassa Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteiden tutkimukseen ja opetukseen.
Tutkimustilaan kuuluu 155 hehtaaria viljelymaata, navetta ja 65 lypsylehmää. Vajaa puolet peltoalasta on säilörehu- ja laidunnurmena. Loppuosalla pelloista viljellään viljaa ja valkuaiskasveja, kuten härkäpapua. Pelloilla on vuosittain myös lukuisia koealoja, joilla tehdään esimerkiksi kasvintuotanto- ja maaperätieteisiin sekä teknologiaan liittyvää tutkimusta. Tilalla tehtävä tutkimus auttaa ratkaisemaan, miten maatalous voisi ruokkia maailman kasvavan väestön ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti mahdollisimman kestävällä tavalla.
Tutkimustila tuottaa myös erilaisia elintarvikkeita ja raaka-aineita kuten maitoa, säilörehua, viljaa ja härkäpapua, sekä esimerkiksi mallasohraa viskin valmistamista varten.
Lue lisää Viikin tutkimustilasta ja siellä tehtävästä tutkimuksesta
Lisätietoja Viikin kampuksesta
Huippututkimuksestaan tunnettu kestävyyden ja elämäntieteiden kampus Viikissä on suurten peltojen, metsien ja maatilan ympäröimä. Kampukselta löytyy myös suuri kasvihuone, lähes kolme hehtaaria tutkimuspeltoja, yliopistollinen eläinsairaala.
Vahvasti kansainvälisellä kampuksella työskentelee lähes 2 000 ihmistä ja kampuksen neljässä tiedekunnassa on kaikkiaan yli 6 000 opiskelijaa. Vuosittain Viikissä työskentelevät tutkijat julkaisevat lähes 2 000 vertaisarvioitua tutkimusartikkelia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarkemmat tiedot Viikin lehmien laitumellaolosta ja tutkimustilasta:
Tapani Jokiniemi
tutkimustilan johtaja
tapani.jokiniemi@helsinki.fi
puh. 02 9415 8528
Kysymykset videomateriaalin käytöstä:
Neea Vesala
asiantuntija, Helsingin yliopisto
puh. 040 728 6732
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Unkarin illiberaali hallinto täyttää ’fasistisen minimin’31.5.2023 08:45:00 EEST | Tiedote
Unkarin illiberaali hallinto ei haikaile maan totalitaariseen menneisyyteen, vaan on tulevaisuuteen suuntautuva järjestelmä. Väitöstutkimuksen mukaan Viktor Orbánin ultranationalistinen ja vallankumouksellinen politiikka täyttää historioitsijoiden määrittelemän ’fasistisen minimin.’
Tervetuloa juhliin! Luonnontieteellisen museon uusi Juhlat metsässä -näyttely avautuu 3.6.202330.5.2023 11:00:00 EEST | Tiedote
Luomuksen Eläintieteen yksikön kokoelmat muuttivat Pohjoiselle Rautatiekadulle 1923 ja se on samalla Luonnontieteellisen museon syntyhetki. Satavuotista historiaa juhlistetaan tänä vuonna monin tavoin, muun muassa 3.6.2023 yleisölle avautuvalla Juhlat metsässä -näyttelyllä. Media voi tutustua näyttelyyn etukäteen perjantaina 2.6.2023.
Tunturipöllö ja kuningaskalastaja ovat Suomen hurmaavimmat linnut30.5.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus selvitti, mitkä lintulajit viehättävät ihmissilmää ja millaisia lajeja pidetään puolestaan ulkonäön perusteella vaatimattomina. Petolinnuista tai pienikokoisista ja värikkäistä lajeista pidettiin eniten.
Rotu, ikä ja pentuajan sosiaalistaminen ovat yhteydessä koirien persoonallisuuteen25.5.2023 10:44:05 EEST | Tiedote
Koiran rotu on tärkein persoonallisuuteen liittyvä tekijä, mutta myös ikä ja sosiaalinen ympäristö ovat yhteydessä persoonallisuuteen. Helsingin yliopiston tutkijoiden mukaan sekä kasvattajalla että koiranomistajalla on tärkeä rooli persoonallisuuden kehityksessä.
Uusi Max Planck -keskus tuottaa tietoa eriarvoisuuden juurisyiden ymmärtämiseksi24.5.2023 16:47:34 EEST | Tiedote
Helsingin yliopisto on perustanut yhdessä saksalaisen Max Planck -säätiön kanssa tutkimuskeskuksen, jossa keskitytään terveyden tutkimiseen sosiaalisen eriarvoisuuden näkökulmasta. Keskus aloittaa toimintansa heinäkuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme