Viime vuoden kaltainen lomautusten piikki jälleen näkyvissä
Vuosi 2020 oli koronaepidemian ja rajoitustoimien vuoksi työttömyyden kehityksen osalta hyvin poikkeuksellinen. Työttömyys kasvoi merkittävästi, ja etenkin lomautettujen määrä nousi Suomessa historiallisen suureksi. Vaikeutuvan koronatilanteen ja kiristyvien rajoitusten vuoksi kuljemme parhaillaan kohti viime kevään kaltaista tilannetta.
Suomen suurin työttömyyskassa Yleinen työttömyyskassa YTK varoittaa, että uusien rajoitusten myötä lomautuksia on jälleen tulossa runsaasti. “Olemme varautuneet tällä hetkellä siihen, että hakemusmäärät kasvavat merkittävästi maaliskuun lopussa ja pysyvät korkealla koko kevään. Arvioimme jäsenkyselymme pohjalta saavamme noin 30 000 uutta hakijaa. Kertalisäys ei ole niin suuri kuin viime vuonna, mutta työllisyystilanne on jo ennestään huonolla tolalla”, kertoo YTK:n toimitusjohtaja Sanna Alamäki.
Hakijoiden näkökulmasta tärkeää on se, kuinka nopeasti työttömyyskassat toimivat. YTK:ssa jonot on saatu tyydyttävälle tasolle, mistä kiitos kuuluu ennen kaikkea omistautuneelle henkilöstölle. Tulevat viikot ovat kuitenkin haastavia.
“Käsiteltävien hakemusten määrä on tällä hetkellä merkittävä. Hakemuksia saapui tammi-helmikuussa yli 19 000 enemmän kuin marras-joulukuussa. Oletuksemme on, että ainakin palvelualoilla uusia lomautuksia tulee, joten piteneviin käsittelyaikoihin on varauduttava”, Alamäki jatkaa.
Käsittelyvoimaa kasvatetaan lähes 60 henkilöllä
Työttömyyskassoilla on velvollisuus pitää käsittelyajat 30 päivässä. “Ensisijainen keino on rekrytoida lisää työntekijöitä”, Alamäki sanoo.
Kasvavaan työmäärään on varauduttu jo vuoden alusta saakka. YTK:lla onkin aloittanut tänä vuonna jo yli 30 uutta työntekijää. Työttömyyskassa aikoo rekrytoida kevään aikana eri tavoin yhteensä noin 60 henkilöä. Tällä hetkellä YTK:laisia on noin 300, ja henkilöstö miltei tuplattiin viime vuonna. Rekrytoinnit tehoavat jonoihin viiveellä, sillä perehdytys päivärahahakemusten käsittelyyn kestää viikkoja.
Myös robotiikan käyttöä lisätään entisestään. Ohjelmistorobotiikan hyödyntäminen nopeuttaa YTK:lla monien hakemustyyppien käsittelyä jo nyt, mutta suurimpaan osaan hakemuksista tarvitaan edelleen työttömyysturvan saloja ymmärtävän ihmisen apua. Syynä on työttömyysturvalain yksityiskohtaisuus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasAsiakkuus- ja viestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytkpalvelut.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Ihan kassalla -minisarja sai viikonloppuna lähes 140 000 katselukertaa15.12.2025 16:45:00 EET | Tiedote
Valtaosa komediallisen minisarjan katsojista oli 25–34-vuotiaita naisia.
Ihan kassalla -minisarja muistuttaa: turva kannattaa hoitaa ajoissa12.12.2025 09:36:10 EET | Tiedote
YTK julkaisee episodimaisen minisarjan, jonka takana on palkittuja tekijöitä. Lempeän humoristisen sarjan viestin pohjalla on tutkittua tietoa nuorten aikuisten taloudellisen varautumisen sudenkuopista.
Työttömyys loivassa nousussa25.11.2025 07:50:00 EET | Tiedote
YTK:n jäsenistön työttömyys kasvoi lokakuussa hieman. Nousu on jatkumassa marraskuussa.
Pienituloisia huolettavat ruoka- ja vuokrakulut, hyvätuloisia työllisyys ja säästöt14.11.2025 08:25:00 EET | Tiedote
Suomalaisten suurimmat taloushuolet vaihtelevat merkittävästi tulotason mukaan. Pienituloiset kamppailevat arjen perusmenojen kanssa, kun taas parempituloisia huolettavat etenkin oma työllisyys ja elinkustannusten kehitys pitkällä aikavälillä.
Viestintäosaamista arvostetaan työelämässä7.11.2025 08:35:00 EET | Tiedote
Viestintäosaamisen arvostus eri toimialoilla on suurta, ja viestinnän taidot koetaan työssä menestymisen kannalta olennaisiksi. Tiedot tulevat ilmi YTK:n tuoreesta Jäsenpulssista, joka tehtiin yhteistyössä viestinnän ammattilaisten järjestön ProComin kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme